maanantai 25. lokakuuta 2010

Aikamatka erään ala-asteikäisen sielunmaisemaan

"Haluaisin suudella sinua kovasti
miksi ihmeessä isäsi on rovasti.
On kaunis kesäyö
ei haittaa meitä koulutyö.
Tulen aina muistamaan sut,
Toivottavasti säkin myös mut.
Beibi teen mitä tahansa vuoksesi
pakastan mummoni, lennän luoksesi."



Kauan sitten 90-luvun alku rysähti käyntiin ja maailma säteili hetken aikaa radioaktiivisesti kaikissa mahdollisissa neonväreissä. Ilmeisesti jokin kollektiivinen piilotajunnnanmenetys sai myös artistit tuottamaan toinen toistaan uskomattomampia musiikillisia teoksia, ja kulttuurintutkijat ihmettelevät yhä tänäkin päivänä mitä hittoa oikein tapahtui. Haluatko palata tuohon hulluun aikakauteen? No ei se mitään, en minäkään, mutta ilmeisesti menneisyytensä on jonain päivänä kohdattava. Varsinkin jos on mennyt taltioimaan sen pienten lukollisten heppakansien väliin ja haudannut kaappiin muumioituneen barbin viereen.

Nyt on siis aika avata pölyiset taikakirjat ja antaa aikakoneen kuljettaa meidät kahdenkymmenen vuoden taakse. Pääsemme observoimaan ala-astetta käyvän nuoren naisen sielunelämän syvällä olevinta olemusta lähempää, kuin ehkä tahtoisimme. [Varoitus: näkymät voivat järkyttää lapsirakkaita] Oman turvallisuutenne vuoksi köyttäkää neonkeltaiset istuinvyöt tiukasti kiinni, ottakaa käteenne Taffelin sipsipussit ja antakaa kuulokkeista tulvivan Mc. Nikke T:n tainnuttaa teidät hetkeksi. Nyt nimittäin mennään ja lujaa, wroooooooomm!

(Huom. päiväkirjasiteerauksissa käytän normaaleja sulkumerkkejä silloin, kun ne päiväkirjan tekstiin alkuperäisesti sisältyvät, mutta omia ”toimittajan huomioita” lisätessäni käytän seuraavanlaisia [ ] sulkumerkkejä.)
________________________________________________

Ala-asteella erityisen kuumeisesti odotettuja tapahtumia olivat luokkabileet, joissa sattui aina kaikkea jännää ja hurjaa. Hyvää musaa kuten Raptori (Oi Beibi), Hausmylly (Onko mustalla valkoista pidempää), Mc. Nikke T. (Jos haluu saada on pakko antaa) sekä New Kids on the block (Step by step) kuunneltiin innolla, syötiin sipsejä ja hurjimmat tanssivat jopa hitaita, iikkis!

”…sit kun me mentiin Päivikin kanssa kuistille ja mä sanoin et mä voisin vaikka tanssia hitaita. Niin mä sanoin. Sitten Reija tavalliseen tapaansa meni sanoon Jukalle ja takas tullessaan se sano et se voi siis Jukka voi tanssii mun kans mut en mä viel viittiny. Ehkä ens bileissä mä uskallan tanssia jonkun kanssa hitaita.
Äiti kysy multa taas kerran kaikkee tyhmää bileistä.”

”Olin lauantaina bileissä, Sarille tuli rytmis [sydämen rytmihäiriö], siihen voi kuolla. Ei se sit ihan kuollu.”

”Nyt mä kerron hurjimmista bileistä jotka oli eilen perjantaina. Aluks katottiin kauniita ja rohkeita. Pekka poltti kun sen piti esittää kovaa jätkää sit se yski. Ja mun sieraimiin tunki savua. Pekan lisäksi sain tietää, että Jani ja Jarikin polttaa. No eipä tää riittänyt. Sit kun tuli Jani niin ne alko Pekan kanssa strippaamaan! Ihan tosissaan. Pekka meni ihan alushousuilleen asti. Sit Jani näytti minkä väriset sen pikkuhousut on. Mun ja monen mielestä se oli aika katala temppu.

No sit Jani joi kolmos oluen ja jotain itte tehtyä. Se tuli ihan oikeesti känniin ja hais kuulemma pahalle.
Päivikki tykkäs Janista ja sit ne meni ryysypokkaa. Sarikin meni. Kaisa aikoi mutta katu sitten et oli aikonutkaan mennä semmosta. Sit ne oli siellä. Ja Jani Sarin päällä.
Sit mä yritin soittaa kotiintuloajasta mut kaikki mölys enkä meinannu kuulla mitään. Sit mä tanssin hitaita Pekan kanssa. En oo ennen tanssinu. Sit kymmenen maissa kai olin kotona. Jani meni Pekan luo yöks, mutta mitäs sitten kun Pekan äiti huomaa että Jani on humalassa. Eipä paljon muuta moro!”

