"Haluaisin suudella sinua kovasti
miksi ihmeessä isäsi on rovasti.
On kaunis kesäyö
ei haittaa meitä koulutyö.
Tulen aina muistamaan sut,
Toivottavasti säkin myös mut.
Beibi teen mitä tahansa vuoksesi
pakastan mummoni, lennän luoksesi."
Kauan sitten 90-luvun alku rysähti käyntiin ja maailma säteili hetken aikaa radioaktiivisesti kaikissa mahdollisissa neonväreissä. Ilmeisesti jokin kollektiivinen piilotajunnnanmenetys sai myös artistit tuottamaan toinen toistaan uskomattomampia musiikillisia teoksia, ja kulttuurintutkijat ihmettelevät yhä tänäkin päivänä mitä hittoa oikein tapahtui. Haluatko palata tuohon hulluun aikakauteen? No ei se mitään, en minäkään, mutta ilmeisesti menneisyytensä on jonain päivänä kohdattava. Varsinkin jos on mennyt taltioimaan sen pienten lukollisten heppakansien väliin ja haudannut kaappiin muumioituneen barbin viereen.
Nyt on siis aika avata pölyiset taikakirjat ja antaa aikakoneen kuljettaa meidät kahdenkymmenen vuoden taakse. Pääsemme observoimaan ala-astetta käyvän nuoren naisen sielunelämän syvällä olevinta olemusta lähempää, kuin ehkä tahtoisimme. [Varoitus: näkymät voivat järkyttää lapsirakkaita] Oman turvallisuutenne vuoksi köyttäkää neonkeltaiset istuinvyöt tiukasti kiinni, ottakaa käteenne Taffelin sipsipussit ja antakaa kuulokkeista tulvivan Mc. Nikke T:n tainnuttaa teidät hetkeksi. Nyt nimittäin mennään ja lujaa, wroooooooomm!
(Huom. päiväkirjasiteerauksissa käytän normaaleja sulkumerkkejä silloin, kun ne päiväkirjan tekstiin alkuperäisesti sisältyvät, mutta omia ”toimittajan huomioita” lisätessäni käytän seuraavanlaisia [ ] sulkumerkkejä.)
________________________________________________
Ala-asteella erityisen kuumeisesti odotettuja tapahtumia olivat luokkabileet, joissa sattui aina kaikkea jännää ja hurjaa. Hyvää musaa kuten Raptori (Oi Beibi), Hausmylly (Onko mustalla valkoista pidempää), Mc. Nikke T. (Jos haluu saada on pakko antaa) sekä New Kids on the block (Step by step) kuunneltiin innolla, syötiin sipsejä ja hurjimmat tanssivat jopa hitaita, iikkis!
”…sit kun me mentiin Päivikin kanssa kuistille ja mä sanoin et mä voisin vaikka tanssia hitaita. Niin mä sanoin. Sitten Reija tavalliseen tapaansa meni sanoon Jukalle ja takas tullessaan se sano et se voi siis Jukka voi tanssii mun kans mut en mä viel viittiny. Ehkä ens bileissä mä uskallan tanssia jonkun kanssa hitaita.
Äiti kysy multa taas kerran kaikkee tyhmää bileistä.”
”Olin lauantaina bileissä, Sarille tuli rytmis [sydämen rytmihäiriö], siihen voi kuolla. Ei se sit ihan kuollu.”
”Nyt mä kerron hurjimmista bileistä jotka oli eilen perjantaina. Aluks katottiin kauniita ja rohkeita. Pekka poltti kun sen piti esittää kovaa jätkää sit se yski. Ja mun sieraimiin tunki savua. Pekan lisäksi sain tietää, että Jani ja Jarikin polttaa. No eipä tää riittänyt. Sit kun tuli Jani niin ne alko Pekan kanssa strippaamaan! Ihan tosissaan. Pekka meni ihan alushousuilleen asti. Sit Jani näytti minkä väriset sen pikkuhousut on. Mun ja monen mielestä se oli aika katala temppu.
No sit Jani joi kolmos oluen ja jotain itte tehtyä. Se tuli ihan oikeesti känniin ja hais kuulemma pahalle.
