keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kun talven pimeys valtaa mielen

Säde vastas: "Peikko kulta,
Pimeys vie hengen multa,
Enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
Ellen kohta valoon lennä
Niin en hetkeäkään elää saa."
- Reino Helismaa

Mitä on oikea kaamosmasennus ja miten se erottuu tavallisemmasta kaamosrasituksesta? Millainen lamppu kannattaa hankkia kaamosoireita lievittämään? Entä jos valohoito ei riitä? Tämä kaikki selviää lukemalla eteenpäin.

Kaamosoireiden vakavuusaste

Kaamosmasennus ja -rasitus sekoittuvat arkikielessä helposti toisiinsa, mutta on hyvä hahmottaa näiden olevan vaikeusasteiltaan aivan eri luokkaa. Jos siis kärsit tähän aikaan vuodesta väsymyksestä, alakuloisuudesta ja ylikorostuneesta hiilihydraattihimosta, on kyse todennäköisesti vasta kaamosrasituksen oireista. Tilanteen korjaamiseksi suosittelen lukemaan aiheeseen liittyvän tietopaketin Iltalehden blogistani ja hankkimaan kirkasvalolampun. Sillä päästään jo pitkälle, kunhan käyttö on riittävää ja säännöllistä.


Hyvän kirkasvalolampun hankinta

Minulta on kyselty paljon millainen lamppu olisi hyvä hankkia ja mistä sen saisi. Yllä olevassa kuvassa paistattelen auringonkorvikkeenani Innosolin Aurora, jota voi käyttää ulkonäön puolesta sisustuselementtinäkin. Noita pitäisi löytyä elektroniikkaliikkeiden ja tavaratalojen valikoimista. Lamppuja kannattaa kokeilla ja ostaa sitten sellainen, joka miellyttää omia silmiä niin ulkonäön kuin kirkkausasteensa puolesta. Sitten valossa lueskelu joka-aamuiseksi rutiiniksi ja elämänlaatu kohenee huomattavasti.
________________________________________________________

Kaamosmasennus käytännössä - haastattelu

Talvikuukausiin liittyvät mielialaoireet ovat siis hyvin yleisiä, mutta varsinaista kaamosmasennusta sairastaa vain noin 1 prosentti suomalaisista. Tällä kertaa haastattelen naista, joka kuuluu tuohon väestönosaan. Hänen nimensä on Hanna ja ammattiltaan hänkin on psykologi. Vaikka niin voisi luulla perustietojen pohjalta, en haastattele nyt itseäni vaan kaamosmasennukseen niin teoriassa kuin käytännössä minua paremmin perehtynyttä henkilöä. Luvassa on siis kokemusta ja erittäin hyviä neuvoja.

1. Miten kaamosmasennuksesi alkoi oireilla?

Muistan miettineeni ensimmäisen kerran kummallista olotilaani murrosikäisenä, 13-14 -vuotiaana. Koin talven tullessa, etten osannut olla "oma itseni". Syytin itseäni siitä ja mietin mikä minulla on. Huomasin lukioikäisenä, että koin näin aina erityisesti marras-joulukuussa. Lopulta aloin vihata ja ennalta pelätä marraskuuta, psyykaten itseäni olemaan oma itseni. Koin, että kaverini eivät halunneet olla kanssani. Myöhemmin olen oivaltanut että tulkitsin heidän käyttäytymisensä kielteiseksi vaikkei se sitä ollut.

Kaamosmasennukseni on näkynyt vuosien varrella negatiivisina tulkintoina, väsymyksenä, uupumuksena, kokemuksena että olen joku toinen, uskona ettei ketään oikeasti kiinnosta mitä minulle kuuluu ja että kaikki ystäväni ja läheiseni ovat hylänneet minut, pelkona olla yksin, itkeskelynä, itsetuhoisuutena, ja kykenemättömyytenä nousta esimerkiksi sohvalta ylös tai aloittaa jokin toiminto (esimerkiksi nostaa haarukka).


Silloinkin kun elämässäni kaikki on ollut hyvin ja minun olisi periaatteessa pitänyt olla onneni kukkuloilla, olen oireillut vahvasti. Silloin kun elämässäni on ollut muuten vaikeaa, kaamosmasennus on tehnyt siitä lähes sietämätöntä. Keväällä, yleensä maaliskuussa olen kokenut että ikään kuin heräisin pitkästä sumuisesta unesta. Yhtäkkiä pystynkin taas olemaan oma itseni, ihmiset välittävät minusta ja haluavat olla kanssani, ja elämä on ihan kivaa eikä jatkuvaa liimassa kävelyä.



2. Millaista apua sait ja miten päädyit sitä hakemaan? Mikä on hoitoprotokollasi nykyään?

Minulla on ollut elämässäni muutamia hetkiä, jolloin olen tajunnut, ettei oireiluni kaamosaikana ole ihan samanlaista kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä. Yliopistossa aloin opintojeni myötä perehtyä aiheeseen ja jutella muiden kanssa heidän kokemuksistaan kaamosajasta. Huomasin, ettei lähes kenelläkään ole yhtä voimakkaita ja lamauttavia kokemuksia kuin minulla. Sain myös tietää, että sekä äitini että hänen äitinsä reagoivat voimakkaasti kaamosaikaan. Jostakin syystä minä kuitenkin reagoin meistä voimakkaimmin. Yritin mahdollisuuksieni mukaan päästä keskipäivällä ulos ja tuijottaa aurinkoon. Tein sen jotenkin vaistomaisesti, huomasin kaipaavani valoa. Tein myös vuosien varrella pari etelänmatkaa, jotka nekin helpottivat oloa.

Kirkasvalolamput tekivät silloin vasta tuloaan Suomen markkinoille, ja lopulta yhden todella vaikean marras-joulukuun jälkeen päätin hankkia sellaisen. Huomasin, että lampun säännöllinen tapittaminen teki elämästä hieman helpompaa ja katkaisi pahimman terän masennukselta. Lamppu oli kuitenkin melkoisen suuri, eikä sitä voinut ottaa mukaan esimerkiksi viikonloppureissuille. Huomasin jo yhden viikonlopun valodeprivaation seurauksena, että oloni alkoi huononemaan.

Asuessani syksyn Espanjassa Málagassa huomasin marraskuun tienoilla, että vaikka olin silloin hetkellisesti surullinen ja minulla oli koti-ikävä, olotilani oli kuitenkin merkitsevästi erilainen kuin yleensä samaan aikaan vuodesta - en ollut masentunut. Kun palasin Suomeen viettämään joulua, kahden viikon aikana mielialani laski lähes samalle tasolle kuin yleensä talvella. Tähän väliin haluan korostaa, että rakastan joulua, ja että perhejoulumme ovat onnellista ja minulle erittäin tärkeää aikaa. Minulla ei ollut aiemmin hankkimaani kirkasvalolamppua mukana, sillä en suoraan sanottuna uskonut mielialani voivan laskea niin nopeasti viiden kuukauden "valohoidon" jälkeen. Muutaman viikon päästä hankin pienikokoisen, kannettavan, akulla toimivan kirkasvalolampun, joka maksoi noin 400€. Se oli opiskelijabudjetista iso summa, mutta ostos on kannattanut.

Osittain kaamosmasennuksen, osittain muiden tekijöiden vuoksi päädyin hakemaan psykologista apua YTHS:ltä muutaman vuoden opiskelun jälkeen. Pääsin lopulta tukikäynneille psykiatrille, jonka kanssa pohdin myös kaamosmasennukseni hoitoa. Olin pitkään vastustanut lääkehoitoa, enkä halunnut syödä masennuslääkkeitä. Lopulta päätin kuitenkin kokeilla niitä, siitä syystä että kirkasvalohoidon päivittäinen toteuttaminen ei ollut aina mahdollista eikä se poistanut kaamosmasennustani - pikemminkin katkaisi siltä pahimman terän.

Joudun myöntämään, että ensimmäinen talvi masennuslääkkeiden kanssa oli siihenastisen elämäni paras talvi.

Söin lääkkeitä aluksi syyskuusta maaliskuuhun, mutta sitten sovimme että syön niitä vuoden ympäri, mikä on tuntunut hyvältä ratkaisulta minun kohdallani. Lääkkeeni ovat selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä, Citalopramia, joita otan 20mg päivässä. Määrä on melko pieni, eikä minulle tule niistä minkäänlaisia sivuoireita. Lääkkeet eivät tosin sovi kovin hyvin alkoholin kanssa, mutta enpä suosittelisi runsasta alkoholinkäyttöä masennuksen hoitoon muutenkaan...


Minulle paras hoito näyttää tällä hetkellä olevan yhdistelmä kirkasvalohoitoa ja masennuslääkkeitä, sekä lisäksi säännöllinen ulkoilu valoisaan aikaan niin usein kuin mahdollista. Lisäksi syön talvella D-vitamiinia, ja pyrin urheilemaan, syömään terveellisesti ja hoitamaan sosiaalisia suhteita. Nauru auttaa sekä keittiöpsykologian että tieteellisten tutkimusten mukaan kaikkeen masennukseen, joten pyrin saattamaan itseni mahdollisimman usein tilanteisiin joissa voin nauraa vapautuneesti. Myös riittävä uni on tärkeää.

En ole vielä kokeillut korviin suunnattavaa kirkasvalohoitoa, mutta sen kokeileminen kiinnostaisi minua. Masennuslääkkeiden syöminen lopun elämääni ei tunnu kovin houkuttelevalta, mutta yritän suhtautua siihen niin, että jos aivoni reagoivat tavallista voimakkaammin valon puutteeseen niin että välittäjäainetasoni häiriintyvät, miksi en voisi korjata sitä lääkkeillä.

Ilman mitään hoitoa voisin elää ainoastaan jos muuttaisin sellaiseen maahan jossa aurinkoa on saatavilla vuoden ympäri.


3. Mitä mahdollisia selityksiä voisi yhdistää siihen, että oireesi ovat niin voimakkaat ja millaisia arvioita olet kuullut asiantuntijoilta?

Joistakin, kenties perinnöllisistä syistä aivojeni serotoniinin tuotanto häiriintyy voimakkaasti auringonvalon puutteen vuoksi. Perinnöllisiä syitä puoltaisi se, että sekä äitini että hänen äitinsä ovat reagoineet kaamosaikaan voimakkaasti. Sitä en tiedä, miksi muut perheen jäsenet (kuten äitini sisaret ja heidän lapsensa) eivät reagoi yhtä voimakkaasti. Olettaisin että kärsin nimen omaan serotoniinin vähyydestä talvella, sillä lääkkeeni (selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät) auttavat minua merkittävästi. Minua hoitaneet psykiatrit ovat kallistuneet samoihin johtopäätöksiin.

4. Mitä antaisit ohjeeksi ihmiselle, joka epäilee kärsivänsä kaamosmasennuksesta?

Kannattaa seurata oireita ja niiden esiintymistä. Muut kuin kaamokseen liittyvät syyt kannattaa ensin sulkea pois. Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan noin 10-30 prosenttia väestöstä kärsii kaamosrasituksesta, mutta vain noin prosentti kaamosmasennuksesta. Kaamosoireiluun liittyy esimerkiksi lievä alakuloisuus, väsyneisyys, kokemus ettei huvita tehdä asioita yhtä paljon kuin yleensä, mahdollisesti ärtyväisyys ja tarve tankata hiilihydraatteja.

Kaamosmasennuksen oireet ovat samankaltaisia, mutta huomattavasti voimakkaampia. Kaamosmasennuksesta kärsivät saattavat kokea esimerkiksi toivottomuutta, aloitekyvyttömyyttä, itsetuhoisuutta, itkuisuutta, haluttomuutta, voimakasta väsymistä, ruokahalun menetystä tai voimakasta lisääntymistä, ja saattavat vetäytyä sosiaalisista kontakteista. Kaamosmasennus on siis aivan kuin ns. tavallinen masennus, mutta ajoittuu talviaikaan.

Kun on kyse kaamosmasennuksesta, oireet vastaavat siis kliinisesti diagnosoitavan masennuksen oireita, ne alkavat syksyllä valon vähenemisen myötä, ja poistuvat keväällä kun valo lisääntyy. Jos oireet eivät poistu maaliskuun loppuun mennessä, kyse tuskin on kaamosmasennuksesta.

