Kun talven pimeys valtaa mielen

Säde vastas: "Peikko kulta,

Pimeys vie hengen multa,

Enkä toivo kuolemaa.

Pois mun täytyy heti mennä,

Ellen kohta valoon lennä

Niin en hetkeäkään elää saa."

- Reino Helismaa

Mitä on oikea kaamosmasennus ja miten se erottuu tavallisemmasta kaamosrasituksesta? Millainen lamppu kannattaa hankkia kaamosoireita lievittämään? Entä jos valohoito ei riitä? Tämä kaikki selviää lukemalla eteenpäin.

Kaamosoireiden vakavuusaste
Kaamosmasennus ja -rasitus sekoittuvat arkikielessä helposti toisiinsa, mutta on hyvä hahmottaa näiden olevan vaikeusasteiltaan aivan eri luokkaa. Jos siis kärsit tähän aikaan vuodesta väsymyksestä, alakuloisuudesta ja ylikorostuneesta hiilihydraattihimosta, on kyse todennäköisesti vasta kaamosrasituksen oireista. Tilanteen korjaamiseksi suosittelen lukemaan aiheeseen liittyvän tietopaketin Iltalehden blogistani ja hankkimaan kirkasvalolampun. Sillä päästään jo pitkälle, kunhan käyttö on riittävää ja säännöllistä.


Hyvän kirkasvalolampun hankinta
Minulta on kyselty paljon millainen lamppu olisi hyvä hankkia ja mistä sen saisi. Yllä olevassa kuvassa paistattelen auringonkorvikkeenani Innosolin Aurora, jota voi käyttää ulkonäön puolesta sisustuselementtinäkin. Noita pitäisi löytyä elektroniikkaliikkeiden ja tavaratalojen valikoimista. Lamppuja kannattaa kokeilla ja ostaa sitten sellainen, joka miellyttää omia silmiä niin ulkonäön kuin kirkkausasteensa puolesta. Sitten valossa lueskelu joka-aamuiseksi rutiiniksi ja elämänlaatu kohenee huomattavasti.
________________________________________________________

Kaamosmasennus käytännössä - haastattelu

Talvikuukausiin liittyvät mielialaoireet ovat siis hyvin yleisiä, mutta varsinaista kaamosmasennusta sairastaa vain noin 1 prosentti suomalaisista. Tällä kertaa haastattelen naista, joka kuuluu tuohon väestönosaan. Hänen nimensä on Hanna ja ammattiltaan hänkin on psykologi. Vaikka niin voisi luulla perustietojen pohjalta, en haastattele nyt itseäni vaan kaamosmasennukseen niin teoriassa kuin käytännössä minua paremmin perehtynyttä henkilöä. Luvassa on siis kokemusta ja erittäin hyviä neuvoja.

1. Miten kaamosmasennuksesi alkoi oireilla?

Muistan miettineeni ensimmäisen kerran kummallista olotilaani murrosikäisenä, 13-14 -vuotiaana. Koin talven tullessa, etten osannut olla "oma itseni". Syytin itseäni siitä ja mietin mikä minulla on. Huomasin lukioikäisenä, että koin näin aina erityisesti marras-joulukuussa. Lopulta aloin vihata ja ennalta pelätä marraskuuta, psyykaten itseäni olemaan oma itseni. Koin, että kaverini eivät halunneet olla kanssani. Myöhemmin olen oivaltanut että tulkitsin heidän käyttäytymisensä kielteiseksi vaikkei se sitä ollut.

Kaamosmasennukseni on näkynyt vuosien varrella negatiivisina tulkintoina, väsymyksenä, uupumuksena, kokemuksena että olen joku toinen, uskona ettei ketään oikeasti kiinnosta mitä minulle kuuluu ja että kaikki ystäväni ja läheiseni ovat hylänneet minut, pelkona olla yksin, itkeskelynä, itsetuhoisuutena, ja kykenemättömyytenä nousta esimerkiksi sohvalta ylös tai aloittaa jokin toiminto (esimerkiksi nostaa haarukka).