Päivikki tykkäs Janista ja sit ne meni ryysypokkaa. Sarikin meni. Kaisa aikoi mutta katu sitten et oli aikonutkaan mennä semmosta. Sit ne oli siellä. Ja Jani Sarin päällä.
Sit mä yritin soittaa kotiintuloajasta mut kaikki mölys enkä meinannu kuulla mitään. Sit mä tanssin hitaita Pekan kanssa. En oo ennen tanssinu. Sit kymmenen maissa kai olin kotona. Jani meni Pekan luo yöks, mutta mitäs sitten kun Pekan äiti huomaa että Jani on humalassa. Eipä paljon muuta moro!”
”…ei ollu mitään tekemistä kun Sari ja ne meni sokeripalanetsintää. Me ei viittitty, kun tytölle ja pojalle vuorotellen piti laittaa johonkin sokeri ja sit toisen piti silmät huivissa kopeloida se esiin. Sit ne meni vielä ryysypokkaa ja tuli jonkin ajan päästä näyttäytymään uikkarisillaan. Sit ne meni vielä uudestaan ja me lähettiin ulos.
Sit ne alko pullon pyöritystä. Minä ja Nanna mentiin. Sari yritti pelotella meitä pois se pitää meitä ihan nynnyinä. Mulle ei harmivaan tullu mitään tehtävää, mut Nannalle tuli. Se joutu kielellä pussaan jotain Janin kaveria, joka oli ihan tyhmä. Sit joidenkin piti mennä päällekäin.
Sit me alettiin tanssii. Juhani pyys mua kait siks että mä olisin voinu näyttää Sarille.
Mä tanssin vähän vahingonilosena hitaita ja katselin ku Sanna vaan istu penkillä. Sit se ei puhunu mulle mitää se kai suuttu kun mä tanssin eikä se uskaltanu pyytää ketään.”
Miesasiani hoidin muutenkin varsin mallikkaasti.
”Olin taas tänä aamuna klo 9:00-9:30 luistelemassa jäähallissa. Siellä yks poika sano mulle yhtäkkiä: ”Hei likka siellä, rupeetsä / alatko sä yhen Kotkan Tomin kans? Mä sanoin: ”Mitä sä tarkotat, et mitä pitäs alkaa?”
Se oli mua pienempi kokonen ja varmaan joku kahahtanut.”
Kunnianhimoa pärjätä mitä moninaisimmissa taidoissa ei ainakaan puuttunut ja aina oli jokin innostus ja uusi projekti meneillään…
”Huomasin viikonloppuna, että videokameralla voi editoida. Nyt olen joka päivä laulanut, koska haluan hyväksi laulajaksi. Kaikki alkoi kun isä sanoi, että Kirka pystyy laulamaan ’Surun pyyhit silmistäni pois’ sen takia kun hän harjoittelee joka päivä 2 tuntia.”
”Nyt kuuntelen juuri Roxettea ja yritän harjoittaa oikeaa hengitystapaa…lainasin kirjastosta laulukoulu-nimisen kirjan ja huomasin, että hengitystapani on väärä. Itkin eilen vähän kun harmitti.”
”Nyt osaan aika hyvin valssihypyn ja minun täytyy opettaa sitä monelle ja näyttää se monta kertaa. On se ihan kivaa kun saa huomiota. Yhdellä kertaa kun olin luistelemassa iskä otti minua videolle. Huomenna saan ehkä kirjastosta taitoluistelukirjan. Olen jo oppinut hengittämään.”
”Jani sano että mä oon hyvä pelaan jääpalloo, oonks mä pelannu kauan. Mä sanoin et en mä oo.”
”Tänään ope sano et se, joka kirjoittaa nimensä kaunolla ja samalla pyörittää jalalla ympyrää saa 10 markkaa. Mä olin eka joka sano et on suorittanu tehtävän ja sit se vielä katto saanko mä tehtyä sen ja mä sain. Huomenna se antaa mulle 10 mk. Pekka oli niin kateellinen et se sano: ”Tee tuo vielä kolme kertaa” ja ”sun tapasta tuuria…”.
