torstai 2. joulukuuta 2010

Raakaa peliä vihreiden kulissien takana, Osa 2

Torahampaani taisivat iskeytyä viime kerralla vähän liiankin ahnaasti tähän herkulliseen aiheeseen. Poliittisen neuvonantajani ohjeistamana joudun siksi esittämään nyt kuonokoppani takaa nikottelevan julkilausuman.

Tarkoituksenani ei ole möyhentää yhtä aikamme hienoimmista ruokavaliosuuntauksista syömäkelvottomaksi. Päin vastoin. Elävän ravinnon periaatteita kunnioittaen vähän vain liotan ja hapatan. Erottelen jyvät akanoista, sillä tahdon teille kaikille vain parasta. Joten jatketaan edelleen huolellista pureskelua, mutta asiallisemmissa merkeissä! 

Tai sitten ei.

Tahdotteko todella possujuna-ajelun viherlaaksoon panhuilujen soittaessa taustalla titinallea? Vai halajaisiko mielenne kuitenkin salaa lennolle? Aikakoneella, joka syöksee matkustajansa valon nopeudella halki ituhippiyden järisyttävän historian Slayerin tykittäessä lieskoja masiinaan. Let's rawk again! Right? Minä olen hyvinvointiskenen Rambo enkä mikään Milli Metsänhenki ja kannan sinut vahvoilla käsivarsillani turvallisesti halki tämän viidakon. Eiköhän siis lähdetä taas nousukiitoon.


Mikäli olette edelleen urhoollisesti kyydissä, may the Life Force be with you. Älkääkä antako pienten töyssyjen tai pakkolaskujen häiritä, vaan toistakaa vaikealla hetkellä mielessänne historian asiantuntijoiden lempimantraa: ”Ymmärtääksemme nykyisyyttä, on meidän perehdyttävä menneisyyteen." Tämä matka on vain tehtävä, kävi miten kävi.    


 
Ensimmäiset ihmiskuntaa edustavat karvaiset pienet otukset ryömivät kotiluolansa lähiympäristössä etsimässä jotain suuhunpantavaa. Mitä tahansa. Kaninruoka kelpaa sapuskaksi raavaammallekin äijälle, sillä nyt ei ole varaa nirsoilla. Ruokavalion vegaanisuus on suoraan verrannollinen metsästysvälineiden kehittyneisyyteen ja kaikki ruoka syödään 100 % raw. Kukaan ei ole vielä keksinyt miten siitä saisi rapsakampaa.

800 000 vuotta sitten 
Eurooppalaisten homo antecessorien keskuudessa leviää olosuhteiden sanelemana uusi ruokavaliosuuntaus. Sen nimi on kannibalismi. Erityistä herkkua ovat lapset ja nuoret, varsinkin jos ne kuuluvat kilpailijaheimolle. Kuvassa epäilyttävän viattoman näköinen homo antecessor.





250 000 vuotta sitten
Tätä ennen ainoastaan metsäpalojen tai ukkosten kärventämät alueet ovat tarjoilleet nälkäisille carnivooreille mahdollisuuden nauttia silloin tällöin grillatusta lihasta koostuvaa mättöä. Tuli keksitään (ties kuinka monetta kertaa) uudelleen ja se vakiintuu vähitellen ruoanvalmistuksen avuksi. Ensimmäinen raakaravintokausi päättyy. Kauan tätä kestikin. Ruokavalio alkaa olla yhä lihaisampaa, sillä resursseja ei kannata haaskata enää pienten eläinten jahtaamiseen ja siementen keräilyyn. Metsästysvälineiden tuotekehittelykin on tullut siihen pisteeseen, että nyt pistetään hommat isolleen. 

 


Lihansyönnin ansiosta ruokavalion proteiini- ja rasvapitoisuus alkaa olla sillä tasolla, että ihmisaivojen evoluutio voi ottaa ison harppauksen eteenpäin. Aivotkin tarvitsevat rasvaa ja prodea kasvuunsa. Toisaalta syynä älylliseen mullistukseen saattaa olla aikaisempaa haasteellisempien metsästysretkien edellyttämä ryhmätyö- ja ongelmanratkaisukyky. Mammuttien kanssa ei ole leikkimistä ja tästä mortal combatista selviävät jatkoon vain kaikkein kovimmat valioyksilöt. 

582–496 ennen ajanlaskun alkua
Vuonna 2010 tieteellisissä artikkeleissa kerrotaan, että lihansyönti on edellytys ihmisaivojen optimaaliselle toiminnalle. Muinaisessa Kreikassa 535 eaa. Pythagoras käyttää tällaisia papereita ulkohuussissa ja päästää tieteellisesti valveutuneen koulukuntansa sisäpiiriin ainoastaan kasvissyöjiä. Yksi näistä on Hippokrates, nykyisen lääketieteen "isä". Huhutaan, että kaksikko vetää pääasiassa vegaanista raakaravintoa. 