”…ei ollu mitään tekemistä kun Sari ja ne meni sokeripalanetsintää. Me ei viittitty, kun tytölle ja pojalle vuorotellen piti laittaa johonkin sokeri ja sit toisen piti silmät huivissa kopeloida se esiin. Sit ne meni vielä ryysypokkaa ja tuli jonkin ajan päästä näyttäytymään uikkarisillaan. Sit ne meni vielä uudestaan ja me lähettiin ulos.
Sit ne alko pullon pyöritystä. Minä ja Nanna mentiin. Sari yritti pelotella meitä pois se pitää meitä ihan nynnyinä. Mulle ei harmivaan tullu mitään tehtävää, mut Nannalle tuli. Se joutu kielellä pussaan jotain Janin kaveria, joka oli ihan tyhmä. Sit joidenkin piti mennä päällekäin.
Sit me alettiin tanssii. Juhani pyys mua kait siks että mä olisin voinu näyttää Sarille.
Mä tanssin vähän vahingonilosena hitaita ja katselin ku Sanna vaan istu penkillä. Sit se ei puhunu mulle mitää se kai suuttu kun mä tanssin eikä se uskaltanu pyytää ketään.”

Miesasiani hoidin muutenkin varsin mallikkaasti.

”Olin taas tänä aamuna klo 9:00-9:30 luistelemassa jäähallissa. Siellä yks poika sano mulle yhtäkkiä: ”Hei likka siellä, rupeetsä / alatko sä yhen Kotkan Tomin kans? Mä sanoin: ”Mitä sä tarkotat, et mitä pitäs alkaa?”
Se oli mua pienempi kokonen ja varmaan joku kahahtanut.”

Kunnianhimoa pärjätä mitä moninaisimmissa taidoissa ei ainakaan puuttunut ja aina oli jokin innostus ja uusi projekti meneillään…

”Huomasin viikonloppuna, että videokameralla voi editoida. Nyt olen joka päivä laulanut, koska haluan hyväksi laulajaksi. Kaikki alkoi kun isä sanoi, että Kirka pystyy laulamaan ’Surun pyyhit silmistäni pois’ sen takia kun hän harjoittelee joka päivä 2 tuntia.”

”Nyt kuuntelen juuri Roxettea ja yritän harjoittaa oikeaa hengitystapaa…lainasin kirjastosta laulukoulu-nimisen kirjan ja huomasin, että hengitystapani on väärä. Itkin eilen vähän kun harmitti.”

”Nyt osaan aika hyvin valssihypyn ja minun täytyy opettaa sitä monelle ja näyttää se monta kertaa. On se ihan kivaa kun saa huomiota. Yhdellä kertaa kun olin luistelemassa iskä otti minua videolle. Huomenna saan ehkä kirjastosta taitoluistelukirjan. Olen jo oppinut hengittämään.”

”Jani sano että mä oon hyvä pelaan jääpalloo, oonks mä pelannu kauan. Mä sanoin et en mä oo.”

”Tänään ope sano et se, joka kirjoittaa nimensä kaunolla ja samalla pyörittää jalalla ympyrää saa 10 markkaa. Mä olin eka joka sano et on suorittanu tehtävän ja sit se vielä katto saanko mä tehtyä sen ja mä sain. Huomenna se antaa mulle 10 mk. Pekka oli niin kateellinen et se sano: ”Tee tuo vielä kolme kertaa” ja ”sun tapasta tuuria…”.

”Nyt on kiva kun on olympialaiset. Mä näin monella samanlaiset monot kun mulla eli ne on sitten varmaan aika hienot. Mulle ostettiin torstaina uudet monot ja sukset. Niissä on nyt kärkisiteet ja niillä pääsee tosi kovaa.”

Välillä kodin kannustusjoukot eivät oikein jaksaneet tukea nuorta yritteliästä naista tämän alati vaihtuvien päämäärien saavuttamisessa:

”Mä sanoin sunnuntaina, että millähän keinolla pääsisin talviolympialaisiin (se on aina ollut suuri haaveeni) niin iska ja äiti suuttu niin mielettömästi että! Ne sano et tollasta ei edes lausuta ääneen. Mitäs jos joku päivä olisinkin olympialaisissa. Nyt rupean oikein kovasti harjoittelemaan eri lajeja ja hiihtoa. Toni is the best! Se toi pronssia pikku-mäessä ja taas suomalaisia muistettiin.”

…urheilu-urankin tulevaisuus näytti synkeältä. Nuoren urheilijan haaveet olivat murskana ja vielä mitä karvaimmalla tavalla:

”Nyt kun me tultiin kotiin käytiin kattomassa hiihtokilpailun tuloksia. Sannan piti olla viides…mut se oli kolmas! Riitta ja Reetta oli jaetty 1. Ja mä hävisin Sannalle 3 sekunttia, paska (sori). Mä itkin kun mä pääsin kotiin. Mä en enää ikinä pääse mihinkään urheilukilpailuihin. No, elämä on julmaa varsinkin mulle. Jos olisin tienny olisin voinu parantaa aikaani vaikka viidellä sekalla. Nyyh ja moi! Ps. Aijon kirjoittaa Toni Niemiselle.”

Ala-asteella en nauttinut kovin suurta suosiota luokkatovereideni keskuudessa eli en kuulunut luokkamme ”kermaan”. Itse asiassa jos rehellisiä ollaan, taisin kuulua luokan pahimpiin nynneröihin.

