Coping-keinot, osa 3: "Let it be."

Vanhoina hyvinä aikoina ei kuunneltu psykologeja, vaan Veikko Laveja. Niinpä Veikko saa kertoa heti alkuun miten nämä hommat hoidetaan:

"Ota löysin rantein, älä jännitä,
ota vastaan mitä tarjoo elämä..."
 
Myös Paul McCartneyn Let it be -kappaleeseen tekemissä lyriikoissa kiteytyy hyvin tämänkertaisen selviytymiskeinon idea. Kun The Beatles oli hajoamassa ahdistunut Paul näki unta, jossa hänen kuollut äitinsä ilmestyi lohduttamaan poikaansa viisailla sanoilla. Ja kuten tiedämme, äitiä kannattaa uskoa:    

"When I find myself in times of trouble, mother Mary comes to me,
speaking words of wisdom, let it be.
And in my hour of darkness she is standing right in front of me,
speaking words of wisdom, let it be." 

Monen muusikon (ja äidin) hienoimpia erityisominaisuuksia on lahja tiivistää suuren viisauden ydin pieneen lauseeseen. Meidän tiedenaisten erityisominaisuuksiin sen sijaan kuuluu taito selittää yksinkertainenkin asia monimutkaisin sanakääntein, analyysein, kaavioin ja lähdeviittein, joten koittakaa kestää mitä tuleman pitää. :) Tässä osassa esittelen teille coping-keinoista kaikkein tärkeimmän eli hyväksymisen taidon ja toivon, että mieleenne jäävät ikuisiksi ajoiksi jos ei muuta, niin ainakin nuo Paulin äidin ja Veikko Lavin sanat.     

_____________________________________________________________

Nykyään useat uudemmissa psykoterapiamuodoissa hyödynnetyistä menetelmistä pohjautuvat sekä käytännön kokemukseen että tieteellisiin tutkimuksiin. Näiden piirissä on havaittu, että yritykset vältellä ja kontrolloida epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia johtavat usein näiden tunteiden ja ajatusten lisääntymiseen entisestään. Paradoksaalista. Tästä turhaa kärsimystä tuottavasta toimintamallista käytetään termiä välttämiskäyttäytyminen.

Välttämiskäyttäytymistä edustavat kaikki ensimmäisessä osassa esitellyt haitalliset coping-keinot, kuten viiltely, syömishäiriöt, itsetuhoinen käyttäytyminen, riippuvuudet, vetäytyminen sosiaalisista tilanteista jne. Chawla ja Ostafin (2007) kuvailevat välttämiskäyttäytymisen erilaisina ilmentymismuotoina lisäksi ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöitä sekä fobioita, joiden perustana on itseasiassa pelon näennäisen kohteen sijaan ”pelon pelko”. Esimerkiksi lentopelosta kärsivä ei pelkää lentämistä, vaan omia tuntemuksiaan, joita lenkoneeseen astuminen aiheuttaa.

Kun jostain vahingollisesta toimintamallista kärsivältä ihmiseltä kysytään mitä muuta hän voisi tehdä vaikeassa tilanteessa ahdistuksen helpottamiseksi (kuin turvautua esim. riippuvuuksiin), ei hän välttämättä osaa vastata tähän mitään. Seuraavaksi voidaankin esittää jatkokysymys: kannattaako ahdistavassa tilanteessa omille tunteilleen ja ajatuksilleen ylipäätään tehdä jotain.

Pieni harjoitus:  
Palauta mieleesi voimakkaita tunteita herättävä asia (se voi olla miellyttävä tai epämiellyttävä). Käske sen jälkeen itseäsi olemaan ajattelematta koko asiaa. Toimiiko?

Ehkä koet että vaatii aika paljon työtä määräillä omia ajatuksiaan onnistuneesti. Saatat myös huomata, että näiden ajatusten kieltäminen on itseasiassa juuri kielletyn aiheen ajattelemista. Tämä on olennaisin peruste tunteiden hyväksymisen opettelemiselle. Tahratonta mieltä ja ikuista päivänpaistetta ei ole. Piste. Usein ihmiset pelkäävät, että epämiellyttävän tunnekokemuksen kohtaamisen seurauksena tapahtuu jotain pahaa tai oma tunne-elämä riistäytyy täysin käsistä. Kuitenkin totuus on, että vaikean tunnetilan voi hälventään juuri käsittelemällä sitä. Lisäksi mikään ei kestä ikuisesti ja ahdistuksen yhteydessä tämä on erittäin myöntenen realiteetti.

Tässä vielä selkeät perusteet hyväksynnän opettelemiselle Chawlan ja Ostafinin (2007) kuvaamina:

• Tiukat ja joustamattomat yritykset kontrolloida, vähentää tai välttää ahdistuksen kokemista eivät ole ratkaisu, vaan itse ongelma.
• Omien tunnereaktioiden hyväksyminen taistelemisen sijaan on kannattava tapa toimia ahdistavassa tilanteessa.
• Hyväksynnän opettelemisen tavoitteena ei ole saada ihmistä tuntemaan oloaan hyväksi, vaan tulemaan hyväksi koko tuntemusskaalansa kokemisessa sellaisena, kuin tämä skaala ilmenee.

Psyykkisen tuskan kokeminen ei ole sairasta eikä tuskaa tarvitse leikata pois, jotta ihminen tulisi terveeksi. Psyykkisesti terve ihminen kokee muiden tuntemusten ohella myös pahaa oloa, mutta kykenee siitä huolimatta elämään mielekkäästi. Psyykkisesti hyvinvoivan ihmisen erottaa siis vakavammin oireilevista se, ettei hän anna tuskan muuttua pidempiaikaiseksi kärsimykseksi.