Silloinkin kun elämässäni kaikki on ollut hyvin ja minun olisi periaatteessa pitänyt olla onneni kukkuloilla, olen oireillut vahvasti. Silloin kun elämässäni on ollut muuten vaikeaa, kaamosmasennus on tehnyt siitä lähes sietämätöntä. Keväällä, yleensä maaliskuussa olen kokenut että ikään kuin heräisin pitkästä sumuisesta unesta. Yhtäkkiä pystynkin taas olemaan oma itseni, ihmiset välittävät minusta ja haluavat olla kanssani, ja elämä on ihan kivaa eikä jatkuvaa liimassa kävelyä.



2. Millaista apua sait ja miten päädyit sitä hakemaan? Mikä on hoitoprotokollasi nykyään?

Minulla on ollut elämässäni muutamia hetkiä, jolloin olen tajunnut, ettei oireiluni kaamosaikana ole ihan samanlaista kuin suurimmalla osalla muista ihmisistä. Yliopistossa aloin opintojeni myötä perehtyä aiheeseen ja jutella muiden kanssa heidän kokemuksistaan kaamosajasta. Huomasin, ettei lähes kenelläkään ole yhtä voimakkaita ja lamauttavia kokemuksia kuin minulla. Sain myös tietää, että sekä äitini että hänen äitinsä reagoivat voimakkaasti kaamosaikaan. Jostakin syystä minä kuitenkin reagoin meistä voimakkaimmin. Yritin mahdollisuuksieni mukaan päästä keskipäivällä ulos ja tuijottaa aurinkoon. Tein sen jotenkin vaistomaisesti, huomasin kaipaavani valoa. Tein myös vuosien varrella pari etelänmatkaa, jotka nekin helpottivat oloa.

Kirkasvalolamput tekivät silloin vasta tuloaan Suomen markkinoille, ja lopulta yhden todella vaikean marras-joulukuun jälkeen päätin hankkia sellaisen. Huomasin, että lampun säännöllinen tapittaminen teki elämästä hieman helpompaa ja katkaisi pahimman terän masennukselta. Lamppu oli kuitenkin melkoisen suuri, eikä sitä voinut ottaa mukaan esimerkiksi viikonloppureissuille. Huomasin jo yhden viikonlopun valodeprivaation seurauksena, että oloni alkoi huononemaan.

Asuessani syksyn Espanjassa Málagassa huomasin marraskuun tienoilla, että vaikka olin silloin hetkellisesti surullinen ja minulla oli koti-ikävä, olotilani oli kuitenkin merkitsevästi erilainen kuin yleensä samaan aikaan vuodesta - en ollut masentunut. Kun palasin Suomeen viettämään joulua, kahden viikon aikana mielialani laski lähes samalle tasolle kuin yleensä talvella. Tähän väliin haluan korostaa, että rakastan joulua, ja että perhejoulumme ovat onnellista ja minulle erittäin tärkeää aikaa. Minulla ei ollut aiemmin hankkimaani kirkasvalolamppua mukana, sillä en suoraan sanottuna uskonut mielialani voivan laskea niin nopeasti viiden kuukauden "valohoidon" jälkeen. Muutaman viikon päästä hankin pienikokoisen, kannettavan, akulla toimivan kirkasvalolampun, joka maksoi noin 400€. Se oli opiskelijabudjetista iso summa, mutta ostos on kannattanut.

Osittain kaamosmasennuksen, osittain muiden tekijöiden vuoksi päädyin hakemaan psykologista apua YTHS:ltä muutaman vuoden opiskelun jälkeen. Pääsin lopulta tukikäynneille psykiatrille, jonka kanssa pohdin myös kaamosmasennukseni hoitoa. Olin pitkään vastustanut lääkehoitoa, enkä halunnut syödä masennuslääkkeitä. Lopulta päätin kuitenkin kokeilla niitä, siitä syystä että kirkasvalohoidon päivittäinen toteuttaminen ei ollut aina mahdollista eikä se poistanut kaamosmasennustani - pikemminkin katkaisi siltä pahimman terän.