”…Sitten se sano et tolle voi sanoo mitä tahansa kun se on niin tyhmä ja avuton. Loukkaannuin. Sit Keijo sano et viime vuonna mä olin aika hiljanen mut nyt mä en kuulemma enää oo. Sitte keskiviikkona siis tänään Jani löi mua persuuksille, se sattu ja sit kaikki pojat rupes huuteleen kaikkee ja mua rupes itkettään joten menin vessaan. Sit välkällä Sari lohdutti mua ja anto neuvoja. Meillä oli sijainen ja sain enkussa 10+ kokeesta.”

”Minua jännitti ihan älytsisti, kun minun oli määrä pitää esitelmäni kameleontista. Mun ääni melkein loppu kun jännitin niin ja sit kädet ja paperi vapisi. Juhani yritti ilmeilyllä naurattaa, mut mä en nauranu yhtään.”

Eipä sitä tosin muillakaan tainnut kovin lujaa mennä…

”En olekaan kertonut, että Juhania pidetään homona, on pidetty jo kauan.”

”Heini kutitti mua, se oli tosi invaa ja Juhanikin kutitti ja potkaisin sitä…kröhöm munille.”

Vuoden kohokohta oli kun opettaja ilmoitti, että luokalle tulisi uusi poika:

”Onnenpäivä! Tänään oli mahtava päivä! Ope kysy Juhanilta tunteeks se poikaa nimeltä Timo. Juhani muisti. Sit se kerto sen ulkonäöstä. Sit se tapahtu! Ope sano et se tulee meidän luokalle. Aluksi olin ihan yllättynyt kun olin luullut et se Timo on vaan joku korispelaaja. Olimme Sannan kanssa odottaneet, että joku uusi tulisi meidän luokalle ja nyt se tulee joskus tammikuussa.

Poikaparka ei kuitenkaan ihan tainnut täyttää tyttöjen kovia odotuksia:

”Eilen se uusi poika tuli. Sillä oli punaset hiukset ja se puhu hiljaa.”

”Se Timo on ällö sen hampaat näkyy aina. Se on inhon näkönen. Tänään se itki kun Pekan pikkuveli heitti sen naamaan lumikasan. Se Timo on kauhee pinko mut nyt sen keskiarvo varmaan laskee.”

Edes vessassa raasu ei saanut käydä rauhassa:

”Eilen Timo kävi vessassa kokoajan ja minä ja Sanna ajateltiin, että jos sillä on virtsarakon tulehdus, mutta ei se ole varmaa, jos se ei edes käynytkään siellä silleen…”

Ja voinemme haudata viimeisetkin illuusiot ala-asteen pikkuenkeleistä…

”Tänään alhaalla [koulun myyjäisissä] oli semmonen jalkapallopeli. Se hais ihan oksennukselle ja Juhani huus et Timo oli tuonu sen koska niillä haisee siltä.”

”Tänään oli keittäjät lakossa ja sai tuoda omat eväät, se oli kivaa. Timolla oli jotain oksennuksen näköstä salatti porkkana sösselöä valkosessa platkussa. Sit minä, Sanna, Juhani ja Minna yököteltiin niin Sari sano, että se ei oo kivaa mut me yököteltiin vaan.

Sari sano et se ei oo kivaa kun mä teen Timon elämästä helvetin. Sit mä sanoin et Sarikin on tehny mun elämästä joskus helvetin. Se sano et senkin elämästä on tehty helvettiä ja se katuu sitä mulle tekemäänsä. Mun pitää yrittää vähentää Timon haukkumista, mutta se on kyl vaikeeta.”

tiistai 19. lokakuuta 2010

Coping, osa 4: Tunteiden hyväksyminen ja kohtaaminen käytännössä

Olen tainnut ampua itseäni jalkaan aloittamalla juttusarjan, joka ei pääty koskaan. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu ajoissa (vrt. American Pie -leffasarja, joka ei loppunut), joten taitaa olla parasta viimeistellä tämä coping-tykitys. Sitäpaitsi ajattelin kirjoittaa teille elinaikanani vielä kaikista muistakin hyvinvointinne kannalta tärkeistä aiheista, kuten ravitsemustieteellisestä anarkiasta, magiasta ja hedonismista.

Tässä siis viimeiset selviytymiskeinot toistaiseksi, kahden harjoituksen muodossa. Ottakaa ne haltuun ja syöksykää uudella innolla arkisten haasteiden sarjatulta päin! Viemme edellisessä osassa esitellyn hyväksymisen ja tunteiden kohtaamisen nyt käytäntöön, mikä on samanaikaisesti maailman helpoin ja vaikein tehtävä. Yritän havainnollistaa ensin metaforisesti mitä tarkoitan.

Kävelet kauniissa, ruskan koristelemassa metsässä keräämässä sieniä. Yhtäkkiä kuulet pienen epäilyttävän rasahduksen takaasi. Tunnet olosi jotenkin omituiseksi, aistit hengityksesi kiihtyvän ja pulssisi hakkaavan tuplanopeudella. Jatkat kuitenkin sienten keräilyä ja yrität sivuuttaa pelkosi. Olipa typerää säikähtää. 