”Nyt on kiva kun on olympialaiset. Mä näin monella samanlaiset monot kun mulla eli ne on sitten varmaan aika hienot. Mulle ostettiin torstaina uudet monot ja sukset. Niissä on nyt kärkisiteet ja niillä pääsee tosi kovaa.”
Välillä kodin kannustusjoukot eivät oikein jaksaneet tukea nuorta yritteliästä naista tämän alati vaihtuvien päämäärien saavuttamisessa:
”Mä sanoin sunnuntaina, että millähän keinolla pääsisin talviolympialaisiin (se on aina ollut suuri haaveeni) niin iska ja äiti suuttu niin mielettömästi että! Ne sano et tollasta ei edes lausuta ääneen. Mitäs jos joku päivä olisinkin olympialaisissa. Nyt rupean oikein kovasti harjoittelemaan eri lajeja ja hiihtoa. Toni is the best! Se toi pronssia pikku-mäessä ja taas suomalaisia muistettiin.”
…urheilu-urankin tulevaisuus näytti synkeältä. Nuoren urheilijan haaveet olivat murskana ja vielä mitä karvaimmalla tavalla:
”Nyt kun me tultiin kotiin käytiin kattomassa hiihtokilpailun tuloksia. Sannan piti olla viides…mut se oli kolmas! Riitta ja Reetta oli jaetty 1. Ja mä hävisin Sannalle 3 sekunttia, paska (sori). Mä itkin kun mä pääsin kotiin. Mä en enää ikinä pääse mihinkään urheilukilpailuihin. No, elämä on julmaa varsinkin mulle. Jos olisin tienny olisin voinu parantaa aikaani vaikka viidellä sekalla. Nyyh ja moi! Ps. Aijon kirjoittaa Toni Niemiselle.”
Ala-asteella en nauttinut kovin suurta suosiota luokkatovereideni keskuudessa eli en kuulunut luokkamme ”kermaan”. Itse asiassa jos rehellisiä ollaan, taisin kuulua luokan pahimpiin nynneröihin.
”…Sitten se sano et tolle voi sanoo mitä tahansa kun se on niin tyhmä ja avuton. Loukkaannuin. Sit Keijo sano et viime vuonna mä olin aika hiljanen mut nyt mä en kuulemma enää oo. Sitte keskiviikkona siis tänään Jani löi mua persuuksille, se sattu ja sit kaikki pojat rupes huuteleen kaikkee ja mua rupes itkettään joten menin vessaan. Sit välkällä Sari lohdutti mua ja anto neuvoja. Meillä oli sijainen ja sain enkussa 10+ kokeesta.”
”Minua jännitti ihan älytsisti, kun minun oli määrä pitää esitelmäni kameleontista. Mun ääni melkein loppu kun jännitin niin ja sit kädet ja paperi vapisi. Juhani yritti ilmeilyllä naurattaa, mut mä en nauranu yhtään.”
Eipä sitä tosin muillakaan tainnut kovin lujaa mennä…
”En olekaan kertonut, että Juhania pidetään homona, on pidetty jo kauan.”
”Heini kutitti mua, se oli tosi invaa ja Juhanikin kutitti ja potkaisin sitä…kröhöm munille.”
Vuoden kohokohta oli kun opettaja ilmoitti, että luokalle tulisi uusi poika:
”Onnenpäivä! Tänään oli mahtava päivä! Ope kysy Juhanilta tunteeks se poikaa nimeltä Timo. Juhani muisti. Sit se kerto sen ulkonäöstä. Sit se tapahtu! Ope sano et se tulee meidän luokalle. Aluksi olin ihan yllättynyt kun olin luullut et se Timo on vaan joku korispelaaja. Olimme Sannan kanssa odottaneet, että joku uusi tulisi meidän luokalle ja nyt se tulee joskus tammikuussa.
Poikaparka ei kuitenkaan ihan tainnut täyttää tyttöjen kovia odotuksia:
”Eilen se uusi poika tuli. Sillä oli punaset hiukset ja se puhu hiljaa.”
”Se Timo on ällö sen hampaat näkyy aina. Se on inhon näkönen. Tänään se itki kun Pekan pikkuveli heitti sen naamaan lumikasan. Se Timo on kauhee pinko mut nyt sen keskiarvo varmaan laskee.”