Suosittelisin kaamosoireilusta tai kaamosmasennuksesta kärsivää aivan ensimmäiseksi ostamaan kirkasvalolampun. Kannattaa ostaa sellainen lamppu, jota oikeasti pystyy ja ehtii käyttämään. Jos esimerkiksi työ on todella liikkuvaista, suosittelisin hankkimaan joko kannettavan tai korvanappien kautta käytettävän kirkasvalon (korvavalon tehosta ei ole vielä yhtä laajaa tutkimusnäyttöä, kuin kirkasvalolampun, toim. huom). Lamppu kannattaa ostaa hyvissä ajoin syksyllä, ja sen käyttö kannattaa aloittaa jo ennen kuin valon vähenemisen huomaa mielialassaan.

Kaamosmasennuksesta kärsivät huomaavat ensimmäiset oireet jo aikaisimmillaan syyskuussa ja yleensä viimeistään lokakuussa, joten kirkasvalohoito olisi hyvä aloittaa jo syyskuussa. Kaamosaikana kannattaa oleilla mahdollisimman paljon ulkona valoisan aikaan. Urheilu ja myönteiset kokemukset nostavat aivojen "mielihyvävälittäjäaineiden" tasoja joita kaamos laskee. Eli ensin lenkille, ja sen jälkeen hyvässä seurassa katsomaan komediaa!

Kaamosoireilu, erityisesti väsyneisyys voi joillakin ihmisillä johtua D-vitamiinin puuttesta. D-vitamiinitaso on helppo tarkistaa talven aikana hakeutumalla testeihin, joissa sen taso mitataan. Jos niissä käy ilmi että henkilö kärsii D-vitamiinin puutoksesta, se on helppo korvata ravintolisillä. Kaamosmasennuksesta kärsivillä pelkkä D-vitamiinihoito ei kuitenkaan useimmiten tunnu riittävän. Ainakaan minulla pelkkä vitamiinilisä ei ole auttanut.

Jos kirkasvalohoito ja D-vitamiinin lisääminen ruokavalioon ei auta riittävästi, suosittelen hakeutumaan lääkäriin. Näyttäisi siltä, että joillakin ihmisillä erityisesti serotoniinitasot laskevat niin alas valon puutteen myötä, että paras hoito on täsmälääkkeet (minun kohdallani jostakin syystä näin on). En kuitenkaan suosittelisi kenellekään lääkehoitoa ensimmäisenä vaihtoehtona. Ehkä kuitenkin ennen pakoa ulkomaille kaamoksen vuoksi.

Omalla kohdallani kaamosmasennuksen oikea ja minulle sopiva hoito on parantanut elämänlaatuani huomattavasti. Koen, että voin elää ympäri vuoden täyspainoista elämää ilman että puolet vuodesta menee selviytymiseen ja toisestakin puolesta suuri osa seuraavan talven pelkäämiseen.

Kaamosmasennus - kuten mikä tahansa masennus - voi olla hyvin lamauttavaa, joten siihen kannattaa ehdottomasti puuttua ajoissa ja hoitaa sitä. En myöskään usko, että kaamos on sellainen aika, joka suomalaisten tulee vaan jotenkin kestää ja mennä siitä kuin läpi harmaan kiven vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Kirkasvalolampun voi aivan hyvin hankkia myös siinä tapauksessa että kaamos vain pikkuisen väsyttää.



______________

Hanna facebookissa

Kuva: Miika Ihanainen

Image: chrisroll / FreeDigitalPhotos.net

Image: pakorn / FreeDigitalPhotos.net

Kelpaako soijarouhe ihmisravinnoksi?


Kirjoittelin jo viime kesänä soijan vaikutuksista ihmiskehoon pyrkimyksenäni tuoda hieman tasapainoa hysteerisiäkin piirteitä saaneeseen soijakeskusteluun. Jutun jälkeen minua pyydettiin kirjoittamaan soijasta vielä lisää, sillä monessa taloudessa soija edustaa halvan ja hyvän kotiruoan yhtä peruspilaria. Sitä ei siis olla heivaamassa ruokavaliosta kovin heppoisin perustein.


Osalle soijan karttaminen näyttää sen sijaan olevan itsestäänselvyys. Edelleen tulee vastaan argumentteja, joiden mukaan soija on myrkkyyn verrattava hirvitys, johon ei varsinkaan miesten kannata koskea pitkällä tikullakaan:

"Aivan viimeaikoina useat tutkimukset ovat osoittaneet soijatuotteiden laskevan merkittävästi miesten testosteronitasoja. Lisäksi tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että soijatuotteet surkastavat miesten aivoja, heikentävät mentaalisia kykyjä ja aiheuttavat masennusta. Tämä johtunee soijan phytoestrogeenien kilpailusta miesten pienen mutta älylliselle toiminnalle välttämättömän estrogeenitason kanssa."

- Tuntematon


En ole edelleenkään nähnyt useita tutkimuksia, joihin lainauksen kaltaisissa kannanotoissa viitataan. Mutta jos varteenotettavia tutkimuksia tulee vastaan, ilmoitan kyllä. Pubmed or it didn´t happen. En mene enää tarkemmin aiheeseen miehet ja soija, mutta kysytäänpä vieressäni istuvalta soijan entiseltä suurkuluttajalta kokemuperäinen näkemys.

Herra Z, mitä vaikutuksia aivotoimintaasi, mielialaasi, testotasoihisi ja kehoosi huomasit vuosina 2006-2008, jolloin vedit prosessoitua soijaa reippaalla otteella joka päivä?

"En huomannut mitään muuta, kuin lihasmassan kasvua edistävän vaikutuksen."

Miksi et käytä enää soijaa niin paljoa?

"Flatulenssi ja sen myötä seuraavat sosiaaliset haitat."

Tästä päästäänkin asian ytimeen. Soija voi toimia ruokavalion normaalina osana silloin, kun se ei aiheuta allergia- tai vatsaoireita. Osalle suomalaisista soijan käyttäminen on sen sijaan vähän samanlainen dilemma kuin ruisleivän. Sosiaaliset haitat ajavat jo hyötyjen ohi. Tästä johtuen en yritä markkinoida soijaa ruokana, jota jokaisen olisi hyvä syödä. Pyrin ainoastaan tuomaan uusia näkökulmia soijatuotteita koskevaan keskusteluun. Tällä kertaa annan lausuntoni soijarouheesta.

Pahamaineinen soijarouhe
Soijarouhe on saanut muita soijatuotteita enemmän kritiikkiä osakseen ja katson tämän johtuvan lähinnä seuraavista syistä:

1. Soijarouhe on herkälle suolistolle vähemmän ystävällismielistä kuin esimerkiksi tofu. Tämä johtuu soijarouheen sisältämästä suuremmasta hiilihydraattimäärästä. Soijan hiilihydraatit sulavat huonosti, joten mikäli soijapavut ja soijarouhe aiheuttavat ongelmia, voi pääosin proteiinia sisältävä tofu olla parempi valinta. Kannattaa kuitenkin huomioida myös se, että soijarouhe muuttuu helpommin sulavaksi, jos sitä kypsennetään riittävästi. Itse laitan rouheen turpoamaan aina kiehuvaan veteen ennen, kuin alan tehdä siitä varsinaista ruokaa.

2. Soijarouheen valmistamisessa käytetään heksaania, joka on ihmiselimistölle haitallinen liuotin. Heksaania käytetään öljyn erottamiseen soijapavuista, jolloin valmiiseen soijarouheeseen jää jäljelle hyvin vähän rasvaa. On epäselvää kuinka paljon heksaania voi päätyä tässä prosessissa valmiiseen tuotteeseen ja mitkä jäämien vaikutukset ovat elimistössä. Netissä on paljon heksaanipohjaisia varoittelukirjoituksia, mutta selkeää informaatiota niistä ei oikein löydy. Onneksi kemiantekniikan DI Anja Nystén tietää tarkemmin:

"Heksaani haihtuu helposti, toisin kuin öljy, joten liuotin on helppo
erottaa seoksesta. Kuluttajalle myyntivalmiissa, rasvattomassa soijatuotteessa saa heksaanijäämiä olla enintään 30 mg/kg. Eli jos pistelee poskeensa kilon soijarouhetta, saattaa syödä enintään 30 mg eli 0,03 g heksaania. Sadan gramman annoksella maksimimäärä on 0,003 g, joka on todella vähän. Heksaani on siis sangen epäolennainen asia."

- Anja Nystén


Olen tyytyväinen Anjan vastaukseen enkä rajoita omaa soijarouheen käyttöäni ainakaan heksaaniargumenttien perusteella. En tosin näe mitään syytä siihenkään, että tietoisesti painottaisin ruokavaliotani soijatuotteisiin, kun saatavilla on ravintorikkaampiakin aineksia. Välillä on vaan kivaa syödä hyvää vegaanista pastakastiketta. Siinä kaikki.

Siispä yhteenvetona: Soijarouhetta voi käyttää, jos pakki kestää ja inspiraatiota riittää. Mitään superterveellistä ruokaa soija ei kuitenkaan ole varsinkaan teollisesti prosessoidussa muodossa.

__________________

Image: winnond / FreeDigitalPhotos.net

maanantai 12. joulukuuta 2011

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Ruisleipä rules, ok?

Nyt seuraa jotain uutta syömisen vapautusrintamalla. Luin tänään Kukka Laakson blogista fantastisen jutun, joka iski ylävitosen ajatusmaailmani kanssa. Intouduin sen seurauksena kirjoittamaan omistakin kokemuksistani liittyen rentoon, tavalliseen syömiseen. Sellaiseen syömiseen, jossa terveellinen järki ja ravinto muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Katoava luonnonvara nykyään. Tällä kertaa puhutaan ruisleivästä.


Tein taannoin pienen gluteeniartikkelin, jonka lopussa uhosin katkaisevani pitkän tauon ruisleivän kanssa. Olen ollut on-off-suhteessa kyseiseen herkkuun jo vuosien ajan, mutta nyt tunsin olevani valmis kokeilemaan yhteenpaluuta. Halusin kai tuntea itseni normaaliksi ja ennen kaikkea suomalaiseksi. Lisäksi olin saanut ruoansulatuskanavani niin hyvään kuntoon, etten nähnyt enää perusteita tiukoille rajoituksille rukiin suhteen.

Gluteeniartikkelissani ihmisten huomiota ei kuitenkaan kiinnittänyt yritykseni korostaa, kuinka tärkeää on välttää keliakian itsediagnosointia ja ruokavalion turhaa karsimista. Sen sijaan kirjoitus aiheutti pienimuotoisen gluteenihysterian. Tekstiä linkattiin innolla siellä sun täällä muunnetulla ydinsanomalla. Ymmärsin karvaasti millaisilla jutuilla pääsee laajempaan levitykseen. Haluamattaan. Pelonlietsonta ja kiellot myyvät tehokkaammin, kuin pienet tavalliset terveysteot. Sellaiset, jotka toimivat, mutta joissa ei ole jäljellä erikoisuuden glamouria. Halusin entistä hanakammin ruokavaliostani edes vähän tavallisemman, ruista sisältävän.

Ruisleipä aiheuttaa minulle pahimmillaan työkyvyttömyyteen johtavia vatsaoireita, jotka täyttävät kaikki ärtyvän suolen oireyhtymän diagnostiset kriteerit. En reagoi vielä yhteen leipään, mutta ongelma onkin siinä, etten koskaan lopeta siihen. Olen ruisleipäriippuvainen. Vedän yhden tai kaksi leipää, siis kokonaista limppua, joten seurauksetkin ovat sitten mitä milloinkin.

Olen aikanaan saanut myös vaikean atopian diagnoosin samoihin aikoihin, kun yritin syödä viikkokausien ajan gluteeniviljoja ennen allergiatestiä. Gluteenin ja ruoansulatusjärjestelmäni yhteensopivuus on siis mietityttänyt kovasti. Diagnosoituani itseni päädyin kuitenkin siihen, ettei suvussani kellään ole keliakiaa enkä kärsi vielä toistaiseksi mistään autoimmuunisairaudesta, joten voisin varsin hyvin kokeilla ruisleivän kohtuukäyttöä. Katsotaanpa parin päiväkirjaotteen avulla miten äijän lopulta kävi.