Seuraava rasahdus on kuitenkin jo niin luja, että käännyt nopeasti ympäri.
Käääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääk!!!
Taaksesi on ilmestynyt jättiläismäinen k-k-k-k-karhu! Pelästyt todella pahanpäiväisesti, mutta päässäsi alkavat kaikua isäsi sanat vuosien takaa: "Jos kohtaat metsässä karhun,  esitä kuollutta." Niinpä heittäydyt maahan teatraalisesti ja makaat aivan hiljaa (mitä nyt kätesi "hieman" vapisevat ja päässäsi rullataan pikakelauksella elämän filminauhaa). 



Karhu tallustaa luoksesi ja tutkii kenkääsi käpälällään. Sitten se nuolaisee naamaasi, gnhhh. Ja löntystää pois. 

Tällaista on epävarmuuden, ahdistuksen, vihan ja muiden luonnollisten tunteiden kohtaaminen. Nämä tunteet kuuluvat elämään, kuten pelottava mutta vaaraton karhu kuuluu metsään. Ja niin kuin karhunkin, näiden kaikkien tunteiden kanssa pärjää ihan hyvin, kun antaa niiden tulla ja mennä. Oppii elämään niiden kanssa samassa metsässä vaikka pelottaisikin. Hyökkääminen, hosuminen tai pakeneminen kun ei yksinkertaisesti kannata, vaan pahentaa tilannetta. Lopulta suurin sankari on se, joka kohtaa itselleen vaikeimmankin tilanteen rauhallisesti kädet vapisten.

Siirtykäämme seuraavaksi käytäntöön harjoitusten avulla. Valitsin heti alkuun tekniikan, jonka avulla erotellaan ahdistavan kaaoksen keskellä toisistaan: a) asiat joille ei voi mitään eli asiat jotka hyväksytään juuri sellaisina kuin ne ovat ja b) asiat joille voi tehdä jotain eli asiat jotka laitetaan "todo-listalle" ja hoidetaan pois sieltä.

Huolet järjestykseen -harjoitus

Vaihe 1. Ota tyhjä lehti jossain tekstinkäsittelyohjelmassa ja ala kirjoittaa nopeasti ylös listauksenomaisesti huoliasi, jotka ahdistavat, stressaavat, surettavat, masentavat, suututtavat tai ihan mitä vain kurjaa.

Esim.
- ei ole aikaa ystäville
- sähkölaskun maksu on myöhässä
- kissa kuoli
- Jarista ei ole kuulunut mitään, vaikka lupasi soitella
- mummo joutui sairaalaan, aivokuvantamisen tuloksia ei ole saatu vielä

Vaihe 2. Kun listaus on valmis asettele huolesi kahteen eri osioon, joista toinen on nimeltään "hyväksyn" ja toinen "hoidan".

Esim.
Hyväksyn:
 - mummo joutui sairaalaan, aivokuvantamisen tuloksia ei ole saatu vielä
- kissa kuoli

Hoidan:
- Jarista ei ole kuulunut mitään, vaikka lupasi soitella

- ei ole aikaa ystäville
- sähkölaskun maksu on myöhässä

Kuten terävimmät jo havaitsivat, hyväksymisosioon siirretään sellaiset huolet, joiden kohdalla on tehtävä töitä sen eteen, että kohtaat vaikean asian sellaisena kuin se on ja hyväksyt ettet voi tehdä asialle enää mitään. Tämä prosessi voi olla todella haasteellinen, mutta on tärkeää antaa hyväksymiselle aikaa ja tilaa. Monesti jo vaikean asian kirjoittaminen ylös tai ääneen sanominen voi helpottaa. Hyväksymisen perusidean hahmottamiseksi suosittelisin myös ehdottomasti Anna Kåverin kirjaa "Elämää - ei taistelua".

Hoidettavien asioiden osioon taas voit laittaa suurimman osan huolistasi, sillä yleensä aina on tehtävissä jotakin. Haasteellisinta on lähinnä aloittaminen. Tehtävien töiden jäsentely kirjalliseen muotoon auttaa suunnittelemaan mistä lähtisi liikkeelle huolikasan purkamisessa.

Vaihe 3. Kirjoita huolien oheen mitä niille teet. Hoidan-osion huolten kohdalla voit tehdä tarkemman toimintasuunnitelman ja asetella huolet hoidettavuusjärjestykseen. Hyväksyn-osiossa voit miettiä miten työstät vaikeaa asiaa ja keksiä jotenkin lohduttavia lauseita aiheeseen liittyen.

Esim.
Hyväksyn:
 - mummo joutui sairaalaan, aivokuvantamisen tuloksia ei ole saatu vielä --> vietän mummon kanssa aikaa mahdollisimman paljon, odotan tuloksia ja mietin vasta sitten mitä pitää tehdä
- kissa kuoli --> puhun tästä eläinrakkaita ihmisiä ymmärtävien tyyppien kanssa, kirjoitan päiväkirjaa, annan ajan parantaa ja annan asioihin liittyvien tunteiden olla sellaisia kuin ne ovat

Hoidan: 
- sähkölaskun maksu on myöhässä --> lasku maksettu  
- Jarista ei ole kuulunut mitään, vaikka lupasi soitella --> soitan itse Jarille, eipähän tarvitse enää odotella ja virua "jos et sä soita" -tunnelmissa.

- ei ole aikaa ystäville --> lopetan BB:n katselun ja sovin jatkossa viikolle parit, edes pikaiset kahvittelusessiot töiden jälkeen. Täältä tullaan sosiaalinen elämä!