Edes vessassa raasu ei saanut käydä rauhassa:
”Eilen Timo kävi vessassa kokoajan ja minä ja Sanna ajateltiin, että jos sillä on virtsarakon tulehdus, mutta ei se ole varmaa, jos se ei edes käynytkään siellä silleen…”
Ja voinemme haudata viimeisetkin illuusiot ala-asteen pikkuenkeleistä…
”Tänään alhaalla [koulun myyjäisissä] oli semmonen jalkapallopeli. Se hais ihan oksennukselle ja Juhani huus et Timo oli tuonu sen koska niillä haisee siltä.”
”Tänään oli keittäjät lakossa ja sai tuoda omat eväät, se oli kivaa. Timolla oli jotain oksennuksen näköstä salatti porkkana sösselöä valkosessa platkussa. Sit minä, Sanna, Juhani ja Minna yököteltiin niin Sari sano, että se ei oo kivaa mut me yököteltiin vaan.
Sari sano et se ei oo kivaa kun mä teen Timon elämästä helvetin. Sit mä sanoin et Sarikin on tehny mun elämästä joskus helvetin. Se sano et senkin elämästä on tehty helvettiä ja se katuu sitä mulle tekemäänsä. Mun pitää yrittää vähentää Timon haukkumista, mutta se on kyl vaikeeta.”
miksi ihmeessä isäsi on rovasti.
On kaunis kesäyö
ei haittaa meitä koulutyö.
Tulen aina muistamaan sut,
Toivottavasti säkin myös mut.
Beibi teen mitä tahansa vuoksesi
pakastan mummoni, lennän luoksesi."
Kauan sitten 90-luvun alku rysähti käyntiin ja maailma säteili hetken aikaa radioaktiivisesti kaikissa mahdollisissa neonväreissä. Ilmeisesti jokin kollektiivinen piilotajunnnanmenetys sai myös artistit tuottamaan toinen toistaan uskomattomampia musiikillisia teoksia, ja kulttuurintutkijat ihmettelevät yhä tänäkin päivänä mitä hittoa oikein tapahtui. Haluatko palata tuohon hulluun aikakauteen? No ei se mitään, en minäkään, mutta ilmeisesti menneisyytensä on jonain päivänä kohdattava. Varsinkin jos on mennyt taltioimaan sen pienten lukollisten heppakansien väliin ja haudannut kaappiin muumioituneen barbin viereen.
Nyt on siis aika avata pölyiset taikakirjat ja antaa aikakoneen kuljettaa meidät kahdenkymmenen vuoden taakse. Pääsemme observoimaan ala-astetta käyvän nuoren naisen sielunelämän syvällä olevinta olemusta lähempää, kuin ehkä tahtoisimme. [Varoitus: näkymät voivat järkyttää lapsirakkaita] Oman turvallisuutenne vuoksi köyttäkää neonkeltaiset istuinvyöt tiukasti kiinni, ottakaa käteenne Taffelin sipsipussit ja antakaa kuulokkeista tulvivan Mc. Nikke T:n tainnuttaa teidät hetkeksi. Nyt nimittäin mennään ja lujaa, wroooooooomm!
(Huom. päiväkirjasiteerauksissa käytän normaaleja sulkumerkkejä silloin, kun ne päiväkirjan tekstiin alkuperäisesti sisältyvät, mutta omia ”toimittajan huomioita” lisätessäni käytän seuraavanlaisia [ ] sulkumerkkejä.)
________________________________________________
Ala-asteella erityisen kuumeisesti odotettuja tapahtumia olivat luokkabileet, joissa sattui aina kaikkea jännää ja hurjaa. Hyvää musaa kuten Raptori (Oi Beibi), Hausmylly (Onko mustalla valkoista pidempää), Mc. Nikke T. (Jos haluu saada on pakko antaa) sekä New Kids on the block (Step by step) kuunneltiin innolla, syötiin sipsejä ja hurjimmat tanssivat jopa hitaita, iikkis!