Päivä 1. Yhteistyöpalaveri, sikahienot tarjoilut. Reissaria, jonka välissä juustoa, kasviksia ja voita. Aah. Nyt tiedän hetkeni koittaneen. Isken kiinni kuin sika limppuun. Illalla maha on hyvässä kunnossa ja fiilis korkealla.
Päivä 2. Koko viikonlopun maha voi hyvin olosuhteisiin ja syömisiin nähden. Kyynärtapeisiin alkaa ilmaantua ihottumaa, mikä johtunee juustosta (olen maitoallerginen).
Päivä 3. Olen syönyt tänään kaksi, kaksi (!) ruisleipää. Ei siis palaa, vaan kokonaista ruisleipää. Ei ole ihme, jos vatsa "hieman" reagoi. Mutta jospa se tästä. Voisin soittaa fanfaarin.
Päivä 4. Voi jee, miten tässä uskaltaa mennä edes töihin. Luulen, että suolistoni bakteerikannan pitää nyt antaa sopeutua rauhassa rukiin kuituun. Jos ei onnistu, pysyn jatkossa parissa palassa. Minkä sitä ihminen elimistölleen mahtaa. Pakko kai hyväksyä se, että on yksi ruoka, jota en voi syödä niin paljon kuin huvittaa...
Patrik Borg ilmaisee asian loistavasti Kiloklubissa, lohdullista:
"Kun siirtyy kuitupitoisempaan ruokavalioon (vehnäleipä -> ruisleipä, kasvikset jne.), niin ilmaa syntyy enemmän - ruuansulatuskanavan pöpöt elävät kuidulla ja kun sitä tulee enemmän niin ne voivat paremmin ja myös tuottavat enemmän kaasua. Vaikka tämä voi tuntua haitalta, niin terveyden kannalta tätä pidetään jopa suotavana, koska ruuan kuidut ylläpitävät terveellisiä bakteerikantoja. (...) Asiaan auttaa lähinnä aika, jos varsinaisia allergioita ei ole kyseessä. Yleensä muutamassa viikossa tuo reippain ilmantuotanto rauhoittuu, mutta jää pysyvästi entistä suuremmalle tasolle jos vain jatkaa terveellisempää ruokavaliota - mikä kannattaa tehdä, koska järkevän syömisen hyödyt ovat joka tapauksessa suuremmat. Tuo on yksi harvoja järkevän syömisen haittoja." Lähde
Päivä 8. Okei, suolisto tuntuu kestävän aika suuriakin annoksia, jos leipä on tehty hapanjuureen ja rajoitan määrän alle kokonaiseen leipään päivässä. Ja pureskelen tosi hyvin.
Päivä 13. Olin eilen kuvauksissa ja söin kaksi ruisleipää kansallisromanttiseen paitaan ja esiliinaan pukeutuneena. Tunsin itseni pitkästä aikaa normaaliksi, suomalaiseksi ja onnelliseksi. Voi kuinka hyvää ruisleipä on itse tekemäni margariinin kanssa.
Lopputulemana minulle on mitä ilmeisimmin henkisen hyvinvointini kannalta todella tärkeää syödä silloin tällöin kaksi ruisleivän palaa. Tämä on riittävä peruste jatkaa valitsemallani tiellä. Siis kultaisella keskitiellä, jolla ruisleipä naisen pitää.


______________________________







perjantai 2. joulukuuta 2011

Molkosan - edullinen eliksiiri

Viime viikolla kuulin ilouutisen. Vogel on tuonut tänä vuonna markkinoille täysin laktoosittoman Molkosan-heratiivisteen. Olen totaalisen laktoosi-intoleranttinen, joten innostuin vasta nyt kokeilemaan tehojuomaa, jonka nimeen monet ovat vannoneet jo vuosia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Katsotaanpas mistä Molkosanissa on kyse ja kuinka mainostetut efektit toimivat minun kohdallani.



Molkosan heratiiviste
  • Valmistetaan luomumaidosta, jota tuottavat Sveitsin Alpeilla laiduntavat lehmät.
  • Sisältää runsaasti L+maitohappoa, joka auttaa tasapainottamaan suoliston bakteerikantaa.
  • Vahvistaa puolustusjärjestelmää tarjoamalla suoliston hyville bakteereille paremmat kasvuolot (vastustuskyvyn juuret ovat suolistossa)
  • Edistää suoliston toimintaa ja voi helpottaa närästysoireita.
  • Vilkastuttaa nestekiertoa.
  • Tasaa verensokeria.
  • On täysin laktoositon ja kaloriton.
  • On hapanta, joten kannattaa välttää hampaiden harjaamista käytön jälkeen.
  • Sopii myös kasvovedeksi.
  • On hinnaltaan todella edullista (esim. 200 ml pullo lähtee 4,90-5,90 eurolla) ja löytyy hyvin ruokakaupoistakin.
  • Käyttö: n. 1 rkl lasilliseen vettä ja se on siinä.

Molkosania on saatavilla myös Molkosan Vitality -juomajauheena, johon on lisätty kuitua, appelsiiniaromia ja vihreä tee -uutetta. Tämän pakkauksen voi ottaa matkalle mukaan jääkaapissa säilytettävää nestemäistä molkosania paikkaamaan. Jauhetta voi ripotella esim. jogurtin joukkoon tai sekoittaa mehuun. Tai vaikka nykyään nuorten miesten (krapulassa) kovasti suosimiin Rainbown tai Lidlin tehojuomiin. ;)

Omat havaintoni

Aloitin Molkosanin käytön viikko sitten. Tuntui että vatsassa oli rauhallisempi meininki jo seuraavana päivänä. Erityisesti olosuhteet huomioiden (matkailua, ruisleivän palauttaminen ruokavalioon) voisin sanoa, että vau. On mennyt huomattavan paremmin kuin yleensä. En enää yhtään ihmettele, että tämä tuote on ollut Vogelin legendaarinen kestosuosikki vuodesta toiseen.

Mitä tulee aineenvaihdunnan vilkastumiseen, olen huomannut ettei nestettä keräänny kehoon läheskään yhtä helposti kuin yleensä varsinkin "tähän aikaan kuukaudesta". Verensokeristani en tiedä, mutta happamilla asioilla on todettu olevan verensokeria tasaavaa vaikutusta. Jatkan ehdottomasti käyttöä ja suosittelen valmistetta jo edullisuuden tähden jokaiselle terveydestään ja kauneudestaan innostuneelle.

_____________________________

Facebook sivuni

Image: Michal Marcol / FreeDigitalPhotos.net

Taloudelliset kytkökset: Sain ilmaiseksi kokeiluuni yhden pienen Molkosan-pullon. Unohdin sen vegaanisiskoni jääkaappiin. Terveisiä ja anteeksi sille suunnalle. Ostin lähikaupasta sitten uuden pullon ihan itse ja hehkutan tätä juttua kaikille, koska harvemmin löydän mitään näin halpaa ja tehokasta.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Big in Japan!

Konnichi-wa kaikille lukijoilleni! Sekä teille, jotka ette jaksa lukea, mutta olette toivoneet jo tuhansia kertoja sitä blackmetal-raporttia (ja saatte nytkin vain raportin elämäntilanteestani).

Ajattelin pyörähtää pikaisesti täällä HTH:ssa, joka on alkanut tuntua eräässä toisessa mestassa blogaamisen jälkeen oikein kodikkaalta pieneltä olohuoneelta. Istun siis hetkeksi lepotuoliin ja kysyn itseltäni psykologimaisesti "No miltä susta nyt tuntuu?"

Olen tehnyt viimeisen kolmen kuukauden aikana henkilökohtaisen onnellisuusennätykseni. Onneni salaisuus on ollut inhimillistä kapasiteettia koetteleva transsitila, jota Suomessa kutsutaan latistavasti yrittämiseksi. Itse kutsun sitä kuitenkin mieluummiin onnistumiseksi. Liikevaihdosta, tuloksesta tai maineesta riippumatta me yrittäjät olemme mielestäni onnistujia ihan jokainen. Kovia äijiä ja soturiprinsessoja, jotka ovat uskaltaneet "Just do it" ja siitä se sitten on lähtenyt. Eräällä lanttumaakarilla vähän siinä määrin, että olisi helppo tappaa itsensä työnteolla. Pieni katkaisuhoito lienee siis paikallaan.

Niinpä keskiviikkona suuntaan kohti Japania. Päämissionani on päätyä Okinawan saarelle vakoilemaan paikallisia, joiden pitkäikäisyyteen vaikuttavat tekijät päätin selvittää ihan itse. Sen jälkeen vuorossa on paluu takaisin Tokioon erinäisten seikkailujen kautta ja sushia, geishoja, omituisia koppeja joissa voi tehdä omituisia asioita (kuten ottaa itsestään tarrakuvia, herrantähden!) ja tietysti eksoottisia ruokakokeiluja. Japanilaisten fiksaatiot kauneuden ja terveyden saralla ovat varmasti myös kovaa kamaa. Minä kuvaan ja syön kaiken, lupaan.

Tutkiva journalistinne, Indihanna Joneksenne on siis jälleen kerran valmiina taistoon. Paluu takaisin raportin kanssa ja toivottavasti hengissä tapahtuu 22.11. Sitä odotellessanne viettäkäähän mitä mukavimmat kolme viikkoa ja parantakaa Suomen hyvinvointia puolestani. Lukekaa suuresti arvostamieni ihmisten, kuten Varpu Tavin, Reijo Laatikaisen, Juhani Pitkäsen, Patrik Bogin, Juhana Harjun ja Anette Palssan hienoja kirjoituksia terveyslööppien sijaan. Tsekatkaa myös facebookryhmäni, sillä laittelen sinne väliaikatietoja mahdollisuuksien mukaan.

Ei muuta kuin Sayonara ja <3

-Hanna


sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Mielenterveysongelman taustalla voi joskus lymyillä gluteeni



Keliakia ja psyykkiset oireet
Nykytietämyksen valossa on tärkeää huomioida, etteivät keliakian vaikutukset rajoitu ainoastaan suolistoon, luustoon ja iholle, vaan voivat ulottua aivojen välttäjainetoimintaan. Tällaisissa tapauksissa hoitamattoman keliakian seurauksena saattaa ilmetä erilaisia mielenterveyden ongelmia, kuten

  • masentuneisuutta
  • keskittymisvaikeuksia
  • ahdistuneisuutta
  • käytöshäiriöitä
  • ärtyneisyyttä
  • hidastuneisuutta

Keliakian yleisyys ja haasteellinen todentaminen
Keliakiaa sairastaa Suomessa arvioilta 2 prosenttia väestöstä. Keliaakikoista vasta kolmasosa on löydetty, joten moni sairastaa tietämättään. Valitettavasti myös keliakian diagnostiikassa olisi Suomessa huomattavasti parantamisen varaa. Ruokavaliohoito aloitetaan yleensä vasta ohutsuolesta tehdyn diagnoosin jälkeen eikä gluteenitonta ruokavaliota suositella edes kokeiluluontoisena ennen koepalasta saatua näytettä.

Kalle Kurpan väitöstutkimus Keliakia ilman ohutsuolen limakalvon nukkavauriota on kuitenkin antanut vahvaa viitettä siitä, että keliakian hoito kannattaisi aloittaa joissain tapauksissa ennen ohutsuolen nukkavaurion todentamista. Esimerkiksi endomysiinivasta-ainepositiivisilla henkilöillä saattaa olla keliakiaoireita ja heikentynyt luuntiheys jo ennen suolinukkavaurion kehittymistä. Tällaisten yksilöiden kohdalla gluteenivapaan ruokavalion on havaittu kohentavan selkeästi terveydentilaa sekä masennusoireita.

Masennuksen ja keliakian erotusdiagnostiikan kannalta keliakian kartoittaminen on siis tärkeä osa mielenterveysongelmien hoidon suunnittelua. Henkilökohtaisesti en voi suositella normaalin ruokavalion jatkamista ja suolinukan tuhoutumisen odottelemista KELA:n ruokavaliokorvauksen toivossa, mikäli havainnot gluteenittomuuden vaikutuksista ovat selkeät. Korvauksen voi sitäpaitsi saada muutakin kautta. Jos alttius kilpirauhasongelmille on olemassa, saattavat gluteenin aiheuttamat autoimmuunireaktiot johtaa myös haitallisiin vaikutuksiin kilpirauhasen osalta. Esimerkiksi kilpirauhastulehduksen muodossa, joka voi edelleen altistaa kilpirauhasen vajaatoiminnalle.


