torstai 5. syyskuuta 2013

Yrittäjyys on parasta huumetta

Yrityspalvelukeskus Luotsin slogan.

Viime viikon sunnuntai meni seuraavanlaisissa tunnelmissa:

"Odotan huomista intohimoisesti. Kuin luennoimista rakastava nälkäinen tiikeri, joka päästetään maanantaiaamuna häkistään. Sitten katson työlistaa ja ohjelmassa on pelkkää yksilötapaamista toisensa perään. Pöh. Vasta perjantaina pääsen puhumaan itsetunnosta. On se vain jännä, että aikanaan tällaiset päivät olisivat olleet helpotus. Että ihminen voi ensin tottua siihen ja sitten alkaa rakastaa sitä mitä aikanaan pelkäsi ja vihasi eniten. Esiintymistä siis.

En yleensä koskaan muista, että tästä maksetaan. Tai että olen töissä. Tai ylipäätään psykologi. Olen artisti, filosofi ja asiakkaat mulle tosielämän platoneita ja murmeleita."

Joka tapauksessa alkamassa on paras viikko ikinä, toivon samaa teille!

Niinpä sitten saapui tämä "paras viikko ikinä" ja eiliselle sattui vielä Yrittäjän päivä, joka venähti tällä bisnesnaisella kymmeneen asti illalla. Armottoman paahtamisen merkeissä tietenkin. En siis ehtinyt lähetellä omia onnentoivotuksiani kohtalotovereille, vaan jämähdin työhuoneeseeni nakuttamaan yli kolmetkymmenet kirjaukset pidettyäni sitä ennen pitkän luennon ihmismielen voimasta ja otettuani vastaan niin monta asiakasta, etten heidän määräänsä tässä kehtaa kertoa. Saan pian jonkun työsuojelujärjestön kimppuuni. Eli normipäivä. Tätä edeltävinäkin päivinä paukkuivat toki ennätykset asiakasmäärissä ja ajomatkoissa, joihin minulla menee 2-4 tuntia jokaisena työpäivänä. Ajoin kotiin, kuuntelin täysillä teknoa ja nautin mielialasta, joka oli taas kerran katossa.

Aiheellinen ja usein minulta kysytty kysymys tässä kohtaa kuuluu: Miten jaksat tällaista? Tai kuten miespuolinen tuttavani asian ilmaisi: "Toi on käsittämätöntä, meinaan et miten riittää neidin energiat. Mulle samoja pari purkkia, tai edes ripaus tuota tarmoa. Tai edes jotain."

Jaksamiseni salaisuus on vaikea-asteinen yrittäjyysriippuvuus. Tämä toiminta aiheuttaa aivokemiassani euforisia muutoksia, joiden voimalla lentää vaikka kuuhun ja takaisin. Otan kaikki kohtaamani ihmiset vastaan hyvin motivoituneena ja täynnä samaa paloa, kuin vuosia sitten aloitellessani psykologin hommia. Vaikka asiakastani olisi edeltänyt jo maksimaalinen määrä muita ihmisiä omine iloineen ja suruineen, huomaan että jostain tulee aina lisäenergiaa.

Onnellisimmat ihmiset auttavat muita ja saavat sitä kautta palkitsevia kokemuksia sekä merkityksellisyyden tunnetta elämäänsä. Oma työni on juuri tätä. Lisäksi sektorilleni on ominaista, että ihmiset kertovat keskimääräistä helpommin hyvää palautetta. Niinpä vaikka kaikki muu olisi psykologin omassa elämässä mennyt jo pidemmän aikaa täysin mönkään, on työ usein murenematon kivijalka, joka pitää omanarvontuntoa kasassa. Lisäksi kaikki yksityiselämän vaikeudet tekevät psykologista vain entistä osaavamman, kun motivaatio perehtyä ihmisten toiminnan koukeroihin säilyy ehtymättömänä.

Mutta palaan vielä Yrittäjän päivään, jota organisoiva järjestö tiivistää juhlistamisen idean näin:

"Kun on palava halu toteuttaa unelmansa ja luoda uutta, yrittäjyys on varteenotettava vaihtoehto. Jos lisäksi uskoo ideaansa ja on valmis työskentelemään sen eteen, oma yritys on hyvä tapa turvata työnsä. Suomi tarvitsee huomattavan määrän uusia yrityksiä."

Tiesin jo opiskeluaikana, että minusta tulee yrittäjä. Taisin itseasiassa tietää sen jo ala-asteikäisenä. Toisella luokalla piti piirtää kuva itsestä sitten joskus aikuisena ja ilmeisesti nauraa vuosia myöhemmin sille kuinka erilainen todellinen minä isona olisi.

Kahdeksanvuotias pikku-Hanna taiteili kiireisen näköisen vaaleaverikön, jolla on jalassa korkkarit, kädessä salkku ja korvissa isot korvarenkaat. Blondi näyttää tärkeältä.