”…sit kun me mentiin Päivikin kanssa kuistille ja mä sanoin et mä voisin vaikka tanssia hitaita. Niin mä sanoin. Sitten Reija tavalliseen tapaansa meni sanoon Jukalle ja takas tullessaan se sano et se voi siis Jukka voi tanssii mun kans mut en mä viel viittiny. Ehkä ens bileissä mä uskallan tanssia jonkun kanssa hitaita.
Äiti kysy multa taas kerran kaikkee tyhmää bileistä.”
”Olin lauantaina bileissä, Sarille tuli rytmis [sydämen rytmihäiriö], siihen voi kuolla. Ei se sit ihan kuollu.”
”Nyt mä kerron hurjimmista bileistä jotka oli eilen perjantaina. Aluks katottiin kauniita ja rohkeita. Pekka poltti kun sen piti esittää kovaa jätkää sit se yski. Ja mun sieraimiin tunki savua. Pekan lisäksi sain tietää, että Jani ja Jarikin polttaa. No eipä tää riittänyt. Sit kun tuli Jani niin ne alko Pekan kanssa strippaamaan! Ihan tosissaan. Pekka meni ihan alushousuilleen asti. Sit Jani näytti minkä väriset sen pikkuhousut on. Mun ja monen mielestä se oli aika katala temppu.
No sit Jani joi kolmos oluen ja jotain itte tehtyä. Se tuli ihan oikeesti känniin ja hais kuulemma pahalle.
Päivikki tykkäs Janista ja sit ne meni ryysypokkaa. Sarikin meni. Kaisa aikoi mutta katu sitten et oli aikonutkaan mennä semmosta. Sit ne oli siellä. Ja Jani Sarin päällä.
Sit mä yritin soittaa kotiintuloajasta mut kaikki mölys enkä meinannu kuulla mitään. Sit mä tanssin hitaita Pekan kanssa. En oo ennen tanssinu. Sit kymmenen maissa kai olin kotona. Jani meni Pekan luo yöks, mutta mitäs sitten kun Pekan äiti huomaa että Jani on humalassa. Eipä paljon muuta moro!”
”…ei ollu mitään tekemistä kun Sari ja ne meni sokeripalanetsintää. Me ei viittitty, kun tytölle ja pojalle vuorotellen piti laittaa johonkin sokeri ja sit toisen piti silmät huivissa kopeloida se esiin. Sit ne meni vielä ryysypokkaa ja tuli jonkin ajan päästä näyttäytymään uikkarisillaan. Sit ne meni vielä uudestaan ja me lähettiin ulos.
Sit ne alko pullon pyöritystä. Minä ja Nanna mentiin. Sari yritti pelotella meitä pois se pitää meitä ihan nynnyinä. Mulle ei harmivaan tullu mitään tehtävää, mut Nannalle tuli. Se joutu kielellä pussaan jotain Janin kaveria, joka oli ihan tyhmä. Sit joidenkin piti mennä päällekäin.
Sit me alettiin tanssii. Juhani pyys mua kait siks että mä olisin voinu näyttää Sarille.
Mä tanssin vähän vahingonilosena hitaita ja katselin ku Sanna vaan istu penkillä. Sit se ei puhunu mulle mitää se kai suuttu kun mä tanssin eikä se uskaltanu pyytää ketään.”
Miesasiani hoidin muutenkin varsin mallikkaasti.
”Olin taas tänä aamuna klo 9:00-9:30 luistelemassa jäähallissa. Siellä yks poika sano mulle yhtäkkiä: ”Hei likka siellä, rupeetsä / alatko sä yhen Kotkan Tomin kans? Mä sanoin: ”Mitä sä tarkotat, et mitä pitäs alkaa?”
Se oli mua pienempi kokonen ja varmaan joku kahahtanut.”
Kunnianhimoa pärjätä mitä moninaisimmissa taidoissa ei ainakaan puuttunut ja aina oli jokin innostus ja uusi projekti meneillään…
”Huomasin viikonloppuna, että videokameralla voi editoida. Nyt olen joka päivä laulanut, koska haluan hyväksi laulajaksi. Kaikki alkoi kun isä sanoi, että Kirka pystyy laulamaan ’Surun pyyhit silmistäni pois’ sen takia kun hän harjoittelee joka päivä 2 tuntia.”