Pythagoras vaatii oppilaitaan omistautumaan tieteiden opiskelulle ja elämään askeettisesti, sillä koulukunnan keskeinen teema on puhtaus - henkinen ja ruumiillinen. Matemaattisten ongelmien pohdiskelun ajatellaan puhdistavan mieltä ja valmistavan sitä yhteyteen jumaluuden kanssa. Oppilailla ei ole omia tavaroita ja he syövät vain kasviksia. Puhumisestakin on pidättäydyttävä vuosien ajan, puhtauden vaalimiseksi. Varsinaisia "elävän ravinnon retriitittejä".


Pythagoras antaa selkeitä ohjeita eikä hänelle väitetä vastaan. Muinaiset kreikkalaiset eivät ilmeisesti osaa keittää papujaan oikein, sillä Pythagoraan iskulauseisiin kuuluu: "älä kajoa papuihin". Kukaan ei tiedä perustuuko tämä vetoomus politiikkaan (erivärisiä papuja käytettiin jossain vaiheessa äänestysvälineinä) vai ilmavaivojen ennaltaehkäisyyn. Sen suorakulmaiseen kolmioon liittyvän lisäksi Pythagoraalla on muitakin kuuluisia lauseita. Seuraava viittaa siihen, etteivät hieman kontrollifriikin Pythagoraan naisasiat ole aina menneet ihan putkeen: "Alussa hyvä alkuvoima loi valon, järjestyksen ja miehen; ja paha alkuvoima loi pimeyden, kaaoksen ja naisen." 


Vanhoilla päivillään Pythagoraan ollessa edelleen vauhdissa, yritetään hänet vangita. Häntä halutaan syyttää nuorison turmelemisesta. Edessä on pako Italiaan, missä sankarimme kuolee eri versioiden mukaan joko vanhuuteen, paastoon tai murhaan. Ei ole helppoa olla tiedemies ja raakaravintoguru muinaisessa Kreikassa.

Onneksi Pythagoraan oppilas Hippokrates jatkaa opettajansa perintöä ja mullistaa lääketieteen irrottamalla sen uskomuksista, joiden mukaan sairaudet ovat jumalten ja demonien aiheuttamia. Hoitojen fokus on tästä eteenpäin loitsujen sijaan terveissä elintavoissa, ruumiinharjoituksissa, ruokavaliossa, lääkekasveissa sekä aurinko- ja vesihoidoissa. “Let thy food be thy medicine and thy medicine be thy food”, lataa Hippokrates ja tuhannet elävän ravinnon ekspertit siteeraavat häntä parin tuhannen vuoden päästä. 

Maailma on täynnä uskomattoman kiehtovia ravintoon liittyviä historiallisia kertomuksia, joista suuri osa on toki saanut matkan varrella hieman lisämaustetta. Toisaalta kaikkein hurjimmat juorut ovat niin kovaa kamaa, että ne on pimitetty meiltä seuraavilta sukupolvilta. Voimme vain arvailla mitä kaikkea esi-ihmiset ja muinaiset kreikkalaiset ovat tehneet ruokansa eteen. Mutta ovatko omat sekoilumme yhtään vähemmän omituisia? Katsokaa ympärillenne, kun palaamme jonain päivänä takaisin 2000-luvulle. 

Pian jatketaan matkaa, mutta pidetään ensin pieni pysähdystauko Atenaassa. Halukkaat voivat väitellä Sokrateen kanssa kasvissyönnistä, ostaa kipsipatsaansa viereiseltä Agoralta sekä syödä vaikka kreikkalaisen salaatin.    

Osa 3. löytyy täältä
 _________________________________________________

Lähteet:http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2009/06/904259/euroopan-ensimmaiset-ihmiset-soivat-lapsia
http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-1307936/Early-man-butchered-ate-brains-children-everyday-diet.html

http://www.animalia.fi/animalia-toimii/animalia-lehti/animalia-artikkelit/lihaa-liukuhihnalta
http://yliopistolehti.helsinki.fi/1996_4/ylart1.htm

Kuvalähteet:
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwRb3Flqesf5bd-Qk-IULgNuAIFieJsU5hg3saDY8bqxMJsr-7VSfObaL-Gw7lS3f3zqRMedlhdL4ZaOuCaI6NRGq43xymBFcve8MTh7VnBHnKElDSfJJdGpjj4r873asPx7JaMEp-5Ecs/s1600/homo.antecessor.jpg
http://www.saunalahti.fi/g333/alkuihminen.jpg
http://blogs.colette.fr/joshcheuse/files/2009/05/pythagoras.jpg

5 kommenttia:

  1. Sun täytyy kyllä nyt tuon Rambo-julistuksen jälkeen uploadata itsestäsi asianmukaisempi kuva...

    Hyvä kirjoitus. Mitä tuumaat Ori Hoffmeklerin 'Warrior Dietistä'? Vähän jäin kaipaamaan jotain kommenttia sen suhteen, kun puhutaan esihistoriallisista ravintotottumuksista.

    VastaaPoista
  2. Heh kyllä, tahdon sellaisen jossa on meikäläisen aivot kiinnitettynä Rambon vartaloon. :)

    Ajattelin että käsittelen aivan erikseen noita esihistoriallisia dieettejä, sillä tämän raakaravintokatsauksen puitteissa ei ole mahdollista sukeltaa kunnolla niiden perusteisiin.