Seuraava lainaus tiivistänee vielä osuvasti koko harjoituksen tavoitteen:

"...suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, minkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."
-Paul Tillich
_____________________________________________________


Jos edellä kuvattu järjestelmällinen insinöörilogiikka ei pure, tarvitaan järeämpiä menetelmiä. Esittelen nyt yhden sellaisen. Olen muokannut seuraavan harjoituksen kognitiivisen psykoterapian isän, Aaron Beckin kehittelemän "ajatuspäiväkirjan" pohjalta. Harjoituksen avulla voit pilkkoa ahdistavan tilanteen helpommin hahmotettavaksi kokonaisuudeksi: tiedostat mitkä ajatukset ja tunteet ovat johtaneet ahdistumiseen sekä miltä nämä ajatukset/tunteet näyttävät faktojen valossa. Sen jälkeen on helpompaa miettiä mitä voit tehdä tilanteen korjaamiseksi ja ahdistuksesi käsittelemiseksi.

Ajatusten ja tunteiden erittely sekä objektiivinen arviointi onnistuu toisilta ihmisiltä luonnostaan helposti, kun taas toiset hyötyvät tällaisista kirjallisena (tai suullisena) toteutettavista harjoituksista erittäin suuresti. Vaikean tilanteen verbalisointi ja pilkkominen osiin voi tuoda selkeyttä kaaokseen. Usein ihmistä häiritsee eniten hajanainen ja epämääräinen ahdistus, johon on vaikea tarttua. Säännöllinen ajatuspäiväkirjan kirjoittelu voi olla siksi todella terapeuttista.   

Olen liittänyt harjoituksen lisäosaksi omana sovelluksenani myös "tapahtui myöhemmin" -kohdan, johon kirjoitetaan selostus siitä mitä myöhemmin tilanteen jälkeen on tapahtunut sekä miltä vaikea tilanne näyttää pidemmän ajan päästä arvioituna. Seurantamerkintään kuluva aikaväli voi olla ihan kuinka pitkä vain ja merkintöjä voi tehdä eri ajankohtina. Tällainen menettely mahdollistaa omien tunnereaktioiden objektiivisen tarkastelun, kun tunteita kuohuttanut tilanne on jo aikaa sitten laantunut. Saat myös mahdollisuuden oppia menneestä miettiessäsi oliko reaktiosi ehkä suhteettoman kielteinen ja pelokas. Saatat myös sisäistää yhden arvokkaimmista lainalaisuuksista - kaikki järjestyy aina lopulta ihmisen pään sisällä. Tavalla tai toisella. Joten saanko esitellä...

Ahdistuksen purku ja seuranta -harjoitus:

1. Tilanne: Mitä, missä, milloin? Tähän kohtaan tulee objektiivinen kuvaus ahdistavasta/suututtavasta/harmittavasta/kuohuttavasta tilanteesta.

2. Tunne: Listaus aivan kaikista tunteista, joita tilanne herätti / herättää edelleen.

3. Ajatus: Tähän voit listata täysin sensuroimatta kaikki tilanteeseen liittyvät ajatuksesi ja valita lopuksi niistä kaikkein keskeisimmän, "pääajatuksen".  

4. Pääajatusta tukevat faktat: Objektiiviset tosiasiat, joiden valossa pääajatuksessa on jotain perää

5. Pääajatuksen kumoavat faktat: Objektiiviset tosiasiat, joiden valossa pääajatus ei pidä paikkaansa

6. Vaihtoehtoinen ajatus ja toimintasuunnitelma: Tähän voit muokata pääajatuksen realistisempaan ja järkevämpään muotoon sekä tehdä suunnitelman siitä kuinka käsittelet tilanteen.

7. Tapahtui myöhemmin: Voit palata tähän kohtaan milloin vain uudelleen ja kirjata ylös kuinka myöhemmin kävikään ja mitä ajattelet menneestä tilanteesta.

Seuraavassa vielä esimerkki täytetystä ajatuspäiväkirjasta. Asialla on taas joku sympaattinen taruhahmo. Tällä kertaa hän on Masa, 27 vuotta:


Rakas ajatuspäiväkirjani,

1. Tilanne: 
31.10. 2090
Pidin töissä huolella valmistelemani alustuksen tärkeille asiakkaille. Jännitin aivan liikaa ja unohdin pari olennaista kohtaa, jotka työkaveri joutui paikkaamaan omassa esityksessään. Vaikutin myös todella vakavalta toisin, kuin se samainen työkaveri. Hän luovi tilanteessa tyynen vakuuttavana ja heitti esityksensä loppuun läpän, joka aiheutti asiakkaiden leirissä naurunremakan. Pomo sanoi samalla viikolla kehityskeskustelussa mulle "ihan ohimennen", että kaikille halukkaille olisi tarjolla esiintymiskoulutusta. 

2. Tunne: Pettymys, häpeä, ahdistus, pelko, ärtymys, turhautuminen.

3. Ajatus: Olen virallisesti maailman epäonnistunein työntekijä. En kelpaa pomolle ja häpäisen koko firman. Kohta tulee varmaan siirto toisiin työtehtäviin. Kaikki muut ovat syntyneet estradille paitsi minä. Olen nolo ja kömpelö yleisön edessä. MINUSTA EI IKINÄ TULE HYVÄÄ ESIINTYJÄÄ.