”Nyt kuuntelen juuri Roxettea ja yritän harjoittaa oikeaa hengitystapaa…lainasin kirjastosta laulukoulu-nimisen kirjan ja huomasin, että hengitystapani on väärä. Itkin eilen vähän kun harmitti.”
”Nyt osaan aika hyvin valssihypyn ja minun täytyy opettaa sitä monelle ja näyttää se monta kertaa. On se ihan kivaa kun saa huomiota. Yhdellä kertaa kun olin luistelemassa iskä otti minua videolle. Huomenna saan ehkä kirjastosta taitoluistelukirjan. Olen jo oppinut hengittämään.”
”Jani sano että mä oon hyvä pelaan jääpalloo, oonks mä pelannu kauan. Mä sanoin et en mä oo.”
”Tänään ope sano et se, joka kirjoittaa nimensä kaunolla ja samalla pyörittää jalalla ympyrää saa 10 markkaa. Mä olin eka joka sano et on suorittanu tehtävän ja sit se vielä katto saanko mä tehtyä sen ja mä sain. Huomenna se antaa mulle 10 mk. Pekka oli niin kateellinen et se sano: ”Tee tuo vielä kolme kertaa” ja ”sun tapasta tuuria…”.
”Nyt on kiva kun on olympialaiset. Mä näin monella samanlaiset monot kun mulla eli ne on sitten varmaan aika hienot. Mulle ostettiin torstaina uudet monot ja sukset. Niissä on nyt kärkisiteet ja niillä pääsee tosi kovaa.”
Välillä kodin kannustusjoukot eivät oikein jaksaneet tukea nuorta yritteliästä naista tämän alati vaihtuvien päämäärien saavuttamisessa:
”Mä sanoin sunnuntaina, että millähän keinolla pääsisin talviolympialaisiin (se on aina ollut suuri haaveeni) niin iska ja äiti suuttu niin mielettömästi että! Ne sano et tollasta ei edes lausuta ääneen. Mitäs jos joku päivä olisinkin olympialaisissa. Nyt rupean oikein kovasti harjoittelemaan eri lajeja ja hiihtoa. Toni is the best! Se toi pronssia pikku-mäessä ja taas suomalaisia muistettiin.”
…urheilu-urankin tulevaisuus näytti synkeältä. Nuoren urheilijan haaveet olivat murskana ja vielä mitä karvaimmalla tavalla:
”Nyt kun me tultiin kotiin käytiin kattomassa hiihtokilpailun tuloksia. Sannan piti olla viides…mut se oli kolmas! Riitta ja Reetta oli jaetty 1. Ja mä hävisin Sannalle 3 sekunttia, paska (sori). Mä itkin kun mä pääsin kotiin. Mä en enää ikinä pääse mihinkään urheilukilpailuihin. No, elämä on julmaa varsinkin mulle. Jos olisin tienny olisin voinu parantaa aikaani vaikka viidellä sekalla. Nyyh ja moi! Ps. Aijon kirjoittaa Toni Niemiselle.”
Ala-asteella en nauttinut kovin suurta suosiota luokkatovereideni keskuudessa eli en kuulunut luokkamme ”kermaan”. Itse asiassa jos rehellisiä ollaan, taisin kuulua luokan pahimpiin nynneröihin.
”…Sitten se sano et tolle voi sanoo mitä tahansa kun se on niin tyhmä ja avuton. Loukkaannuin. Sit Keijo sano et viime vuonna mä olin aika hiljanen mut nyt mä en kuulemma enää oo. Sitte keskiviikkona siis tänään Jani löi mua persuuksille, se sattu ja sit kaikki pojat rupes huuteleen kaikkee ja mua rupes itkettään joten menin vessaan. Sit välkällä Sari lohdutti mua ja anto neuvoja. Meillä oli sijainen ja sain enkussa 10+ kokeesta.”
”Minua jännitti ihan älytsisti, kun minun oli määrä pitää esitelmäni kameleontista. Mun ääni melkein loppu kun jännitin niin ja sit kädet ja paperi vapisi. Juhani yritti ilmeilyllä naurattaa, mut mä en nauranu yhtään.”