Mitä ahdistuksen ja tuskan sietämisen tueksi voisi sitten tehdä? Opetella antamaan periksi ja hyväksyä vääryydet ja iskut kasvoille tyynenä kuin pyhä marttyyri? Ei aivan näin. Hyväksyminen ei psykologisena taitona merkitse periksi antamista, vaan omien voimavarojen rationaalista kohdistamista. Tämä mahdollistaa tehokkaan toiminnan vaikeuksienkin keskellä. Kun ihminen hyväksyy vaikean tilanteen ja siihen liittyvät tuntemukset, säästää hän murehtimiseen tuhlaantuvaa energiaa ja voi suunnata sen käytännön toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Kuvailen tällaista toimintamallia kahdella fiktiivisellä tapahtumasarjalla:
 
Sirpa kuulee sairastavansa vakavaa sairautta. Lääkäri kertoo olevan teoriassa mahdollista, että Sirpa menehtyy ennen kuin hoidot ehtivät vaikuttaa, mutta korostaa että paraneminen on aivan yhtä todennäköistä. Sirpa lähtee kotiinsa lasi puoliksi tyhjänä. Ajatus kuolemasta alkaa tuntua niin hirvittävältä möröltä, että Sirpa päättää sulloa sen mielensä kellariin ja keskittyä erääseen vaativaan työproggikseen. 

Mörkö ei kuitenkaan kauaa viihdy kellarissa, vaan se ryökäle hiipii Sirpan uniin, päiväkirjaan ja lopulta jopa olemukseen. Työkaverit kyselevät onko kaikki kunnossa ja Sirpa vakuuttaa vaivalloisesti hymyillen, että kaikki on "ihan hyvin". Sirpa ei saa kerrottua asiasta perheelleen ja vähitellen koko ajatus jättimäiseksi hirviöksi kasvaneen salaisuuden päivänvaloon saattamisesta alkaa muuttua mahdottomaksi. Sirpa keskittyy edelleen vain työhönsä, joka vie päivästä toiseen aina vain enemmän aikaa. Kuukausien päästä Sirpa huomaa olevansa täysin yksin ajatustensa kanssa ja elävänsä omassa maailmassaan rähjäisiksi muuttuneiden kulissiensa takana. Sirpan perhe uskoo kelmeäksi käyneen naisen kärsivän pahasta työuupumuksesta ja patistaa tätä menemään työterveyshuoltoon. Sirpa lupaa mennä, muttei oikeasti varaa aikaa eikä edelleenkään kerro kellekään yhtään mitään. 

Eräänä aamuna Sirpa ei pääse sängystään ylös. Sirpan aviomies huomaa tilanteen olevan todella vakava ja soittaa ambulanssin. Ambulanssia odoteltaessa aviomies tulee sirpan viereen ja pyytää tätä kertomaan mikä oikein on hätänä. Miehensä kainalossa Sirpa kertoo kaiken ja itkee vuolaasti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, tuntuu jotenkin omituisen helpottavalta. Seuraavana aamuna Sirpa ei enää herää.    

Niisk, nyt meni kyllä liian synkeäksi. Otetaanpa uusiksi.

Sirpa kuulee sairastavansa vakavaa sairautta. Lääkäri kertoo olevan mahdollista, että Sirpa menehtyy ennen kuin hoidot ehtivät vaikuttaa, mutta korostaa että paraneminen on aivan yhtä todennäköistä. Sirpa lähtee kotiinsa surun murtamana ja soittaa heti ensimmäiseksi aviomiehelleen, joka tulee aikaisemmin kotiin. Sirpa keskustelee miehensä ja lastensa kanssa tilanteesta koko illan ja itkee vuolaasti. Kaikki ovat sitä mieltä, että nyt on toimittava nopeasti ja etsittävä oikeat henkilöt auttamaan. 

Seuraavan viikon ajan Sirpa on hyvin masentunut, mutta tiedostaa tämän olevan itsestäänselvä reaktio tilanteeseen ja ottaa töistä sairaslomaa. Sirpa pyytää lääkäriltään lähetteen jonnekin, missä hän voisi käydä keskustelemassa siitä mitä käy läpi henkisesti ja selvittää myös sairautensa hoitamiseen erikoistuneiden lääkäreiden yhteystietoja. Perhe päättää sijoittaa pahan päivän varalle kerätyt säästöt Sirpan hyvivoinnista huolehtimiseen ja perheen yhteisen ajanvieton järjestämiseen. Vähitellen Sirpa alkaa vapautua masennuksesta ja kokee perheensä kanssa hienoja hetkiä. Välillä sairauskin unohtuu. Sirpa löytää myös sairauteensa erikoistuneita ammattilaisia, jotka kertovat että on täysin mahdollista parantua kokonaan, vaikka hoidot ovat rankkoja ja vaativat paljon panostusta. Sirpa on päättänyt, että hän tekee kaiken voitavansa sairauden voittamiseksi. Kymmeniä vuosia myöhemmin Sirpa kuolee aviomiehensä käsivarsille kotonaan. Juuri ennen täältä ikuisuuteen siirtymistä hän ajattelee onnellisena läheistensä kanssa kokemiaan hienoja hetkiä ja sitä kuinka täyttä elämä voi olla sen jälkeen, kun sen on kerran meinannut menettää.

Jatkamme seuraavalla kerralla hyväksynnän opettelemista käytännön harjoitusten avulla sekä pohdimme milloin ja miten erilaisia hyväksymismenetelmiä voi käyttää.  

________________________________________________________________
Viite:
Chawla, N., & Ostafin, B. (2007). Experiential avoidance as a functional dimensional approach to psychopathology: An empirical review.  Journal of Clinical Psychology, 63, 9, 871-890.