    Warrior-dieetti voi olla romanttinen idea esimerkiksi hyvin pitkiä ateriavälejä sietävälle laihduttajalle. Jos kyseinen ruokavalio helpottaa elämää, niin voihan sitä kokeilla. Pinnallisen arvion perusteella se vaikuttaa kuitenkin riskialttiilta muutamastakin syystä:

    a) Rajusti vaihteleva energiansaanti voi altistaa psyykkisille ongelmille tai syömishäiriön tyyppiselle käyttäytymiselle.

    b) Alahtelevat verensokeritasot ovat elimistölle (ja aivoille) stressaavia.

    c) Naisten ja miesten välillä on (naisten tappioksi) eroja siinä, kuinka hyvin verensokerin heilahteluja siedetään.

    Jos kuitenkin warriorin ansiosta omat elintavat paranevat kokonaisuudessaan ja olo on hyvä pidemmänkin kokeilun jälkeen, niin mikä jottei!

    VastaaPoista
  3. Äh, unohdin lisätä, että oma teoriani noiden mainitsemieni naisten ja miesten erojen syistä on seuraavanlainen. Suurempi osa miehistä on oletettavasti joutunut sopeutumaan metsästysretkillä hyvinkin pitkäksi venyneisiin ruokailuväleihin. Naiset sen sijaan ovat omaksuneet napostelukulttuurin keräillessään kotiluolan lähiympäristöstä kasviksia, siemeniä ja mitä milloinkin.

    Evoluutioteorioiden kehittely on salainen paheeni. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvästä vastauksesta. Odotan esihistoriallisista ruokavalioista kertovia dieettejäsi oikein urakalla. Ja jos saa esittää näin lukijatoivomuksia, niin leiki joskus vähän tulella tuon soija & estrogeeni-asian kanssa, joohan? :D Voisin pistää pari mielenkiintoista linkkiä sulle aiheeseen liittyen vaikka fb:n kautta, vaikka ne saattaisivatkin olla jo tuttuja.

    En ole itse perehtynyt kovinkaan syvällisesti ko. soturidiettiin. Kuitenkin sen perusteella mitä olen siitä ymmärtänyt, noudatan sitä tietämättäni/vaistomaisesti välillä, kun päivällä syön lähinnä PaulaHeinoslaisen pirtelön (0,5l-1,0l) ja illalla mässään sitten oikein koko rahalla. Mutta syy miksi syön näin ei suinkaan ole se, että haluaisin laihtua - vaan koska se joskus vaan tuntuu luontevalta oman näläntunteen suhteen. Ehkä pitäisi kuitenkin alkaa syömään vaan säännöllisemmin, jotta saisi kasvatettua pari kiloa lisää lihasmassaa.

    VastaaPoista
  5. Soija-debatti on loistoidea. Puolueetonta tieteellistä tietoa aiheesta on todella vaikea löytää, mutta teen kuitenkin yhteenvetoni kaikista saatavilla olevista aineksista ja liekitän sen kunnolla.

    Sitten tuosta warriorista. Nämä optimaaliset ruokailuvälit ja aterioiden määrät päivän aikana ovat todella yksilöllinen juttu, minkä voi todeta jo tarkastelemalla eri maiden päivärytmejä. Sekä tietysti kaltaisiasi urheilullisia ihmisiä. Teillä kaikilla tuntuu olevan hyvin erilaisia tapoja pysyä kondiksessa.

    Halusin siksi korostaa noita pitkien ateriavälien mahdollisia varjopuolia, kun varsinkin naisille, joillekin ruoansulatuskanavan ongelmista kärsiville tai aineenvaihduntansa sotkeneille henkilöille säännöllinen syöminen voi olla kuitenkin parempi ratkaisu. Lisäksi jotkin ennen esim. pätkäpaastoa suositelleista asiantuntijoista ovat muuttaneet kantaansa kielteisemmäksi.

    Jokaisella meistä on hyvin yksilöllinen fysiologia, joten jos harvennetut syömisvälit eivät aiheuta stressioireita ja oma kehonkoostumus edistyy haluttuun suuntaan, niin miksi pitäisi pakottaa itsensä syömään useita kertoja päivässä? Lihasmassan kasvatus tuntuu olevan nykyään rakettitiedettä ja silläkin saralla on mielipiteitä aivan joka lähtöön. Jos tahdot tukea omille tottumuksillesi, niin kannattaa lukea myös erään ruotsalaisen personaltrainerin näkökulma:

    http://www.leangains.com/2010/10/top-ten-fasting-myths-debunked.html

    Tässä lisäksi kuvaus kyseisen jäbän omasta transformaatiosta. Ei näytä pätkäpaastoilu surkastuttaneen lihasmassaa kovin pahasti. :D

    http://www.leangains.com/p/my-transformation.html

    Ps. Nuo Martinin näkökulmat ovat oikein kiehtovia, mutta itse en haluaisi (syömisongelmien parissa paljon työskennelleenä) tuoda kaloriajattelua mukaan luonnonmukaiseen fitness-elämäntapaan.

    VastaaPoista