Gluteenittomalle ruokavaliolle siirtymisen perusteet
Gluteenittomalle ruokavaliolle siirtyminen voi pelastaa paljon ja nopeasti, mutta kyseessä ei ole ihan pieni elämänmuutos. Gluteenittomuuden vaikutuksia omaan oirekuvaan on turvallista arvioida monipuolisesti kootun välttämisruokavaliokokeilun avulla, mutta pidemmälle menevien johtopäätösten tekeminen kuuluu ammattilaiselle. Esimerkiksi vehnän ja rukiin sopimattomuuten on useita muitakin syitä, kuin gluteeniherkkyys. Mielenterveys- ja suolisto-ongelmista kärsivän tukihoidossa käytettävä ruokavalio on koostettava siksi yksilöllisesti ja pyrittävä varmentamaan oireita aiheuttavat ruoka-aineet selkeästi. Näin vältytään turhalta vaivalta ja väärin perustein karsitun ruokavalion aiheuttamilta sosiaalisilta haitoilta.

Mikäli ongelmien taustasyyksi kuitenkin varmistuu keliakia, on hoitona elinikäinen ruokavalio, jossa gluteenia sisältävät viljat korvataan gluteenittomilla viljalajikkeilla (sekä niistä valmistetuilla tuotteilla). Gluteenittomia viljoja ovat mm. hirssi, tattari, riisi, maissi ja kaura (sekä siemenkasvit kvinoa ja amarantti). Vastoin aikaisempaa olettamusta kauran aveniini-proteiini ei aiheuta suolen villusvaurioita, mutta on tärkeää huolehtia siitä, että kaura on gluteenilla kontaminoitumatonta puhdasta kauraa. Tavallisten kaurahiutaleiden joukossa saattaa olla yllättävänkin paljon vehnää, joka sekoittuu joukkoon jo pellolla tai viimeistään viljan käsittelyn yhteydessä.


Keliakian kartoittamisen uudet tuulet
Kaikkia keliakialle altistavia geenejä ei ole kartoitettu, mutta jo yhtä näistä eli HLA-alleelia kantaa arviolta ainakin 20 prosenttia suomalaisista (prosenttilukema vaihtelee tästä ylöspäin eri lähteiden mukaan). On siis epäselvää, kuinka suuri osa väestöstämme kärsii gluteeniviljojen aiheuttamista ongelmista, miten nämä ongelmat ilmenevät ja kuinka nopeasti ne yleistyvät tulevaisuudessa.

Olen havainnut työssäni, että hyvin suuri osa mitä erilaisimmista ongelmista kärsivistä asiakkaistani hyötyy selkeästi vehnän välttämisestä. Rukiin karsiminen ruokavaliosta ei ole samalla tapaa selkeä terveysteko ja toivon jatkossa tutkimusmenetelmien kehittyvän nykyistä paremmiksi, jotta gluteenin terveysvaikutusten pohtiminen olisi jotain muuta, kuin epämääräistä hakuammuntaa. Moni saattaa sekoittaa rukiin sisältämien hiilihydraattien aiheuttaman kaasunmuodostuksen väärin perustein gluteeniyliherkkyydeksi, vaikka kyseessä on täysin eri mekanismilla toimiva oireilu. Toisaalta tutkimuksissa on havaittu myös gluteenin poistamisen helpottavan esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivien oloa, joten tällaisenkin yhteyden mahdollisuus on kartoitettava tapauskohtaisesti.

En pidä gluteenia myrkkynä, kuten en mitään muutakaan yksittäistä syömiskelpoisen ravinnon sisältämää ainesosaa. Kuitenkin kehityshistoriamme valossa gluteeni on helppo nähdä osalle suomalaisista ongelmallisena ravinnon komponenttina, johon elimistömme eivät ole sopeutuneet evoluution myötä. Lisäksi silloin, kun suoliston seinämä on syystä tai toisesta vaurioitunut, aiheuttaa gluteeni ensimmäisten joukossa ongelmia.

Jokaisen terveysongelmista kärsivän on koettava lopulta omakohtaisesti, millainen vaikutus gluteenin karsimisella on terveydentilan kannalta ja kuinka kauan välttelyä kannattaa jatkaa. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun väliaikainen suolen seinämän vaurio korjaantuu, voidaan gluteeniviljat palauttaa takaisin ruokavalioon. Salapoliisityö kannattaa toteuttaa siis erittäin huolellisesti.

Parempia menetelmiä odotellessani olen menossa tutkituttamaan itseltänikin varmuuden vuoksi HLA-keliakiageenin. En ajatellut alkaa syödä negatiivisen löydöksen perusteella ruisleipää, mutta jollain tapaa olen päättänyt kokeilla noin kaksi vuotta kestäneen tauon jälkeen kohtaamista ikuisen rakkauteni kanssa. Ehkä jo tänään. Ehkä edes silloin tällöin. Vehnään en koske enää ikinä, sillä se tie on katsottu loppuun ajat sitten.

Raportoin toki ruiskokeiluni tulokset teillekin. Katsotaan miten äijän käy.

_________________________________________________________________
Facebook sivuni

Lue lisää:
http://www.mv.helsinki.fi/home/palojoki/OPETUS/Syventava%20rav%20kasv/keliakia%20ja%20psyyke%20SLL.pdf
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/nuorten+hoitamaton+keliakia+lisaa+masennusta+ja+kaytoshairioita/a124650
http://www.keliakialiitto.fi/liitto/keliakia/keliakia_sairautena/esiintyvyys/
Ravitsemustiede. Aro, Mutanen, Uusitupa (toim.) Duodecim. 2005
http://www.keliakialiitto.fi/liitto/keliakia/keliakia_sairautena/
http://www.keliakialiitto.fi/liitto/keliakia/keliakian_hoito/
Suomen Lääkärilehti 40/2005 vsk 60
http://www.keliakialiitto.fi/liitto/nyt/uutiset/?nid=81&ARC=1&Year=2010
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2111403/


Kuva:
Image: Grant Cochrane / FreeDigitalPhotos.net

perjantai 14. lokakuuta 2011

Osallistu uusien palveluiden ideointiin

  1. Millaisen nettikirjan sinä lukisit? 
  2. Minkälaiseen ryhmään osallistuisit? 
  3. Mitä olennaista suomalaisten hyvinvointipalveluiden joukosta mielestäsi puuttuu? 
    Toteutan yritykseni Avalonian toiminnassa kokonaisvaltaisen terveydenhuollon periaatteita kirjoitustyön, yksityisvastaanoton ja erilaisten ryhmien järjestämisessä. Kehitteillä on nyt tarjolla olevien palveluiden lisäksi seuraavanlaisia uutuuksia:

    • Hyvinvointi-illat (tietoa, ohjeita ja keskustelua halutuista teemoista)
    • Tiiviitä ja selkeitä nettikirjoja toivotuimmista aiheista
    • Kokonaisvaltaista painonhallintaa yksilöille ja ryhmille (elintapojen korjaamisen ohella huomioidaan syömisen psykologia ja kehon häiriötilat, jotka vaikuttavat painon kerääntymiseen)
    • Ryhmä ahmintakohtauksista kärsiville

    Vastaa yllä oleviin kysymyksiin ja ole mukana kehittämässä Suomeen entistä laadukkaampaa terveydenhuoltojärjestelmää. Voit kirjoittaa toiveesi osoitteeseen info@avalonia.fi tai tuonne kommenttiboksiin.

    Kiitos jo nyt suunnattomasti osallistumisestasi!

    Hanna Markuksela
    psykologi & lisensoitu FLT-ravintovalmentaja

    torstai 29. syyskuuta 2011

    Check this out: Uusin Me Naiset -lehti, s. 65-67

    Asiantuntijana Me Naiset -lehdessä
    Sain viime viikolla katsastettavakseni kolmen kiinnostavan taiteilijan ruokapäiväkirjat. Oli raakaravinnolla elävää beatboxaajaa, kokkaavaa kirjailijaa sekä vain ulkona aterioivaa tankotanssijaa. Tehtävänäni oli arvioida saavatko he ravinnostaan kaiken tarvitsemansa.

    Minulla olisi ollut jokaiselle vaikka mitä sanottavaa, mutta tilan puutteen takia lehteen mahtui luonnollisesti vain murto-osa kommenttieni ehtymättömästä virrasta. Nyt lukiessani juttua kokonaisuus näyttää kuitenkin mainiolta ja on mukavaa, kun vierestä löytyy myös ravitsemusterapeutti Eija Orreveteläisen näkemyksiä. Suosittelen lämpimästi lukemaan jutun uusimmasta lehdestä!

    Ravintoaineiden tarpeeseen vaikuttavia tekijöitä
    Jutun aiheeseen eli ravintoaineiden riittävään saantiin liittyen toivoisin jokaisen terveystietoisen yksilön huomioivan vielä seuraavia tekijöitä, joten laitetaanpa tähän muutamia kannanottojani:     

    • Ruokapäiväkirjan perusteella ei voi täysin tarkasti kalkuloida, onko henkilön ravintoaineiden saanti riittävää. 
    • Ravintoainepitoisuudet voivat vaihdella samankin ruoka-aineen kohdalla riippuen siitä, missä ruoka-aine on kasvatettu (onko maaperä köyhtynyt/rikas). Sillä on myös merkitystä mitä ravinnolle on tapahtunut matkalla ruokapöytään.
    • Yksilöiden välillä on eroja siinä miten keho käsittelee eri ravinteita: kuinka hyvin ne imeytyvät ruoasta ja kuinka paljon niitä kuluu. Tähän vaikuttavat ikä, geenit, kehon tila, ruoansulatuskanavan kunto ja elämäntilanne.
    • Myös aterian kokonaisuudella on väliä eli onko mukana imeytymistä edistäviä tai haittaavia tekijöitä (esim. maito haittaa raudan imeytymistä).
    • Ravintolisien tarpeellisuus on todella yksilöllinen juttu, joten suosittelen tarkistuttamaan oman lisäravinneohjelman asiantuntijalla. Tällöin säästyy rahaa, jota kuluu lisäravinneviidakossa harhailtaessa helposti vääriin valintoihin ja heikosti imeytyviin tuotteisiin. 

    Miksi monipuolinen ravinto ei aina riitä?
    Vaikka ruoasta saa ns. paperilla kaiken tarvitsemansa se ei aina ole tae optimaalisista vitamiini-, hivenaine ja kivennäistaseista. Sen mitä saadaan, pitää myös imeytyä ja riittää kehon tarpeisiin, jotka voivat olla eri syistä johtuen melkoiset. Itselläni on havaittu aikanaan vajausta esimerkiksi seleenistä ja kromista, vaikka ruokavalioni on ollut hyvin monipuolinen jo pitkään ennen mittauksia. 

    Seleeniä on kuluttanut luultavasti suuri määrä kehooni kerääntyneitä raskasmetalleja (seleeni kelatoi näitä pois kehosta, joten sitä on voinut kulua tavallista enemmän). Tämän lisäksi luomuviljojen painottaminen voi osaltaan selittää tasojani. Luomuviljaan ei lisätä seleeniä, vaikka Suomen maaperä on kyseisen hivenaineen osalta köyhtynyt. 

    Krominvajaukseni syynä on taas voinut olla ailahteleva verensokerini. Kromi osallistuu hiilihydraattien aineenvaihdunnan säätelyyn, joten yhden teoriani mukaan verensokeritasojeni heittelehtiminen on voinut kuluttaa kromia. Toinen mahdollinen tekijä on stressi. En voi kyllin korostaa, että varmuutta näiden vajausten syistä en ole koskaan saanut enkä ole enää vuosiin mittauttanut itseltäni mitään muita, kuin D-vitamiinin taseita. Tästä päästäänkin tärkeisiin havaintoihin.

    Toissa talvena päätin kokeilla D-vitamiinilisää suuremmalla annostuksella ja pidemmän aikaa. Muutaman kuukauden päästä menin mittauttamaan taseeni ja yllättävää kyllä, en ollut päässyt edes viitearvojen sisälle! Olossani oli kuitenkin tapahtunut jo selkeästi paranemista. Esimerkiksi kaamosoireilu oli tavallista lievempää, vaikken ehtinyt käyttää tuon talven aikana riittävästi kirkasvalolamppuani. Myöhemmin huomasin muitakin etuja. DXA-mittauksen perusteella luuntiheyteni, joka oli osteopenian puolella, oli kohentunut jonkin verran.