4. Pääajatusta tukevat faktat: Osa ihmisistä on ehkä luonnostaan hyviä esiintyjiä, kun taas itse jännitän helposti ja unohdan asioita paineen alla. Kaikista ei tule superkarismaattisia, yleisönsä hypnotisoivia alfauroksia. Esiintymistaidoissani on vielä kehitettävää.

5. Pääajatuksen kumoavat faktat: Jokaisesta voi tulla parempi esiintyjä harjaantumalla. On aika omituinen ajatus, että paljon esiintymiskoulutusta saanut menisi huonompaan suuntaan. Minäkin voin kehittyä. Itseasiassa...mitä vain voi tapahtua. Ehkä olen hiomaton timantti. Aina ne huippuluonnoitsijatkin sanovat olleensa aikanaan tosi ujoja ja jännittävänsä vieläkin ennen jokaista esitystä.

6. Vaihtoehtoinen ajatus ja toimintasuunnitelma: Menen sille esiintymiskurssille ja minusta tulee hyvä esiintyjä, koska olen oikeasti kiinnostunut kehittämään itseäni.


7. Tapahtui myöhemmin:
7.3. 2091
Kävin esiintymiskurssin ja vielä toisenkin. Esiintyminen jännittää edelleen ja unohteluakin ilmenee, mutta mitäpä siitä. Rakastan esiintymistä. Aloitin vahingossa teatteriharrastuksenkin. Pidän nykyään kaikki yrityksemme esittelytilaisuudet ja suuren osan alustuksista, koska pomo on tarkkaillut tilannetta ja hänen mielestään vakuutan aina asiakkaat parhaiten. Saan jatkuvasti hyvää palautetta esiintymisestäni, mutta kehitettävää on edelleen tosi paljon. Haluanhan olla jonain päivänä yleisönsä hypnotisoiva, superkarismaattinen alfauros. ;)    

__________________________

Maailma pelastuu oikeilla coping-keinoilla, joten palaamme varmasti vielä tulevaisuudessa aiheeseen. Toivottavasti jo tästä sarjasta jäi pysyvästi mieleen ainakin jotain hyödyllistä. Mikäli esiteltyjen keinojen joukossa oli sellaisia, jotka tuntuvat käytännön elämässä hyödyllisiltä, suosittelen ottamaan näitä keinoja ylös.  Niistä voi tehdä vaikka muistilistan kännykkään, lompakkoon tai seinälle. Tällä tavalla on helpompi alkaa harjoitella oikeita keinoja automaattisiksi toimintamalleiksi. 

Lopuksi teen teille vielä coping-testin, jotta selviää oletteko varmasti käyttäneet copingia. Se joka ei vastaa rehellisesti "kyllä" yhteenkään seuraavista kysymyksistä kärähtää.  

Oletko viimeisten päivien aikana...

a) laskenut kymmeneen ennen kuin alat räyhätä
b) kertonut jollekin rauhallisesti, että sinua ottaa päähän, koska...
c) kuullut äänten päässäsi muistuttavan "Let it be."
d) muistanut hengittää, syvään
e) kirjoittanut ajatuksistasi ja tunteistasi
f) keskustellut syvällisesti
g) kuunnellut hyvää musiikkia
h) urheillut sen takia että siitä tulee hyvä olo
i) tehnyt rentoutusharjoituksen
j) hoitanut asioita pois tekemättömien töiden listalta
k) ollut tekemättä ja yrittämättä yhtään mitään
l) hyväksynyt jonkin vaikean asian
m) ottanut vastaan elämän
 _______________________________________________

Mainitsemani kirja Elämää - ei taistelua on saatavana myös netin kautta ja suosittelisin todella sen ostamista tai lainaamista kirjastosta. Tein pientä vertailua nettikauppojen välillä ja ainakin booky.fi:n kautta kirjan saa halvalla sekä ilman postikuluja. Lue kuvaus tästä.

Hyväksyminen on esitelty tuossa lyhyessä opuksessa erittäin mieleenpainuvasti ja selkeästi (tyyli voi toki ärsyttääkin). Tästä johtuen kirjan lukeminen voi muuttaa pysyvästi reagointiasi vaikeisiin tilanteisiin. 

lauantai 2. lokakuuta 2010

Coping-keinot, osa 3: "Let it be."

Vanhoina hyvinä aikoina ei kuunneltu psykologeja, vaan Veikko Laveja. Niinpä Veikko saa kertoa heti alkuun miten nämä hommat hoidetaan:

"Ota löysin rantein, älä jännitä,
ota vastaan mitä tarjoo elämä..."
 
Myös Paul McCartneyn Let it be -kappaleeseen tekemissä lyriikoissa kiteytyy hyvin tämänkertaisen selviytymiskeinon idea. Kun The Beatles oli hajoamassa ahdistunut Paul näki unta, jossa hänen kuollut äitinsä ilmestyi lohduttamaan poikaansa viisailla sanoilla. Ja kuten tiedämme, äitiä kannattaa uskoa:    

"When I find myself in times of trouble, mother Mary comes to me,
speaking words of wisdom, let it be.
And in my hour of darkness she is standing right in front of me,
speaking words of wisdom, let it be." 