Eipä sitä tosin muillakaan tainnut kovin lujaa mennä…
”En olekaan kertonut, että Juhania pidetään homona, on pidetty jo kauan.”
”Heini kutitti mua, se oli tosi invaa ja Juhanikin kutitti ja potkaisin sitä…kröhöm munille.”
Vuoden kohokohta oli kun opettaja ilmoitti, että luokalle tulisi uusi poika:
”Onnenpäivä! Tänään oli mahtava päivä! Ope kysy Juhanilta tunteeks se poikaa nimeltä Timo. Juhani muisti. Sit se kerto sen ulkonäöstä. Sit se tapahtu! Ope sano et se tulee meidän luokalle. Aluksi olin ihan yllättynyt kun olin luullut et se Timo on vaan joku korispelaaja. Olimme Sannan kanssa odottaneet, että joku uusi tulisi meidän luokalle ja nyt se tulee joskus tammikuussa.
Poikaparka ei kuitenkaan ihan tainnut täyttää tyttöjen kovia odotuksia:
”Eilen se uusi poika tuli. Sillä oli punaset hiukset ja se puhu hiljaa.”
”Se Timo on ällö sen hampaat näkyy aina. Se on inhon näkönen. Tänään se itki kun Pekan pikkuveli heitti sen naamaan lumikasan. Se Timo on kauhee pinko mut nyt sen keskiarvo varmaan laskee.”
Edes vessassa raasu ei saanut käydä rauhassa:
”Eilen Timo kävi vessassa kokoajan ja minä ja Sanna ajateltiin, että jos sillä on virtsarakon tulehdus, mutta ei se ole varmaa, jos se ei edes käynytkään siellä silleen…”
Ja voinemme haudata viimeisetkin illuusiot ala-asteen pikkuenkeleistä…
”Tänään alhaalla [koulun myyjäisissä] oli semmonen jalkapallopeli. Se hais ihan oksennukselle ja Juhani huus et Timo oli tuonu sen koska niillä haisee siltä.”
”Tänään oli keittäjät lakossa ja sai tuoda omat eväät, se oli kivaa. Timolla oli jotain oksennuksen näköstä salatti porkkana sösselöä valkosessa platkussa. Sit minä, Sanna, Juhani ja Minna yököteltiin niin Sari sano, että se ei oo kivaa mut me yököteltiin vaan.
Sari sano et se ei oo kivaa kun mä teen Timon elämästä helvetin. Sit mä sanoin et Sarikin on tehny mun elämästä joskus helvetin. Se sano et senkin elämästä on tehty helvettiä ja se katuu sitä mulle tekemäänsä. Mun pitää yrittää vähentää Timon haukkumista, mutta se on kyl vaikeeta.”
Mahtavaa kamaa! t. Sonja
VastaaPoistaVälistä ihan oikeasti mietin, miten kivaa olisi olla taas kymmenen.
VastaaPoistaSonja: Tätä kamaa on päiväkirjatolkulla lisää!
VastaaPoistaMirjami: Olihan se kivaa. Onneksi aikuisten meno ei nykyään eroa tuosta kovin paljoa. Ilmaisu on vain hieman "jalostunut" ja bileet jatkuvat pidempään. :)
Onkohan nykyään muksuilla ihan samanlaista?
VastaaPoistaErittäin hyvä kysymys. Ainakin joiltain osin tilanne on muuttunut ratkaisevasti. Siinä missä me kasaripenskat avauduimme silloin jurakaudella lukollisiin päiväkirjoihimme, niin nykyään jo alakouluikäiset blogaa.
VastaaPoistaTää on ihan mielettömän suloinen teksti nuoren tytön sielunmaisemasta. Vähän harmittaa, kun en itse pitänyt mitään päiväkirjaa tuolloin, mutta mulla oli toisaalta niin kova meno, että ei siinä mitään akkamaista päiväkirjaa olisi ehtinyt pitääkään :D
VastaaPoistaSääli, sillä uskon että päiväkirjasi olisi tarjonnut jälkipolville melkoisia tyrskähdyksiä. :D
VastaaPoista