    Tästä piristyneenä jatkoin sinnikkäästi D-vitamiinin ryynäämistä - siitäkin huolimatta, että minulle suositeltiin annostuksen pudottamista "virallisten suositusten mukaiselle tasolle". Onneksi pääsin vielä tänäkin vuonna DXA-mittaukseen ja koin erittäin mukavan yllätyksen. Luuntiheyteni oli korjaantunut niin hyvin, ettei tilannettani voitu enää luokitella edes osteopeniaksi!

    Niinpä voisin todeta kotiläksynä, että erityisesti D-vitamiinitasojen mittauttaminen on suositeltavaa jokaiselle suomalaiselle. Hyvän monivitamiinin hankkiminen voi myös olla järkevä osa terveydenhoitoa ja lisäravinteiden laatuun kannattaa panostaa. Mikään ei tietenkään korvaa monipuolista ruokaa, mutta joskus sekään ei vain riitä. Piste. 


    tiistai 13. syyskuuta 2011

    Naisen mysteerit: rasvaprosenttijärkytys, osa II

    Edellisessä jaksossa selvisi koostumukseni. Sisälsin 28 prosenttia rasvaa, josta suurin osa on toivottavasti hyvälaatuista. Tulos ei sinänsä olisi aiheuttanut hämmennystä. Mutta. Voi kauhistuksen kanahäkki, totesin päätyessäni tarkastelemaan nykynaisten ahtaita rasvaprosentti-ihanteita. Tulin siihen tulokseen, että olen jäänyt omieni kanssa renesanssiajalle...

    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/7d/Botticelli_Venus.jpg/800px-Botticelli_Venus.jpg


    tai 50-luvulle...

    http://media.onsugar.com/files/2010/02/05/0/57/576710/image.xlarge.jpg
    tai Kim Kardashianin uskolliseksi faniksi...

    http://www.firehow.com/images/stories/users/1262/kim-kardashian-signature-booty-pose.jpg

    Naisen ihanteellisen rasvaprosentin yläraja = ?
    Nettikierroksellani havaitsin, kuinka harhaanjohtavaa tietoa naiselle ihanteellisesta rasvaprosentista leviää - niin keskustelupalstoilla kuin näennäisesti varteenotettavammillakin sivustoilla. Kaikkialla hypetettiin, kuinka hieno saavutus olisi päästä alle 20:pin. Tai kuinka jopa 15 olisi naiselle vielä hyvä saldo. Päätin, että on aika ryhtyä levittämään yleisen hyvinvoinnin kannalta parempaa ja tarkempaa dataa. Aloitetaanpa siis taulukosta, joka sijaitsee The American Council on Exercisen eli ACE-neuvoston sivuilla.

    http://www.acefitness.org/blog/112/what-are-the-guidelines-for-percentage-of-body-fat/

    Kuten huomaatte, ei tuo kaikkialla luukutettu alle 20 prosenttia ole edes fitness-kissalle pakollinen lukema. Taulukosta ei näy myöskään kehon eri osille määriteltyjä ihanneprosentteja (sellaisia on aika vaikea kalkuloidakin). Kuitenkin nykyisen tutkimustiedon perusteella on selvää, että rasvakudos on haitallisempaa vyötärölle, kuin alavartalolle sijoittuneena, joten tämäkin on hyvä huomioida tulosten tulkinnan yhteydessä.

    Valitettavasti tavallisissa kuntokeskuksissa ei ole mahdollisuutta päästä tarkempiin mittauksiin, vaan on tyydyttävä bioimpedanssiin tai pihteihin. Tästä johtuen ei voida asettaa lopulta mitään yhteneväistä standardia sille mihin haarukkaan eri mentelmillä mitattujen tulosten tulisi pudota ollakseen tavalliselle naiselle terveyden kannalta ihanteellisia. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg tiivistää aiheesta kaiken oleellisen Kiloklubin sivuilla:
    "Lyhyesti sanottuna noista rasvaprosentin mittareista ei kannata välittää yhtään. Siis ei yhtään." -Patrik Borg
    Itse kehottaisin käyttämään oman terveysprofiilin koostamiseen mieluummin esimerkiksi vyötärönympärystä, joka saisi jäädä yleisten suositusten mukaan naisella suurinpiirtein alle 80 senttimetrin. Kehonkoostumusmittausta voidaan haluttaessa hyödyntää pitkäjänteisemmän seurannan osana ja tässäkin kohtaa mittaajan on hyvä olla kokenut ja mittausmenetelmän aina sama. Muuten rasvaprosentin metsästys vastaa hakuammuntaa aseilla, joista ei osattu valita sitä oikeaa.

    Liian alhainen rasvaprosentti on terveydelle haitaksi
    Nainen tarvitsee rasvakudostaan normaalin hormonitoiminnan ylläpitämiseen. Kuitenkaan ei ole voitu määritellä absoluuttisen tarkkaa rajaa sille, minkä lukeman yläpuolella rasvaprosentin tulisi pysytellä kuukautishäiriöiden välttämiseksi. Tässäkin kohtaa olemme siis yksilöitä. Kuukautiskierron häiriintymiseen voivat vaikuttaa myös useat muut tekijät, mutta mikäli ongelmia ilmenee, kannattaa ehdottomasti selvittää onko taustalla liian alas pudonnut rasvaprosentti.

    Naisen rasvaprosentin mittaamisen psyykkiset vaikutukset
    Vaikka rasvaprosentin mittaukseen ja tulosten tulkintaan liittyy usein paljon epätarkkuutta, en missään nimessä kiistä näiden mittareiden tuomia etuja. Monelle kuntoilua ja ruokavaliokokeiluja harrastavalle rasvaprosentin säännöllinen tarkistaminen voi olla todella motivoiva kannustin. Kehonkoostumuksen kehitystä on hauska seurata ja säätää elintapoja senkin perusteella.

    Koska tämä ei ole mikään laihdutus- tai bodausblogi, haluan kuitenkin tuoda esille myös ilmiön kääntöpuolen. Osalle naisista kehonkoostumusmittauksella on haitallisia vaikutuksia, joita ei voida sivuuttaa. Havainnollistan seuraavaksi näiden vaikutusten syitä ja ilmenemismallia haastattelemalla Saijaa, joka on luvannut jakaa kanssamme kehonkoostumuskorttinsa ja kokemuksensa.

    --------------------------------------------------------------------------------------------------
    Saijan (rasvaprosentti 38) haastattelu

    Saija on 28-vuotias nainen, jonka bioimpedanssien arpomaa rasvaprosenttia ei voisi ikinä päätellä hänen ulkonäkönsä perusteella. Jotta edellinen lause havainnollistuisi paremmin, pyysin Saijalta luvan kuvailla hänen vartaloaan.

    Jos yhdistämme kauniin amazonin (joka keihästää sinulle lounaaksi vaikka hirven), 50-luvun filmitähden ja rantalentopalloilijan, saamme jotain Saijan tyylistä. Saijalla on loistava vyötärölantiosuhde, hän on normaalipainoinen, hoikan näköinen ja lihaksikas. Kuitenkin hänen rasvaprosenttinsa on 38. Selvitetäänpä miten tulos saatiin aikaan ja mitä sen seurauksena tapahtui.


    1. Kuinka ja miksi päädyit rasvaprosentin mittaukseen?
    "Huomasin ilmaisen mittauksen ja päätin yleisestä mielenkiinnosta mennä katsastamaan omat luvut. Monet olivat puhuneet omista mittausluvuistaan ja minua kiinnosti verrata omiani näihin. Olinhan aloittanut säännöllisen urheilun ja ihan tyytyväinen painooni ja ulkonäkööni. En varmaankaan olisi maksanut mittauksesta ellei minulla olisi sitten ollut jotain isompaa tavoitetta esim. painonpudotusta tai muuta kunnianhimoisempaa."

    2. Millä menetelmällä mittaus tehtiin ja millainen mittaaja oli?
    "Mittaaja oli jokin terveydenhoidon ammattilainen, sairaanhoitaja tai vastaava, ei tarkempaa tietoa. Laite oli tietääkseni [valmistajan nimi sensuroitu]."

    3. Kuinka mittaaja kommentoi tulosta?
    "Mittaaja kertoi asiallisesti lukuni ja katsoi taulukosta ns. normaalin rasvaprosentin rajat ja vertasi niitä omiini. Olisi kuulema pitänyt olla alle 30% niin olisin ollut hyvissä rajoissa. Minun 38 % oli suuri ja nainen neuvoi minua harrastamaan enemmän aerobista liikuntaa, jotta tulos laskisi.
    Nainen siis alkoi neuvomaan minua tietämättä mitään taustoistani tai liikuntatottumuksistani. Tämä kommentti vähän huvitti minua, koska harrastin liikuntaa paljon. Mitään tietoa en saanut tuloksen luotettavuudesta kyseisellä laitteella tai esim. täyden suolen ja rakon vaikutuksesta tulokseen, kuten ystäväni jälkeenpäin neuvoi."


    4. Millainen fiilis tuloksesta jäi, vaikuttiko se jotenkin ajatuksiisi/mielialaasi?
    "Ajattelin, että menen mittaukseen muuten vain, ihan huvikseen ja minua järkytti miten paljon mittaus vaikutti mielialaan. Minua todella ihmetytti korkea rasvaprosentti ja tuli tarve kysellä muilta onko asia ok. Eli hain monelta läheiseltä varmistusta pitäisikö minun huolestua tuloksesta. Koska aiemmin olin luullut olevani hyväkuntoinen, normaalipainoinen ja muutenkin tyytyväinen itseeni."

    5. Mitä mieltä olet nyt rasvaprosentin mittauksista? Missä tilanteessa mittauksesta on hyötyä, missä tilanteessa ei?

    "En menisi enää mittauttamaan itseäni vastaavalla laitteella, koska sen luotettavuus epäilytti ja tuloksena oli huonompi ruumiinkuva.
    Mittauksesta voi olla hyötyä henkilöille joiden täytyy saada vahvistusta sille että nyt on oikeasti laskettava painoa, esim. on vakavaa keskivartalolihavuutta niin että rasvaa on kertynyt sisäelimien ympärille. Niille, joiden laihdutus on tehtävä oikeasti tavoitteellisesti. Ja jos luottaa numeroihin, peilin ja oman olotilan sijasta, enemmän.
    Normaalipainoisille, varsinkin naisille joilla on muutenkin hutera ruumiinkuva, en suosittele. Tekee vaan neuroottiseksi."

    Saijan tarina jatkui onneksi mukavammissa merkeissä, sillä nykyään Saija on entistä tyytyväisempi ulkonäköönsä. Hän on päättänyt, ettei hänen tarvitse tarkkailla rasvaprosenttiaan hyvän olon saavuttaakseen tai motivoidakseen itseään muutoksiin ravinnon ja liikunnan suhteen. Suosittelen lämpimästi samaa suhtautumismallia teille kaikille muillekin viehättäville, normaalipainoisille naisille.

    Kekittykää hyvinvointia tavoitellessanne olennaisiin asioihin. Alhainen rasvaprosentti ei kuulu näihin.
    __________________________________________________________

    Tiedättekö muuten mitä. Tähän juttuun tulee vielä kolmas osa.

    Ps. Naisen mysteerit -teemasta taisi tulla yksi pysyvistä aihealueista. Siispä jos olet mies ja haluat saada vastauksen johonkin kysymykseen, voit lähettää sen minulle. Enkä minäkään kyllä ymmärrä aina naisia, mutta ajattelin ottaa selvää. :)

    sunnuntai 11. syyskuuta 2011

    Naisen mysteerit: rasvaprosenttijärkytys, osa I



    Eräänä päivänä sain tietää vartaloni rasvaprosentin, joka mitattiin erittäin luotettavalla menetelmällä. Järkytyin. En kuitenkaan tuloksesta, vaan siitä mitä sen kuulemisen jälkeen tapahtui. Tämä on kertomus ajatusmaailmastani ennen ja jälkeen mittauksen.