Monen muusikon (ja äidin) hienoimpia erityisominaisuuksia on lahja tiivistää suuren viisauden ydin pieneen lauseeseen. Meidän tiedenaisten erityisominaisuuksiin sen sijaan kuuluu taito selittää yksinkertainenkin asia monimutkaisin sanakääntein, analyysein, kaavioin ja lähdeviittein, joten koittakaa kestää mitä tuleman pitää. :) Tässä osassa esittelen teille coping-keinoista kaikkein tärkeimmän eli hyväksymisen taidon ja toivon, että mieleenne jäävät ikuisiksi ajoiksi jos ei muuta, niin ainakin nuo Paulin äidin ja Veikko Lavin sanat.     

_____________________________________________________________

Nykyään useat uudemmissa psykoterapiamuodoissa hyödynnetyistä menetelmistä pohjautuvat sekä käytännön kokemukseen että tieteellisiin tutkimuksiin. Näiden piirissä on havaittu, että yritykset vältellä ja kontrolloida epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia johtavat usein näiden tunteiden ja ajatusten lisääntymiseen entisestään. Paradoksaalista. Tästä turhaa kärsimystä tuottavasta toimintamallista käytetään termiä välttämiskäyttäytyminen.

Välttämiskäyttäytymistä edustavat kaikki ensimmäisessä osassa esitellyt haitalliset coping-keinot, kuten viiltely, syömishäiriöt, itsetuhoinen käyttäytyminen, riippuvuudet, vetäytyminen sosiaalisista tilanteista jne. Chawla ja Ostafin (2007) kuvailevat välttämiskäyttäytymisen erilaisina ilmentymismuotoina lisäksi ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöitä sekä fobioita, joiden perustana on itseasiassa pelon näennäisen kohteen sijaan ”pelon pelko”. Esimerkiksi lentopelosta kärsivä ei pelkää lentämistä, vaan omia tuntemuksiaan, joita lenkoneeseen astuminen aiheuttaa.

Kun jostain vahingollisesta toimintamallista kärsivältä ihmiseltä kysytään mitä muuta hän voisi tehdä vaikeassa tilanteessa ahdistuksen helpottamiseksi (kuin turvautua esim. riippuvuuksiin), ei hän välttämättä osaa vastata tähän mitään. Seuraavaksi voidaankin esittää jatkokysymys: kannattaako ahdistavassa tilanteessa omille tunteilleen ja ajatuksilleen ylipäätään tehdä jotain.

Pieni harjoitus:  
Palauta mieleesi voimakkaita tunteita herättävä asia (se voi olla miellyttävä tai epämiellyttävä). Käske sen jälkeen itseäsi olemaan ajattelematta koko asiaa. Toimiiko?

Ehkä koet että vaatii aika paljon työtä määräillä omia ajatuksiaan onnistuneesti. Saatat myös huomata, että näiden ajatusten kieltäminen on itseasiassa juuri kielletyn aiheen ajattelemista. Tämä on olennaisin peruste tunteiden hyväksymisen opettelemiselle. Tahratonta mieltä ja ikuista päivänpaistetta ei ole. Piste. Usein ihmiset pelkäävät, että epämiellyttävän tunnekokemuksen kohtaamisen seurauksena tapahtuu jotain pahaa tai oma tunne-elämä riistäytyy täysin käsistä. Kuitenkin totuus on, että vaikean tunnetilan voi hälventään juuri käsittelemällä sitä. Lisäksi mikään ei kestä ikuisesti ja ahdistuksen yhteydessä tämä on erittäin myöntenen realiteetti.

Tässä vielä selkeät perusteet hyväksynnän opettelemiselle Chawlan ja Ostafinin (2007) kuvaamina:
  • Tiukat ja joustamattomat yritykset kontrolloida, vähentää tai välttää ahdistuksen kokemista eivät ole ratkaisu, vaan itse ongelma.
  • Omien tunnereaktioiden hyväksyminen taistelemisen sijaan on kannattava tapa toimia ahdistavassa tilanteessa.
  • Hyväksynnän opettelemisen tavoitteena ei ole saada ihmistä tuntemaan oloaan hyväksi, vaan tulemaan hyväksi koko tuntemusskaalansa kokemisessa sellaisena, kuin tämä skaala ilmenee.
Psyykkisen tuskan kokeminen ei ole sairasta eikä tuskaa tarvitse leikata pois, jotta ihminen tulisi terveeksi. Psyykkisesti terve ihminen kokee muiden tuntemusten ohella myös pahaa oloa, mutta kykenee siitä huolimatta elämään mielekkäästi. Psyykkisesti hyvinvoivan ihmisen erottaa siis vakavammin oireilevista se, ettei hän anna tuskan muuttua pidempiaikaiseksi kärsimykseksi.