Joudun myöntämään, että ensimmäinen talvi masennuslääkkeiden kanssa oli siihenastisen elämäni paras talvi.

Söin lääkkeitä aluksi syyskuusta maaliskuuhun, mutta sitten sovimme että syön niitä vuoden ympäri, mikä on tuntunut hyvältä ratkaisulta minun kohdallani. Lääkkeeni ovat selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä, Citalopramia, joita otan 20mg päivässä. Määrä on melko pieni, eikä minulle tule niistä minkäänlaisia sivuoireita. Lääkkeet eivät tosin sovi kovin hyvin alkoholin kanssa, mutta enpä suosittelisi runsasta alkoholinkäyttöä masennuksen hoitoon muutenkaan...

Minulle paras hoito näyttää tällä hetkellä olevan yhdistelmä kirkasvalohoitoa ja masennuslääkkeitä, sekä lisäksi säännöllinen ulkoilu valoisaan aikaan niin usein kuin mahdollista. Lisäksi syön talvella D-vitamiinia, ja pyrin urheilemaan, syömään terveellisesti ja hoitamaan sosiaalisia suhteita. Nauru auttaa sekä keittiöpsykologian että tieteellisten tutkimusten mukaan kaikkeen masennukseen, joten pyrin saattamaan itseni mahdollisimman usein tilanteisiin joissa voin nauraa vapautuneesti. Myös riittävä uni on tärkeää.

En ole vielä kokeillut korviin suunnattavaa kirkasvalohoitoa, mutta sen kokeileminen kiinnostaisi minua. Masennuslääkkeiden syöminen lopun elämääni ei tunnu kovin houkuttelevalta, mutta yritän suhtautua siihen niin, että jos aivoni reagoivat tavallista voimakkaammin valon puutteeseen niin että välittäjäainetasoni häiriintyvät, miksi en voisi korjata sitä lääkkeillä.

Ilman mitään hoitoa voisin elää ainoastaan jos muuttaisin sellaiseen maahan jossa aurinkoa on saatavilla vuoden ympäri.

3. Mitä mahdollisia selityksiä voisi yhdistää siihen, että oireesi ovat niin voimakkaat ja millaisia arvioita olet kuullut asiantuntijoilta?

Joistakin, kenties perinnöllisistä syistä aivojeni serotoniinin tuotanto häiriintyy voimakkaasti auringonvalon puutteen vuoksi. Perinnöllisiä syitä puoltaisi se, että sekä äitini että hänen äitinsä ovat reagoineet kaamosaikaan voimakkaasti. Sitä en tiedä, miksi muut perheen jäsenet (kuten äitini sisaret ja heidän lapsensa) eivät reagoi yhtä voimakkaasti. Olettaisin että kärsin nimen omaan serotoniinin vähyydestä talvella, sillä lääkkeeni (selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät) auttavat minua merkittävästi. Minua hoitaneet psykiatrit ovat kallistuneet samoihin johtopäätöksiin.

4. Mitä antaisit ohjeeksi ihmiselle, joka epäilee kärsivänsä kaamosmasennuksesta?

Kannattaa seurata oireita ja niiden esiintymistä. Muut kuin kaamokseen liittyvät syyt kannattaa ensin sulkea pois. Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan noin 10-30 prosenttia väestöstä kärsii kaamosrasituksesta, mutta vain noin prosentti kaamosmasennuksesta. Kaamosoireiluun liittyy esimerkiksi lievä alakuloisuus, väsyneisyys, kokemus ettei huvita tehdä asioita yhtä paljon kuin yleensä, mahdollisesti ärtyväisyys ja tarve tankata hiilihydraatteja.

Kaamosmasennuksen oireet ovat samankaltaisia, mutta huomattavasti voimakkaampia. Kaamosmasennuksesta kärsivät saattavat kokea esimerkiksi toivottomuutta, aloitekyvyttömyyttä, itsetuhoisuutta, itkuisuutta, haluttomuutta, voimakasta väsymistä, ruokahalun menetystä tai voimakasta lisääntymistä, ja saattavat vetäytyä sosiaalisista kontakteista. Kaamosmasennus on siis aivan kuin ns. tavallinen masennus, mutta ajoittuu talviaikaan.