    Avautumiseni on yritys lohduttaa kehonsa koostumuksesta tai muodoista turhaan huolestuneita naisia. Lisäksi päätin arvioida kriittisesti naisille markkinoitavien kehonkoostumusmittausten ja fitness-ihanteiden merkitystä terveyden kannalta. Jotta kirjoitus ei jäisi pelkäksi syömishäiriöasiantuntijan norsunluutornista pudotelluksi verbaliikaksi, käsittelen aihetta rujon omakohtaisesti. Esitän jutun edetessä myös muutamia haastattelukysymyksiä eräälle upeavartaloiselle naiselle, jonka kokemus rasvaprosentin mittaamisen seurauksista on vielä omaani kurjempi. Hänen vastauksensa herättävät miettimään, mitä järkeä oli vaihtaa vanha kunnon mittanauha bioimpedanssiin ja alkaa markkinoida kehonkoostumusmittauksia kaikelle kansalle.

    Haluan jo tässä vaiheessa painottaa, ettei tarkoituksenani ole arvostella tieteellisessä tutkimuskäytössä tai ylipainon pudottamisen seurannassa välttämättömiä mittausmenetelmiä. Haluan ainoastaan tuoda esille seuraavia näkökulmia, jotka rasvaprosentistaan kiinnostuneiden naisten ja heitä työssään kohtaavien ammattilaisen kannattaa huomioida.
    • Rasvaprosentin mittauksesta ei ole terveydellistä hyötyä normaalipainoiselle naiselle, jonka vartalo on luonnollisen kurvikas.
    • Rasvaprosentin mittauksella voi olla haitallisia vaikutuksia naisen mielialaan ja kehonkuvaan.
    • Mittauksen tarpeellisuutta on hyvä pohtia etukäteen sekä käyttää harkintaa tulosten tulkinnassa.
    • Liikkeellä on paljon harhaanjohtavaa tietoa naiselle ihanteellisesta rasvaprosentista.

    http://www.picturesdepot.com/celebrities/2032/marilyn+monroe.html

    Aloitan oman kertomukseni käymällä läpi kokemuksiani erilaisista rasvaprosenttimittareista ja mittaajista, joita löytyykin joka junaan ja asemalle. Loppuhuipennuksena röntgensäteet paljastavat todellisen rasvaprosenttini.

    1. Pihtimittaus
    Ensimmäisen kerran elämässäni päädyin rasvaprosentin selvitykseen noin 17-vuotiaana painoni ropistua vauhdilla alas erään liian paljon liikuntaa sisältäneen kesän aikana. Ohjelmassani oli ollut rankemmanpuoleista reeniä (mm. kahdet jääkiekkoon liitttyvät harjoitukset päivässä), tuntitolkulla hyötyliikuntaa joka päivä (toimin potilaskuljettajana sairaalassa) ja fillarointia paikasta toiseen.
    Mittauspaikkana oli liikuntalääketieteellinen klinikka, jossa prosentikseni saatiin 20 puristamalla rasvakudostani eri kohdista kylmillä metallisilla pihdeillä. Tulos oli mittaajan mielestä suhteellisen korkea urheilijalle, joten syytä huoleen ei ollut. Paitsi että olin menettänyt kesän aikana pääasiassa lihasmassaani ylikunnon sekä yksipuolisen ruokavalion takia.

    Mittaaja oli oikeassa siinä mielessä, ettei 20 ole urheilulliselle nuorelle mikään matala lukema. Kuitenkaan hän ei huomioinut lajiani, jonka harrastaminen ei johda normaalisti alhaiseen rasvaprosenttiin toisin, kuin esimerkiksi kestävyysjuoksu. Onneksi eräs ravitsemusterapeutti, jolle minut myös passitettiin, kertoi useiden vastaanotollaan käyvien nuorten naisurheilijoiden ylläpitävän kuukautisiaan hormonivalmisteiden avulla. Hänen ansiostaan sain unohdettua mittaajan ylimalkaisen kommentoinnin ja haaveet alhaisemmasta prosenttilukemasta.

    Jollain tapaa tunsin itseni kuitenkin epäonnistuneeksi ja huonoksi urheilijaksi, sillä terveyteni oli kärsinyt painon putoamisen ja ylikunnon takia, mutta rasvaprosenttini oli silti oman käsitykseni mukaan nyt "korkeahko". Vatsalihakseni erottuivat selkeästi, mutta olin aivan hukassa kehonkuvani kanssa. Kun tuonaikaisia valokuvia katsoo, on helppoa havaita, kuinka suuri ristiriita oman päänsisäisen maailmani ja realiteettien välillä oli. Rasvaprosentin mittaus ja siihen liittyvä kommentointi ei auttanut asiaa yhtään. Eikä myöskään koululääkärin toteamus: "Maailmassa on nälkää näkeviä lapsia ja sinä teet itsellesi tällaista!"


    Tuohon aikaan oli vallalla mielestäni vielä nykyistäkin tiukempia kriteerejä sille, millainen ihminen on urheilullinen ja timmissä kunnossa sekä mitä tämän "ihannevartalon" saavuttamisen eteen voi tehdä. Nainen ei ollut sporttisen hot, jos hänen vatsastaan ei erottanut kuutta palikkaa tai vähintään keskiviivaa. Joku tuttavani totesikin, ettei urheilullisella naisella tarvitse olla kuin muutamat kuukautiset vuodessa, jotta terveys säilyy. Lääkäri oli kuulema sanonut näin. Ohjeet riittävän ravintorasvan määristä olivat myös aivan järjettömiä. Kaksi teelusikallista oli minimi, jolla vielä pärjäisi. Tämä oli ravitsemusterapeutin neuvo 90-luvulla, jolloin minä yritin kasvaa naiseksi. Ei muuten ollut helppoa.

    2. Bioimpedanssimittaus
    Kului muutama vuosi ja markkinoille ilmaantuivat kotikäyttöiset bioimpedanssimittarit. Sellaiset, joiden kahvoihin tartutaan ja pidetään laitetta ilmassa kädet suorina. Mittaus on valmis, kun laite on lähettänyt sähköisen impulssin kehoon, vastaanottanut sen takaisin ja tehnyt kalkulointinsa syötettyjen tietojen sekä impulssin kulkunopeuden perusteella. Laitteella voitiin mitata tuossa vaiheessa vain ylävartalon rasvan määrää.

    Testasin ensimmäisen kerran tällaista aparaattia liikkeessä, jossa sitä myytiin. Mittauksen jälkeen myyjätär vihjaisi yllättyneenä, että kaikesta huolimatta (olin tankki jääkiekkoilija), rasvaprosenttini oli suhteellisen hyvä. Taas oltiin siinä 20 prosentin tienoolla. Ostin laitteen voidakseni tarkkailla tilannetta. Pian huomasin kuitenkin, miten paljon nautittu ravinto, nesteen kerääntyminen ym. vaikuttivat tuloksiin, jotka heittelivät suuntaan jos toiseen. Sain tarpeekseni ja luovutin epäluotettavan laitteen aiheesta innostuneelle läheiselleni.


    Olin todella ärsyyntynyt joka kerta nähdessäni ilmaisia mittaustilaisuuksia, joita vetivät laihdutustuotteita markkinoivien firmojen edustajat ja juurikin noilla samaisilla bioimpedanssimittareilla. Yritin myös suojella itseäni ja muita nuoria rasvaprosenttimittauksilta, sillä tuohon aikaan erittäin monella oli ongelmia syömisensä ja itsetuntonsa kanssa. Kerran päädyin sitten hyvinvointimessuille erään syömishäiriöstä kärsivän neitokaisen kanssa ja hän luonnollisesti halusi päästä mittaukseen. Katsoin ahdistuneena vierestä, kun keski-ikäinen promotyttö ylisti hänen erittäin alhaista rasvaprosenttiaan, joka ei ollut enää edes ihanteellinen. Yritin selittää myyntinaiselle, ettei tällainen toiminta ole eettistä ja nuorten kanssa voisi käyttää vähän harkintaa. Sanani kaikuivat kuitenkin kuuroille korville ja nainen jatkoi innokkaana tuotteidensa esittelyä sekä yritti tarjota minullekin mittausta. Tapauksen jälkeen meni vuosia siten, etten halunnut nähdä rasvaprosenttiani saati ainuttakaan bioimpedanssihilavitkutinta.

    3. Kokonaisrasvaprosenttiin suhteutettu pihtimittaus kehon eri osista
    Rasvaprosenttiaiheen välttelyä jatkui pitkään, mutta toissa kesänä innostuin jonkin kuntoilu-ruokavaliokokeiluni seurauksena menemään mittaukseen, joka tehtiin jälleen pihdeillä. Nyt ideana oli vertailla kehon eri osien rasvan määrää kokonaisrasvaprosenttiin ja tehdä tämän perusteella päätelmiä elimistön tilasta sekä mahdollisuuksista paikalliseen rasvanpolttoon.

    Kokonaisrasvaprosenttini oli hieman päälle 19, mutta mittaaja totesi, että tuloksessani oli varmasti jonkin verran virhettä ja kuvaili menetelmän puutteita asiallisesti. Tällä mittaajalla oli kaikista tähän mennessä kohtaamistani tapauksista eniten psykologista pelisilmää. Hän puhui hyvin kauniisti ja kunnioittavasti vartalostani ja käyttäytyi äärimmäisen ammattimaisesti. Tunsin itseni kokonaiseksi ihmiseksi hänen vastaanotollaan.

    Hyödyin mittauksesta siinä mielessä, että sain realistisemman käsityksen kehoni koosta, jota minun on ollut aina melko vaikea hahmottaa. Lähdin kotiin hyvillä mielin ja olo oli sellainen, että tällä kertaa mittauksessa oli jotain järkeä, vaikken saanutkaan käsitystä todellisesta rasvaprosentistani. Sinänsä mitään uutta tietoa mittaus ei kylläkään tarjonnut. Sen verran osaan ihan itsekin havainnoida, että reisissäni on huomattavasti enemmän rasvakudosta, kuin keskivartalossani, mikä ilmentäisi mittausmenetelmään liittyvien teorioiden mukaan "estrogeenidominanssia". Estrogeenidominanssilla viitataan tilanteeseen, jossa ylimääräinen estrogeeni ei poistu kehosta riittävän tehokkaasti ja sitä on liian paljon suhteessa progesteroniin. Koska reisissä on paljon estrogeenireseptoreja, ohjautuu rasvan kerääntyminen tälle sektorille. Tai jotain.

    On toki tärkeää, että maksa toimii hyvin ja ylimääräinen estrogeeni kuljetetaan pois elimistöstä. Minulle ei kuitenkaan ole vielä selvinnyt, miksi reisiin keskittyneestä rasvakudoksesta pitäisi yrittää hankkiutua eroon kohdennetusti spot reduction -tyylillä erilaisten valmisteiden ja kikkailujen avulla. Tai kuinka geneettisesti säädelty taipumus kerätä rasvaa tiettyihin kehon osiin voisi muuttua, kun rasvakudos kuitenkin vähenee laihtumisen yhteydessä aina saman kaavan mukaan?

    Olisikin hienoa kuulla perusteita myös sille, että rasvakudoksesta reisien tai lantion alueella tulee päästä eroon terveydellisistä syistä. Pienellä selauksella löytyy toki runsaasti erilaisia lisäravinteita ja protokollia markkinoivien trainerien kirjoituksia, joissa todetaan lantion ja reisien alueella sijaitsevan ylimääräisen rasvan liittyvän alttiuteen sairastua hormoniperäisiin syöpiin. "Lean sexy legs and low risk for breast cancer plaa plaa plaa..." Syöpäjärjestöjen ja tieteellisten tutkimusten mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että asia on juuri päinvastoin. Rintasyöpäriskin kanssa korreloi nimenomaan keskivartalolihavuus, joten optimaalinen vyötärö-lantiosuhde (l. kitaramalli) on tässäkin mielessä hyvä ominaisuus. Lukisinkin erittäin suurella mielenkiinnolla sellaista tutkimusdataa, jonka perusteella tämä näkemys voidaan kumota.



