maanantai 23. heinäkuuta 2012

Erilainen jäätelökesä

Jäätelö kuuluu kesällä ruokapyramidin perustaksi eli päivään jokaiseen. Myös maito/laktoosi/sokeri/kalorirajoitteisen tai muuten vain erityistapauksen ollessa kyseessä.


Laitoin juuri pakastimeen Alpro-soijajogurtin ja Oatly-vaniljakastikkeen seoksen. Kohta heitän joukkoon tuoreita marjoja. Katsotaan mitä tapahtuu. Teen nimittäin kokeellista jogurttijäätelöä, joka on tänä kesänä erittäin vahvasti in ja cool.

Raakajäätelö
Viime kesän juttu oli raakajäätelö, jonka perustaksi valikoituu yleensä paloiteltu ja pakastettu banaani. Mausteena toimii lähes mikä tahansa marja, hedelmä tai minttuaromi + kaakaojauhe. Ohessa kuva minusta syömässä mökillä erästä tekelettäni, jossa oli mangoa ja kukkia. Tuotekehittely jatkuu tällä sektorilla ja onnnistuminen on yleensä väistämätöntä. Kokeilkaa vaikka. Seuraavaksi ajattelin katsoa mitä tapahtuu, jos jäädyttää sekä banaanin että jogurtin seoksen. 




Jogurttijäätelö
Jogurttijäätelöinnostukseni taas lähti liikkeelle tänä keväänä vieraillessani Yobot-jogurttijäätelöbaarissa, Helsingin Töölössä. Yobot on ihana paikka. Lämmin tunnelma ja viileä jogurtti ovat viihtymisen takaava yhdistelmä. Valikoimassa on perusvaniljaista jogurttijäätelöä tai mansikkaversiota, jota saa tursottaa itse isosta jäätelökoneesta haluamansa määrän. Sitten koko komeus koristellaan erilaisilla karkeilla, sörsseleillä tai vaikka kanelilla. Jäätelön perustana on ihan tavallinen maito, mutta yleensä lievemmästä laktoosi-intoleranssista kärsivät ovat voineet syödä jogurttia ongelmitta. Näin kertoi minulle paikan omistaja Tom Beidler. 

Syynä mainitsemaani ilmiöön saattavat olla laktoosin pilkkoutumista edistävät maitohappobakteerit ja valmistusvaiheessa mahdollisesti pudonnut laktoosipitoisuus. Tässä kohtaa voin paljastaa, että itselläni laktoosin imeytyminen on tasan nollassa, mutta jogurttijäätelö ei aiheuttanut juuri minkäänlaisia oireita. Suosittelen siis kokeilemaan itse mikä on lopputulos. Tom sanoi lukevansa suurella mielenkiinnolla aina vain edistyvää tietoa maitohappobakteereista ja jogurttiviljelmistä. Suomessa onkin tehty tällä sektorilla jo vuosia sitten uraauurtavaa tutkimusta Valion kaupallisten intressien takia. Onkin erittäin hienoa, että jogurttijäätelö on löytänyt tiensä myös Suomen markkinoille ja ennustan monipuolisepien valikoimien invaasiota myös pakastehyllyille.



Nyt omatekoinen jogurttijäätelöni on ihanan hileistä. Söin jo melkein kaiken ennen kuin ehdin edes lisätä marjat. Palaamme asiaan.

Ice ice baby.

Seuraa kirjoituksia tällä facebooksivustollani.

6 kommenttia:

  1. jugurttijäätelö on kyllä tän kesän ehdoton suosikki. oon testannut jo ingmanin version sekä yogon tennarissa, mutta tosta yobotista en ollut kuullutkaan ennen! päätettiinkin heti huomenna poikaystävän kanssa siellä käydä jäde testaamassa kun ihan naapurissa asutaan;)

    VastaaPoista
  2. Alkoipa tehdä mieli jogurttijäätelöä! Se on niin harvinaista herkkua..<3

    VastaaPoista
  3. Mainiota kuulla kokemuksia eri merkkien versioista ja menkää ihmeessä Yobotissa käymään. Tom on aivan ihana ihminen. Ystäväni Villen ja kumppaniensa ansiosta päädyin ravintolapäivänä tuonne testailemaan jätskejä. Juteltiin siinä sitten porukalla vaikka mitä ja lämminhenkinen tunnelma jäi mieleen. Jos asuisin yhtä Töölössä, kävisin Yobotissa harva se päivä, kun eipä tuo kalliiksi ainakaan tule ja jätski oli ihanaa, erilaista. :)

    VastaaPoista
  4. Suosittelen käymään Helsingin Iso Roballa sijaitsevassa Kippo-jogurttijäätelöpaikassa. Jogurttipohjavaihtoehtoja on kaksi: luomulehmäpohjainen tai soijajogurrti. Lisukevaihtoehdot ovat mahtavat: löytyy tuoreita marjoja, pähkinöitä, siemeniä, kuivahedelmiä...
    Kippo on minun ehdoton jäätelöjogurttilempparini! :)

    VastaaPoista
  5. Laitan paikan muistiin. Kuulostaa mainiolta! Itse tykkään tosi paljon soijajogurtista ja sitä kuluu päivässä ainakin yksi tonkka. Soijajogurttijäätelö olisi aivan mahtava päästä testaamaan.

    VastaaPoista
  6. Minulla on Hanna sinulle tunnustus blogissani, olet sen tosiaan ansainnut hienoilla kirjoituksilla ja pohdinnoillasi! Käy nappaamassa, jos haluat. :)
    lifeunderthesurface.blogspot.com

    VastaaPoista