Kun on kyse kaamosmasennuksesta, oireet vastaavat siis kliinisesti diagnosoitavan masennuksen oireita, ne alkavat syksyllä valon vähenemisen myötä, ja poistuvat keväällä kun valo lisääntyy. Jos oireet eivät poistu maaliskuun loppuun mennessä, kyse tuskin on kaamosmasennuksesta.

Suosittelisin kaamosoireilusta tai kaamosmasennuksesta kärsivää aivan ensimmäiseksi ostamaan kirkasvalolampun. Kannattaa ostaa sellainen lamppu, jota oikeasti pystyy ja ehtii käyttämään. Jos esimerkiksi työ on todella liikkuvaista, suosittelisin hankkimaan joko kannettavan tai korvanappien kautta käytettävän kirkasvalon (korvavalon tehosta ei ole vielä yhtä laajaa tutkimusnäyttöä, kuin kirkasvalolampun, toim. huom). Lamppu kannattaa ostaa hyvissä ajoin syksyllä, ja sen käyttö kannattaa aloittaa jo ennen kuin valon vähenemisen huomaa mielialassaan.

Kaamosmasennuksesta kärsivät huomaavat ensimmäiset oireet jo aikaisimmillaan syyskuussa ja yleensä viimeistään lokakuussa, joten kirkasvalohoito olisi hyvä aloittaa jo syyskuussa. Kaamosaikana kannattaa oleilla mahdollisimman paljon ulkona valoisan aikaan. Urheilu ja myönteiset kokemukset nostavat aivojen "mielihyvävälittäjäaineiden" tasoja joita kaamos laskee. Eli ensin lenkille, ja sen jälkeen hyvässä seurassa katsomaan komediaa!

Kaamosoireilu, erityisesti väsyneisyys voi joillakin ihmisillä johtua D-vitamiinin puuttesta. D-vitamiinitaso on helppo tarkistaa talven aikana hakeutumalla testeihin, joissa sen taso mitataan. Jos niissä käy ilmi että henkilö kärsii D-vitamiinin puutoksesta, se on helppo korvata ravintolisillä. Kaamosmasennuksesta kärsivillä pelkkä D-vitamiinihoito ei kuitenkaan useimmiten tunnu riittävän. Ainakaan minulla pelkkä vitamiinilisä ei ole auttanut.

Jos kirkasvalohoito ja D-vitamiinin lisääminen ruokavalioon ei auta riittävästi, suosittelen hakeutumaan lääkäriin. Näyttäisi siltä, että joillakin ihmisillä erityisesti serotoniinitasot laskevat niin alas valon puutteen myötä, että paras hoito on täsmälääkkeet (minun kohdallani jostakin syystä näin on). En kuitenkaan suosittelisi kenellekään lääkehoitoa ensimmäisenä vaihtoehtona. Ehkä kuitenkin ennen pakoa ulkomaille kaamoksen vuoksi.

Omalla kohdallani kaamosmasennuksen oikea ja minulle sopiva hoito on parantanut elämänlaatuani huomattavasti. Koen, että voin elää ympäri vuoden täyspainoista elämää ilman että puolet vuodesta menee selviytymiseen ja toisestakin puolesta suuri osa seuraavan talven pelkäämiseen.

Kaamosmasennus - kuten mikä tahansa masennus - voi olla hyvin lamauttavaa, joten siihen kannattaa ehdottomasti puuttua ajoissa ja hoitaa sitä. En myöskään usko, että kaamos on sellainen aika, joka suomalaisten tulee vaan jotenkin kestää ja mennä siitä kuin läpi harmaan kiven vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Kirkasvalolampun voi aivan hyvin hankkia myös siinä tapauksessa että kaamos vain pikkuisen väsyttää.

______________

Hanna facebookissa

Kuva: Miika Ihanainen

Image: chrisroll / FreeDigitalPhotos.net

Image: pakorn / FreeDigitalPhotos.net