    4. DXA eli kaksienergisen röntgensäteilyn absorptiometria
    Viimeisimpänä tulemmekin sitten uusimpaan mittaukseeni, joka tapahtui huomattavasti virallisemmassa asiayhteydessä ja tarkemmalla laitteella, kuin mikään edellä kuvatuista yhteensä. Tällä kertaa rasvaprosenttini selvittäminen kuului osaksi laajempaa kokonaisuutta, jossa ilmenisi myös luustoni kunto. DXA onkin alunperin kehitetty luuntiheyden mittaamiseen ja nykyään sitä pidetään erittäin luotettavana menetelmänä myös kehon muun koostumuksen tutkimiseen.



    DXA-mittauspäivän aamuna kävelin kotonani peilin ohi ja havaitsin mielenkiintoisen ilmiön. Ensimmäistä kertaa vuosiin olin kokonaisvaltaisella tavalla tyytyväinen vartalooni. Tunsin jotain eteeristä itsekunnioitusta ja mietin miksi piti elää 32 vuotta ja maksaa niin kovat oppirahat ennen tällaisen pisteen saavuttamista. Miksi en voinut hahmottaa itseäni näin nuorempana ja miksi kaikki oli nyt mahdollista? En ehtinyt kovin pitkälle pohdinnoissani, kun jo kiirehdin mittaukseen.

    Pian makasin hievahtamatta paikallani DXA-laitteen skannatessa ruhoani pala palalta. Tutkimus oli hauska kokemus ja olin hyvin innoissani, sillä saisin vihdoin tietää tarkemmin kehoni koostumuksen. Luuston kunnon selvittäminen oli myös erittäin tervetullut boonus, sillä luuntiheyteni on todettu aikoinaan liian alhaiseksi ja lähisuvussani on osteoporoosia. Skannauksen perusteella en sijoittunut enää osteopenian puolelle, joten luustoni tilanne oli selkeästi korjaantunut. En kuitenkaan kiinnittänyt tähän ilouutiseen juuri minkäänlaista huomiota, sillä koko universumin kannalta järisyttävämpi tieto valtasi kohta ajatukseni. Kuulin rasvaprosenttini.

    Tuomiopäivä
    Niin se tulos, se oli noin 28, siis 28 prosenttia! Kuten jo tuli mainittua, olin ollut viimeksi mittauksessa edellisenä kesänä, jolloin sain pihtimittauksella tulokseksi noin 19, vaikka olin tuohon aikaan aavistuksen lihaisampi kuin nyt. En pitänyt itseäni kovin urheilullisena ennen tähänkään mittaukseen menemistä, mutta yhdeksän prosenttiyksikön heitto ylöspäin tuntui lievästi ilmaistuna hämmentävältä, sillä olin saanut itsestäni vuosien aikana niin erilaisen kuvan. Olinhan vetäissyt aina ihan minkä tahansa kokoisena suurinpiirtein 20 tienoolle sijoittuvan saldon.

    Rasvaprosenttini todettiin olevan ihanteellinen, sain katsoa käppyrää jossa sijoituin ikäisteni naisten keskiarvon alapuolelle, kommentointiani suuresta prosenttilukemasta kuunneltiin asiallisesti ja ystävällisesti. Minulle myös todettiin, että huomattava osa rasvastani sijaitsi terveellisesti reisien ja lantion alueella. Silti olin saanut päähäni, että tulokseni oli jossain "ylärajalla". Olihan joka suunnalta toitotettu kaikkien elinvuosieni ajan, että naiselle ihanteellinen rasvaprosentti on siinä 20 tietämillä. Ironista, kuinka tyytyväinen olin ollut itseeni vielä aamulla peilistä katsoessani, mutta nyt...

    Käsityksiä naiselle ihanteellisesta rasvaprosentista
    Päätin selvittää rasvaprosenttiasiaa hieman tarkemmin. Menin nettiin, päädyin keskustelupalstalle, jolla nuoret tytöt surkuttelivat kuntosalilla mitattuja prosenttejaan (tulokset olivat siinä 20 pinnnassa, vrt. minä 17-vuotiaana). Sieltä siirryin sujuvasti toiselle palstalle, jolla nelikymppiset naiset ihmettelivät missifinalistien yllättävän korkeita tuloksia (20-29,8 prosenttia). Perään tietysti todettiin, että missit pitäisi laittaa kuntoilemaan ja sitten vasta kisoihin. Naiset muistivat myös kehua pysyttelevänsä itse 20 alapuolella rasvaprosenttiensa kanssa ja pärjäävänsä misseille vartalollaan ihan heittämällä. [Tähän kohtaan tulisi hymiö, mutta en löytänyt oikeanlaista.]

    Keskustelujen tragikoominen ilmapiiri kliimaksoitui erään suomalaisen tohtorin (!) kirjoittamaan artikkeliin, joka sisälsi vaikuttavaa informaatiota. Artikkelissa kerrottiin, että silloin jos mittausmenetelmiä ei ole saatavilla, voi omasta rasvaprosentistaan tehdä karkean arvion tarkastelemalla itseään peilistä. Mikäli selluliittia ei ole havaittavissa, on rasvaprosentti noin 22. Kun kylkiluut erottuvat (käsivarret vaakatasoon nostettuina), sijaitsee prosentti siinä 15 tienoolla. Naisen ihanteelliseksi rasvaprosentiksi ilmoitettiin 15-22.

    Jäätävää.

    Arvatkaa miltä minusta tuntui tässä vaiheessa? No, se selviää seuraavassa osassa samoin, kuin moni muukin asia.
    ________________________________________________________________________
    Facebook sivuni
    ________________________________________________________________________

    Image: Ambro / FreeDigitalPhotos.net
    Image: renjith krishnan / FreeDigitalPhotos.net
    Image: m_bartosch / FreeDigitalPhotos.net
    Image: luigi diamanti / FreeDigitalPhotos.net

    torstai 25. elokuuta 2011

    Pienten lasten ulkonäköpaineiden syitä: mallioppiminen

    • Onko lasten laihduttaminen lisääntynyt hälyttävästi?
    • Mitä pienet tytöt ajattelevat katsoessaan itseään peilistä?
    • Miten lapsen terveen itsetunnon kehitystä voisi edistää?




    Ylen Aamu-tv:ssä esiintyi maanantaina psykologi Susanna Angle, joka puhui lasten kielteisemmäksi muuttuneesta kehonkuvasta sekä lisääntyneestä laihduttelusta. Turhan moni normaalipainoinen tyttö kokee olevansa liian pyöreä, mikä heijastaa suoraan nykykulttuurille ominaista tapaa käsitellä ruumiillisuutta vikojen kautta. Myös laihdutuspuhe on levinnyt aikuisten kahvipöydistä pienten lasten keskuuteen. Suosittelen katsomaan seuraavan linkin takaa Susannan loistavan haastattelun, jossa hän kertoo tärkeitä näkemyksiä ilmiöstä, joka kaikkien kasvatustyötä tekevien on hyvä tiedostaa:

    Aamu-tv: Jo pienet lapset laihduttavat

    Vanhempi pohdintani Suojelukohteena naiskauneuden ja hyvinvoinnin monimuotoisuus kuvastaa hyvin samankaltaisia ajatuksia. Tekstissä olen käsitellyt sitä, kuinka paljon vanhempien ja yhteiskunnan esimerkki vaikuttaa lasten tapaan hahmottaa kehoaan ja suhtautua ruokaan. Nyt ajattelin kirjoittaa vielä pari ajatusta lisää Susannan haastattelun inspiroimana. Käsittelen lasten ulkonäköpaineiden syiden ohessa keinoja, joilla näitä paineita voitaisiin vähentää. Arvostan jos joku teistä lukijoista haluaisi myös jakaa omia ideoitaan sekä kommentoida mitä näistä minun ajatuksistani tulee mieleen.


    Asennoidu syömiseen ja painoon siten kuin toivoisit lapsesikin tekevän

    Mallioppiminen on tärkeä psykologinen ilmiö, joka liittyy olennaisesti lapsen terveen kehonkuvan ja syömiskäyttäytymisen rakentumiseen. Isä ja äiti ovat pienen lapsen idoleja, joiden kaltaiseksi hän pyrkii kykenemättä erottamaan selkeästi mikä vanhempien käyttäytymisessä on kopioimisen arvoista. Kaikenlaiset lausahdukset ja toimintamallit ohjelmoituvat vuosien myötä osaksi lapsen ajatusmaailmaa, kun niitä tarpeeksi usein toistetaan.

    Lapsen ainoa todellisuus on siis se, jonka vanhemmat ja hänen ympäristönsä rakentavat lapselle sanoilla ja teoilla. Lapset ovat myös todella herkkiä aistimaan vanhempiensa asenteita, vaikka näistä ei puhuttaisi koskaan ääneen koko perheen kesken. Siksi on hyvä muistaa, että lapselle tarjottu kannustus ei riitä, mikäli omaan olemukseen sekä syömiseen liittyvät ongelmat ovat työstämättä. Lapsi joutuu jollain tapaa käsittelemään sen, että hänelle tärkeimmän esikuvansa toiminta on ristiriidassa perheessä kuulutettujen periaatteiden kanssa.

    Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tarvitse koskaan tullakaan, mutta omaa itsetuntoa ja puhetyyliä voi aina kehittää koko perheen eduksi. Esimerkiksi oman (tai puolison) ulkonäön jatkuva morkkaaminen lapsen nähden ja toistuvat tiukat laihdutuskuurit eivät tarjoa hyvää oloa pienelle tyypille, joka yrittää vasta muodostaa käsitystä siitä mitä on kauneus, naisellisuus tai vaikka järkevä painonhallinta.

    Katsotaan aiheeseen liittyvä havainnollistava esitys:



    Jos tästä tuli sellainen kuva, että haluan jokaisen perheen nauttivan juustonaksuja vaikka hampaat irvessä ja kiellän ylipainoisia äitejä laihduttamasta, niin kyse on väärinkäsityksestä (ja kehotan lukemaan muitakin kirjoituksiani). Olen luomunainen henkeen ja vereen, joten lapsiperheiden kohdalla kannatan sellaista rentoa elämäntapaa, jossa lapset oppivat pitämään herkkuina muutakin kuin teollista moskaa, mutta voivat syödä esimerkiksi juhlissa ihan mitä huvittaa. Pienenä on helppoa oppia mitä vaan - myös terveelliset, joustavat elintavat.

    Tarkoitus ei myöskään ole syyllistää ainuttakaan vanhempaa yhtään mistään, sillä tiedän kuinka usein syömishäiriöiden yhteydessä etsitään selitysmalleja aivan väärästä suunnasta. Jokaisen pienen tai isomman tytön syömishäiriö on vaatinut kehittyäkseen lukuisten eri tekijöiden kasautumisen ja lopulta jonkin triggerin, joka voi vaihdella aina ilkeästä kommentista ostoskanavan abtronic-mainokseen.




    Eli kotiinviemisenä tästä jutusta: avostakaa itseänne äidit, isät sekä modernit yhden hengen perheet. Tarjotkaa lapsille hyviä eväitä elämään sekä ravinnon että ajatusten muodossa. :)

    Jatketaan seuraavassa osassa.


    __________________________________________________________

    Image: Tina Phillips / FreeDigitalPhotos.net
    Image: Clare Bloomfield / FreeDigitalPhotos.net

    keskiviikko 17. elokuuta 2011

    Kun VHH ei sovi: Loppuratkaisu




    Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet jaksot ovat tsekattavissa tuolla:


    1. Kun VHH ei sovi: johdantoa
    2. Kun VHH ei sovi: teini-iän kokeiluja  

    Tässä osassa pääsemme loppuratkaisuun ja VHH vaihtuu viimein muihin aiheisiin. Elämässä kun on niin paljon tärkeitä ilmiöitä, joita en ole ehtinyt käsitellä. Mutta nyt, palataan vielä kerran henkilökohtaisiin VHH-seikkailuihini.

    Tiedekin sen todistaa
    Nuoruuteeni ajoittunut VHH-trippi ei ollut kovin miellyttävä, kuten edellisestä osasta kävi ilmi.  Muistot kuitenkin haalistuivat ja jossain vaiheessa päätin antaa VHH:lle uuden mahdollisuuden. Kyseinen ruokavalio teki toisen tulemisensa elämääni erityisesti siitä syystä, että hiilihydraattien vähentämisestä alkoi varoittelujen ohella ilmestyä vuosien saatossa yhä enemmän myönteisiä tutkimustuloksia.