Mitä ahdistuksen ja tuskan sietämisen tueksi voisi sitten tehdä? Opetella antamaan periksi ja hyväksyä vääryydet ja iskut kasvoille tyynenä kuin pyhä marttyyri? Ei aivan näin. Hyväksyminen ei psykologisena taitona merkitse periksi antamista, vaan omien voimavarojen rationaalista kohdistamista. Tämä mahdollistaa tehokkaan toiminnan vaikeuksienkin keskellä. Kun ihminen hyväksyy vaikean tilanteen ja siihen liittyvät tuntemukset, säästää hän murehtimiseen tuhlaantuvaa energiaa ja voi suunnata sen käytännön toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Kuvailen tällaista toimintamallia kahdella fiktiivisellä tapahtumasarjalla:
 
Sirpa kuulee sairastavansa vakavaa sairautta. Lääkäri kertoo olevan teoriassa mahdollista, että Sirpa menehtyy ennen kuin hoidot ehtivät vaikuttaa, mutta korostaa että paraneminen on aivan yhtä todennäköistä. Sirpa lähtee kotiinsa lasi puoliksi tyhjänä. Ajatus kuolemasta alkaa tuntua niin hirvittävältä möröltä, että Sirpa päättää sulloa sen mielensä kellariin ja keskittyä erääseen vaativaan työproggikseen. 

Mörkö ei kuitenkaan kauaa viihdy kellarissa, vaan se ryökäle hiipii Sirpan uniin, päiväkirjaan ja lopulta jopa olemukseen. Työkaverit kyselevät onko kaikki kunnossa ja Sirpa vakuuttaa vaivalloisesti hymyillen, että kaikki on "ihan hyvin". Sirpa ei saa kerrottua asiasta perheelleen ja vähitellen koko ajatus jättimäiseksi hirviöksi kasvaneen salaisuuden päivänvaloon saattamisesta alkaa muuttua mahdottomaksi. Sirpa keskittyy edelleen vain työhönsä, joka vie päivästä toiseen aina vain enemmän aikaa. Kuukausien päästä Sirpa huomaa olevansa täysin yksin ajatustensa kanssa ja elävänsä omassa maailmassaan rähjäisiksi muuttuneiden kulissiensa takana. Sirpan perhe uskoo kelmeäksi käyneen naisen kärsivän pahasta työuupumuksesta ja patistaa tätä menemään työterveyshuoltoon. Sirpa lupaa mennä, muttei oikeasti varaa aikaa eikä edelleenkään kerro kellekään yhtään mitään. 

Eräänä aamuna Sirpa ei pääse sängystään ylös. Sirpan aviomies huomaa tilanteen olevan todella vakava ja soittaa ambulanssin. Ambulanssia odoteltaessa aviomies tulee sirpan viereen ja pyytää tätä kertomaan mikä oikein on hätänä. Miehensä kainalossa Sirpa kertoo kaiken ja itkee vuolaasti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, tuntuu jotenkin omituisen helpottavalta. Seuraavana aamuna Sirpa ei enää herää.    

Niisk, nyt meni kyllä liian synkeäksi. Otetaanpa uusiksi.

Sirpa kuulee sairastavansa vakavaa sairautta. Lääkäri kertoo olevan mahdollista, että Sirpa menehtyy ennen kuin hoidot ehtivät vaikuttaa, mutta korostaa että paraneminen on aivan yhtä todennäköistä. Sirpa lähtee kotiinsa surun murtamana ja soittaa heti ensimmäiseksi aviomiehelleen, joka tulee aikaisemmin kotiin. Sirpa keskustelee miehensä ja lastensa kanssa tilanteesta koko illan ja itkee vuolaasti. Kaikki ovat sitä mieltä, että nyt on toimittava nopeasti ja etsittävä oikeat henkilöt auttamaan. 

Seuraavan viikon ajan Sirpa on hyvin masentunut, mutta tiedostaa tämän olevan itsestäänselvä reaktio tilanteeseen ja ottaa töistä sairaslomaa. Sirpa pyytää lääkäriltään lähetteen jonnekin, missä hän voisi käydä keskustelemassa siitä mitä käy läpi henkisesti ja selvittää myös sairautensa hoitamiseen erikoistuneiden lääkäreiden yhteystietoja. Perhe päättää sijoittaa pahan päivän varalle kerätyt säästöt Sirpan hyvivoinnista huolehtimiseen ja perheen yhteisen ajanvieton järjestämiseen. Vähitellen Sirpa alkaa vapautua masennuksesta ja kokee perheensä kanssa hienoja hetkiä. Välillä sairauskin unohtuu. Sirpa löytää myös sairauteensa erikoistuneita ammattilaisia, jotka kertovat että on täysin mahdollista parantua kokonaan, vaikka hoidot ovat rankkoja ja vaativat paljon panostusta. Sirpa on päättänyt, että hän tekee kaiken voitavansa sairauden voittamiseksi. Kymmeniä vuosia myöhemmin Sirpa kuolee aviomiehensä käsivarsille kotonaan. Juuri ennen täältä ikuisuuteen siirtymistä hän ajattelee onnellisena läheistensä kanssa kokemiaan hienoja hetkiä ja sitä kuinka täyttä elämä voi olla sen jälkeen, kun sen on kerran meinannut menettää.

Jatkamme seuraavalla kerralla hyväksynnän opettelemista käytännön harjoitusten avulla sekä pohdimme milloin ja miten erilaisia hyväksymismenetelmiä voi käyttää.  

________________________________________________________________
Viite:
Chawla, N., & Ostafin, B. (2007). Experiential avoidance as a functional dimensional approach to psychopathology: An empirical review.  Journal of Clinical Psychology, 63, 9, 871-890.