Minä niin tiesin.

Psykologian opintojen loppuvaiheessa pohdin, että vaatisi noin kymmenen vuotta kokemuksen ja kontaktien keräämistä alalla, jotta pääsisi siihen pisteeseen että uskaltaisi perustaa oman firman. Hetken päähänpistosta laitoin kuitenkin yritykseni alulle heti, kun sain paperit ulos laitokselta ja ravintovalmentajan tutkinnon kasaan.

Olin kypsynyt (sanan kaikissa merkityksissä) siihen, ettei alueellani ollut yhtäkään tahoa, joka yhdistäisi kehon ja mielen hoitamista synteesiksi, jonka kautta korjata monimutkaisia ongelmavyyhtejä kuntoon.

Jos ei ole tyytyväinen järjestelmään, jonka osa on, täytyy perustettaa oma. 

Ensimmäiset kuukaudet menivät 18-tuntisia työpäiviä painaen. Vedin niin kovaa kun vaan lähtee. Lopulta ajellessani eräänä yönä kaupunkini sillalla pohtien mikähän vuodenaika on meneillään, ymmärsin vähän hiljentää tahtia. Jos haluaa luennoida yöunen ja rentoutumisen merkityksestä terveydelle, ei ehkä kannata tehdä sitä vetämällä itseään piippuun varoittavaksi esimerkiksi ja raahautua eteenpäin puolikuolleena rähjäkkeenä.

Viimeinen tikki oli, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tuntematon mies tuli pokaamaan minua junassa ja arvasi ikäni oikein! Päätin, että jotain on tehtävä ja aloitin unikuurin. Parin viikon päästä olin jälleen junassa ja taas uusi mies (itseasiassa ulkonäköään 20 vuotta kronologisesti vanhempi) tuli juttelemaan. Hän arvioi minut yli kymmenen vuotta ikäistäni nuoremmaksi. Tiesin olevani jälleen oikealla raiteella. ;)

Ensimmäinen yritykseni täytti kaksi vuotta viime kuussa. Olen kokenut sen kanssa paljon. Kipinä ei ole sammunut mihinkään, vaikka olen tehnyt paljon virheitä, ajanut itseni monta kertaa uupumuksen rajalle ja kääntynyt sieltä takaisin pohtimaan entistä toimivampia strategioita tehdä kaikkea mitä haluan.

Yrittäjän päivän tavoitteena on korostaa yrittäjyyden merkitystä kansantaloudellemme ja saada nuoret kiinnostumaan yrittäjyydestä uravalintana. Minun tavoitteeni lienee tämän tekstin kautta vähän samansuuntainen. Tahdon kannustaa kaikkia teitä, joilla on hyviä ideoita, rakkautta kovaa työtä kohtaan sekä hyvä koulutus. En voi kuitenkaan missään tapauksessa suositella tätä tietä jokaiselle.

Paineensietokyvyn täytyy olla hyvä ja sitä pitää myös kehittää koko ajan entistä paremmaksi. Monelle yrittäjyyden ensimmäiset kuukaudet ovat rankkaa vuoristorataa kauhukuvien ja hypomanian vaihtelevassa maastossa. Sen jälkeen alkaa tulla ongelmia, joihin et ikinä olisi osannut varautua. Sitten taas onnen hetkiä ja niin upeita ihmisiä, ettet osannut unelmoida heidän kaltaistensa kohtaamisesta. Jossain vaiheessa huomaat tekeväsi kaikkea sellaista mitä olet aina pelännyt ja kohta jatkatkin samoja juttuja jo tyynesti ilman pelkoa.

Tiivistettynä tätä elämäntyyliä rakastavat eniten ne, joilla on paljon elämyshakuisuutta ja aivokapasiteettia. Ennen kaikkea täytyy olla hyvä back up sille varalle, ettei loistavaakaan ideaa saa markkinoitua ajoissa kohderyhmälle. Back up voi olla esimerkiksi jonkin vakityön muodossa. En suosittelisi kovin monelle aivan kaiken jättämistä yksityisten markkinoiden varaan, vaan on viisaampaa aloittaa pienten projektien kasvattaminen sivutoimisesti ja pistää kaikki peliin vasta kun on siihen varmasti valmis.

Parhaita ovat palaverit muiden innostuneiden ja viisaiden osaajien kanssa. Rentouttavimpia vapaapäivät, joita voit ripotella vähän minne haluat. Onnellisimpia sellaiset hetket, kun tulee mietittyä, ettei paluuta entiseen ole enää koskaan. Että tämä oli se elämän rankin mutta viisain ratkaisu, joka avasi portit ihan minne vain.