    Paradigman vaihtuessa karppausmyönteisemmäksi, aloin pitää todennäköisenä syynä aikaisempaan fiaskooni sitä, että tein jotain väärin. En ollut tarpeeksi kärsivällinen, sopeutumisvaihe oli liian lyhyt ja urheiluharrastuskin erittäin rankka. Mitä näitä vakioselityksiä nyt onkaan. Sitäpaitsi alakarppaus oli noussut koko kansan keskuudessa suureen suosioon, joten miljoona kärp...karppaajaa ei voinut olla väärässä - minussa täytyi olla jotain vikaa, kun täydellinen ruokavalio ei toiminut.

    "...miljoona kärp...karppaajaa ei voi olla väärässä - minussa täytyi olla jotain vikaa, kun täydellinen ruokavalio ei toiminut."






    Ristiriitaisten suositusten suossa
    Samalla kun tutkimukset vakuuttivat VHH:n olevan turvallinen ruokavalio, otti myös fitness-maailma sen omakseen. Keskustelupalstat, blogit ja lehdet vilisivät kuvia kaunisvartaloisista urheilijoista, jotka olivat löytäneet viimeisen silauksen trimmaukselleen hiilihydraattirajoitusten avulla. Tällä sektorilla erityisen kiehtova ilmiö oli paleoliittisen suuntauksen nousu. Paleolla tarkoitan kivikautisen ruokavalion vetoavaa romantiikkaa, jota maalailivat niin maailmankuulut valmentajagurut kuin keskustelupalstojen kunkutkin. Kuulosti todella fantastiselta idealta syödä ruokaa, johon geenimme ovat tottuneet ja karttaa neoliittisia myrkkyjä eli evoluution näkökulmasta ajateltuna liian uusia ruoka-aineita. Sellaisia joiden syömiseen emme ole geneettisesti sopeutuneet ajan saatossa, luonnonvalinnan kautta. Toisin sanoen nämä ruoat ovat olleet liian vähän aikaa ihmiskunnan saatavilla ja siksi ne sairastuttavat ja lihottavat meidät. Ainakin teoriassa...

    Idea oli sinänsä oikein hyvä ja näytti toimivan monelle, mutta käytännössä homma luisui ahdistavan epämääräiseksi. Luokitukset sallituista ja kielletyistä ruoka-aineista vaihtelivat suuresti eri gurujen välillä ja blogijutusta toiseen. Neoliittiseen kategoriaan luokiteltiin perussetin (vehnä, sokeri, maito ym.) ohella milloin viljat "jotka eivät halua että niitä syödään ja siksi hyökkäävät syöjänsä soluja vastaan myrkyllisillä lektiineillään", milloin pähkinät ja siemenet "liiallisten omegakutosten" takia. Niin ja tietysti omena, tuo pahuuden hedelmä, joka oli nyt ihan out fruktoosin takia.

    Omasta näkökulmastani arvioituna vähähiilihydraattinen paleo tuntui kuitenkin lopulta kokeilemisen arvoiselta idealta, kaikesta ristiriitaisuudestaan huolimatta. Tämä johtui lähinnä siitä, että olen ollut aina paleo- ja evoluutioromantikko (köh, myös evoluutiopsykologia on paheeni). Lisäksi kyseisen suuntauksen edustajat olivat loistavia kirjoittajia ja osasivat käyttää pubmedin tietokantoja nerokkaasti hyväkseen. Joka ikisen argumentin tueksi löytyi aina jonkinlainen tutkimusviite ja jos ei löytynyt, niin sitten ainakin vakuuttava anekdootti. Niinpä innostuin ja päätin aloittaa yhden naisen avarakatseisen tutkimushankkeen kokeilemalla saisinko vielä paremman olon karsimalla ravinnostani pois hiilihydraatteja sekä neoliitisia ruokia. Ja syömällä toki mahdollisimman paljon rehuja ja erilaisia hyviksi määriteltyjä rasvan sekä proteiinin lähteitä.

    Mikä on kun suksi ei luista?
    Homma oli ensimmäisinä päivinä yhtä takkuamista, kuten arvata saattaa. Odotin nyt kuitenkin kärsivällisesti kehoni sopeutumista. Valitettavasti meno ei kuitenkaan parantunut viikkojenkaan induktiovaiheen kuluessa. Hiilihydraattikäyttöinen järjestelmäni yritti kovasti sopeutua uuteen polttoaineeseensa eli rasvaan, mutta parhaimmillaan olo oli vain jokseenkin siedettävä.

    Runsas proteiini- ja rasvamäärä ruokavaliossa tuntui myös äklöttävältä, vaikka nämä makroravinteet hankittiin terveellisesti mm. kalasta, pähkinöistä, hyvistä kasviöljyistä, kasviksista ja kananmunista. Meno hyytyi totaalisesti myös salilla, jonne olin juuri ostanut kausikortin. Lopulta punttiksen houkuttelevin aktiviteetti oli akkojen lehtien selailu infrapunasaunassa, jossa sai hienkin pintaan ilman että silmissä musteni. Tervettä fitness-touhua kerrassaan.

    "Lopulta punttiksen houkuttelevin aktiviteetti oli akkojen lehtien selailu infrapunasaunassa, jossa sai hienkin pintaan ilman että silmissä musteni. Tervettä fitness-touhua kerrassaan."

    En oikein tuntenut nälkää, vaikka olo oli hutera. En tuntenut itseäni kylläiseksikään, sillä jotain (l. hiilihydraattia) jäi aina puuttumaan. Vaikka kuinka tankkasi rasvaa ja vihanneksia, ei vaan tuntunut tasapainoiselta. Erityisenä hyötynä tähän tiukempaan vaiheeseen liittyen täytyy kuitenkin mainita se, että sain paljon tukea gluteenin täydelliseen poistamiseen ruokavaliostani. Kerrankin paneuduin kunnolla aiheeseen ja luin lukuisten muiden joukossa kirjan Vaaralliset viljat. Sen avulla ymmärsin, että gluteeniviljat ovat aina aiheuttaneet ongelmia muillekin, kuin keliakiadiagnoosin saaneille. Sisäistin tunteen, että minulla olisi oikeus poistaa haitalliseksi itselleni havaitsemani aines ruokavaliostani ilman selittelyjä - vaikka viralliset suositukset ja muut ihmiset sanoisivat mitä. Tämä oli ehdottomasti kokeilun parasta antia.

    Kokeilun huonointa antia taas oli, että se ei toiminut. Ei sitten millään. Todettuani melko pian, ettei alakarppaus ollut hyvä idea, yritin hienosäätää ohjelmaani suuntaan jos toiseen lisäämällä proteiinin ja rasvan oheen papuja, pieniä määriä viljoja (gluteenittomana) ja sallimalla itselleni marjojen syömisen. Kokeilin myös hiilihydraattisyklitystä ja rasvan lisäämistä entisestään. Kaiken tuloksena havaitsin itsessäni ainoastaan enemmän ja enemmän ikäviä vaikutuksia.

    Seuraavat haittavaikutukset saivat minut lopulta ymmärtämään, ettei alakarppaus sovi minulle ollenkaan:
    • Kärsin unensaantivaikeuksista ja olin koko ajan joko ylikierroksilla tai uupunut.
    • Heräsin öisin siihen, että sydämeni takoi tuplabasarikomppia ja ruumiinlämpöni oli todella hot.
    • Pahimpina hetkinä sain selkeitä hypoglykemiaoireita
    • Törmäilin ovenpieliin ja hajotin aika monta posliiniesinettä (alhaisesta verensokerista aiheutuneiden koordinaatio-ongelmien takia).
    • Stressinsietokykyni laski olemattomaksi.
    • Vaikka söin monipuolisesti ja riittävästi energiaa, lähti urheilusuorituksista kaikki räjähtävyys. 
    • En voinut pudottaa hiilihydraatteja ihan minimiin, vaikka nostinkin rasvan määrää. Ruokavalion kokonaisenergiamäärä nousi suunnattomasti.
    • En liho helposti, mutta siinä vaiheessa, kun ruokavalioon lisätään pähkinävuorten ohella voipaketti päivässä, niin kyllä alkaa muuten vähitellen tehota.
    • Ja kun urheillakaan ei oikein jaksanut, ei keskivartaloni voinut enää mitään tämän matemaattisen yhtälön edessä - rasvaa kerääntyi, vaikka sitä oli tarkoitus polttaa. 
    • Liikuin jatkuvasti ylikuntoa muistuttavan tilan rajamaastossa. 
    • Palautuminen urheilusuorituksista hidastui. 
    • Mieliala ei pysynyt korkealla tai edes tasapainoisesti matalana. En ole muutenkaan luonnostaan maailman tasaisin ihminen, mutta nyt mentiin elämän vuoristoradalla sellaista haipakkaa, että tahdoin ajoittain kokonaan pois kyydistä.

      Vaikka olenkin sydämeltäni hullu professori, en halua koskaan tuhota koelaboratoriotani eli kallisarvoista kehoani menemällä äärirajan yli. Päätin siksi lopettaa hiilihydraattien kyttäämisen kokonaan ja ottaa breikin ravitsemuskeskustelujen seuraamisesta. Sitten lähdin pitkälle matkalle Thaimaahan, missä totuus kehoni ominaisuuksista valkeni lopullisesti ja kirkkaasti.

      Fysiologisen intuition aktivointia
      Thaimaassa ainoa urheilulajini oli kävely sekä "syö niin paljon kuin pystyt kolmessa tunnissa" -sushiravintoloiden tarjonnan maksimaalinen hyödyntäminen.  Tähän tyyliin, mutta siis kolmen tunnin ajan:



      Eli ruokavalioni koostui pääasiassa tolkuttomasta määrästä valkoista riisiä, sushia sekä perusravintolaruokaa, kuten vihreää currya ja tom yam -keittoa. Usein tilasin nälkääni vielä ylimääräisen riisiannoksen. Ja arvatkaa miten kävi?

      "Ruokavalioni koostui pääasiassa tolkuttomasta määrästä valkoista riisiä, sushia sekä perusravintolaruokaa, kuten vihreää currya ja tom yam -keittoa. Usein tilasin nälkääni vielä ylimääräisen riisiannoksen. Ja arvatkaa miten kävi?" 

      Sain luontaisen kylläisyydensäätelyni toimimaan ja laihduin, vaikka söin kuin villihevonen. Ja juuri kaikkea sitä, minkä paleo- ja karppauslinjaukset olivat kieltäneet! Mielialakin koheni ja opin nauttimaan syömisestä ja elämästä täysillä.

      Kokemukseni ansiosta ymmärsin, kuinka tärkeää nykyisen terveystietotulvan keskellä on aktivoida käyttöön oman kehon ikiaikainen viisaus. Fysiologinen intuitio, jonka ansiosta esiäitimme ja -isämme ovat selvinneet halki vuosituhansien hyvillä mielin - ilman tutkimustietokantoja sekä päivästä toiseen vaihtelevia kiellettyjen aineiden listoja. Kotiin palattuani aloin rakentaa ruokavaliotani uusiksi täysin yksilöllisten tarpeideni pohjalta ja todella rennolla otteella.

      Nyt, tänä päivänä koen, että maalaisjärkeäni ja kehoni signaaleja kuuntelemalla olen löytänyt tien ulos ristiriitaisen ravitsemustiedon labyrintista. Olen löytänyt ruokavalion joka ei sovi kategorioihin, vaan minulle.

      ~The End



      ___________________________________________________________________________

      Disclaimer: Ei ole mahdollista kehittää sellaista ruokavaliomallia, joka soveltuu jokaiselle ihmiselle, kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa. Olemme mielemme ja kehomme osalta ainutlaatuisia, joten toimivin elintapojen kokonaisuus rakennetaan yksilöllisesti. Tässä kirjoituksessa käytän termiä VHH sellaisista ruokavalioista, joissa hiilihydraattien määrä on pudotettu tietoisesti alhaiselle tasolle. En ole VHH:n kannattaja tai vastustaja, vaan ravintovalmentaja & psykologi, joka etsii jokaiselle asiakkaalleen parhaiten sopivan ruokavaliokokonaisuuden räätälintyönä.
      ________________________________________________________________________________________________

      Image: Ambro / FreeDigitalPhotos.net
      Image: Master isolated images / FreeDigitalPhotos.net
      Image: anankkml / FreeDigitalPhotos.net