Tätä kirjoittaessani istun kampaajalla, jonne juoksin yöpuvussa pidetystä skype-palaverista, jonka aiheet liikkuivat mieskunnon, musiikin, markkinoinnin ja minkä tahansa välillä. Totesin palaverin lopussa, että tämä on parempaa kuin mikään. Todella tarkoitin sitä.

Nyt alan avautua kampaajalle omista asioistani hänen hoitaessaan päätäni sisältä ja ulkoa. Sen jälkeen taas narkkaamaan tätä yrittäjyyshuumetta, josta en halua vieroitusta.  

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kympin tyttö epäkunnossa

Katja sanoi olevansa väsynyt ja menevänsä nukkumaan. Hän oli jättänyt keittiöön lapunkin: "Älä herätä minua aamulla."  Katja oli kympin tyttö, jolla ei ollut edes murrosikää. Yhtenä iltana hän otti yliannostuksen lääkkeitä eikä herännyt enää koskaan.

Miksi kilttien kympin tyttöjen mieli hajoaa? Tätä pohtivat viisaasti Iltasanomien haastattelussa äiti, jonka lahjakas ja tunnollinen tytär teki itsemurhan sekä Ruukinmatruuna, joka puntaroi blogissaan kiltin tytön syndrooman syitä ja seurauksia. Nämä naiset saavat minut nostamaan esille kolme olennaisinta teemaa, jotka selittävät ilmiötä:

1) Opinnoissaan menestyvät ylikiltit ja ahkerat tytöt eivät osaa kohdata elämän rankimpia takaiskuja. Sellaisia, joihin heidän oma kontrollinsa ei enää ulotu.

Parhaiten mielenterveytensä säilyttävät ne, jotka suuntaavat vaikeassa tilanteessa energiansa niihin asioihin, joille voivat tehdä jotain ja hyväksyvät ne, joille eivät voi mitään. Antavat ajan parantaa. 

Ylitunnolliset tytöt ovat sen sijaan oppineet virheellisesti uskomaan, että omalla ahkeruudella voi selvitä kaikesta mahdollisesti. Kun vain tarpeeksi yrittää. Johonkin asti tämä kantaakin, mutta erityisesti ihmissuhdeasioissa lähestymistapa on tuhoisa.

Muiden ihmisten tunteita ja peliliikkeitä ei voi kontrolloida.
Yliyrittämisestä ei jaeta mitaleja eikä hyvä tai paha saa aina palkkaansa. Lopulta hyvää tai pahaa ei edes ole määriteltävissä.

Olemme kaikki paholaisten tai enkeleiden sijaan ihan vain ihmisiä.

2) Moni ylikiltti oppii alistumaan marttyyrimaisesti. Heillä on pakottava tarve hyvittää muille loputtomasti jotain, ehkä omaa lahjakkuuttaan ja hyväosaisuuttaan. He tavoittelevat pyhimyksen kirkkainta kruunua luopumalla omista rajoistaan ja antamalla muille loputtomasti omastaan - itsestä huolehtimisen jäädessä täysin toissijaiseksi.

Tässä maailmassa saisi olla enemmän hyviksiä, jotka eivät yritä olla pyhimyksiä. Tai muita taruolentoja, jotka kuuluvat fantasiasarjoihin ja uskonnollisiin teoksiin. 

3) Kun kiltti ja lahjakas ihminen huomaa, kuinka julma, kylmä ja epäoikeudenmukainen maailma oikeasti toimii, pettyy hän raskaasti. Ihmissuhteissa ja työelämässä pelataan aivan eri säännöillä kuin hän on oppinut. Taidot joita hän on hionut huippuunsa eivät viekään huipulle.

Edessä on uusi kivulias, mutta oikein toteutettuna palkitseva oppimisprosessi. Ylisuorittajan täytyy ymmärtää syvemmällä vaikuttavat toimintamekanismit, jotka hänet jyräävät yksilöt hallitsevat jo taidokkaasti. Ne kaikki psykologiset lainalaisuudet, joita muut hyödyntävät surutta ja pärjäävät, vaikka heidän substanssinsa olisi heikommalla tasolla.


Näitä ilmiöitä minä katson aitiopaikalta työni puolesta. Tämän lisäksi toki omassakin elämässäni, päivästä toiseen. 

Mutta en halveksuen, en yliymmärtäen, vaan suurella kiinnostuksella.

Omalla työlläni ja elämälläni koitan vaikuttaa siihen, että tässä maailmassa olisi edes vähän vähemmän meitä uupuneita, katkeroituneita ja pahimmillaan itsetuhoisia naisia, joilla olisi ollut mahdollisuudet ihan mihin tahansa.

Esimerkiksi onnelliseen, rentoon ja vauhdikkaaseen elämään, joka tarjoaa joka ikinen hetki kallisarvoisempia elämyksiä, kuin yksikään väkisin kasaan puserrettu työprojekti tai ihmissuhde. 
_____________
Hanna facebookissa