 |
| Adell Rucker / FreeDigitalPhotos.net |
"Jos noissa tehtävissä haluaa toimia, niin ei saa kyllä olla omia ongelmia. Se häiritsee asiakassuhdetta."
"Kaikki psykologit on ihan skitsoja. Mä tiedän kokemuksesta."
"Eikös niillä psykologeilla ole aina omia mielenterveysongelmia, joita ne sitten lähtee selvittämään sinne yliopistoon?"
"Kyllä sun psykologina pitäisi..."
"Apua, sä oot psykologi...ja vielä selvinpäin!" *juoksee karkuun etsimään foliohattuaan*
"Sä et voi olla joka toinen päivä up ja joka toinen down. Sun pitää olla NEUTRAALI! Mitä sun kaikki tututkin ajattelee ja mitä sun potilaat ajattelis jos ne sais tietää..."
"Sun pitää olla neutraali."
Yleensä kirjoitukset täällä blogin puolella on hyvin, hyvin helppoa aloittaa. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan valitettavasti ole ja huomaan laskelmoivani pääni puhki, kuinka kanavoisin ajatukseni tyhjään tekstikenttään mahdollisimman asiallisessa ja neutraalissa muodossa. Tämä vastaakin jo osaltaan otsikon kysymykseen psykologin inhimillisyydestä - psykologin roolin omaksuneen ihmisen ei ole helppoa antaa itselleen lupaa olla ihminen. Ei varsinkaan silloin, kun on kyse omaa identiteettiä läheisesti koskettavasta aiheesta, jonka kanssa revittely saattaisi paljastaa liikaa. Tuoda esille asioita, joiden jälkeen ei olisi enää kovin epäselvää, että ainakin tätä juttua kirjoittava psykologi on aivan jotain muuta, kuin täydellinen, jokaisena vuorokauden sekuntina tasapainonsa ja tekopirteytensä säilyttävä täti-ihminen, jonka menneisyys on jynssätty puhtaaksi pienimmistäkin tahroista super 10:llä. Superkympin tytöstä superkympin tädiksi ja priimalaatuinen elämän CV kasaan. Olisiko seuraavassa ainesta juuri oikeanlaiseksi psykologiksi...
- Onnellinen lapsuus, helppo elämä prinsessalla, rikas isä ja koira.
- Kuorolaulua, taitoluistelua ja ompelutöitä. Kaunis hymy ja eka vakava seurustelusuhde.
- Lukio läpi lukematta ja suoraan yliopistoon pääsykoekirjojen silmäilyn jälkeen.
- Psykologin maisterin tutkinto viidessä vuodessa kuosiin ja päälle vielä miljoona opintopistettä kaikkea tosi hyödyllistä, kasvatustieteitä ja sosiologiaa. Ainiin ja siinä sivussa kolme psykologin sijaisuutta, jotka eivät aiheuttaneet yhtään stressiä ja kaikki meni aina ihan putkeen.
- Sitten vähän pätkätöitä, aviomiehen etsintää ja viimeiset hiletykset.
- Omakotitalo, avioliitto, vakiduuni, ensimmäinen lapsi ja lenkkeilyä vanhan koiran kanssa.
- Lisää lapsia ja etenemistä uralla. Tasapainoista perhe-elämää ja kehittäviä harrastuksia.
- Kymmenien vuosien ajan arkiaamuisin puurot naamaan ja autolla seesteisestä koti-idyllistä kello kahdeksaksi sinne missä kaikki eivät muista edes nimeään. Ja ne elämän CV:t ovat täynnä virhemerkintöjä.
- Onneksi itsellä on kaikki aina niin hyvin, niin hyvin.
Monen psykologin elämäntarina ei näytä ihan tuollaiselta, kuten varmasti jokainen elämää ja psykologeja tunteva tietää. Hyvä niin, sillä tällä alalla tarvitaan (melkein) kaikenlaisilla persoonilla ja taustoilla varustettuja yksilöitä. Omanlaisiaan ihmisiä, joiden elämänvaiheet voivat pitää sisällään aivan mitä tahansa. Niinkuin kaikissa muissakin ammateissa toimivilla. Kuitenkin välillä tuntuu, että tätä tosiseikkaa ei ole mahdollista myöntää ilman paheksuntaa, yllättyneisyyttä tai huvittuneisuutta. Aivan kuin olisi olemassa yksi ammattiryhmä, johon kohdistuvat neutraaliuden vaatimukset voidaan kiristää niin lujiksi, ettei lopulta enää kukaan täytä kriteerejä tai tiedä mitkä ne tarkalleen ottaen ovat. Ihanteellisen psykologin kriteerit, huh.
Lukioikäiset tytöt kyselevät keskustelupalstoilla onko psykologiksi kouluttautumiseen enää mitään mahdollisuuksia, kun lapsuus oli rikkinäinen, isä oli alkoholisti ja tuli sairastettua syömishäiriötäkin. Ensimmäisen vuoden psykologianopiskelijat pohtivat saako psykologi liikuttua asiakasta kuunnellessaan, mitä töihin voi laittaa päälleen ja onko se maailmanloppu, jos asiakas tulee vastaan vapaa-aikana ja näkee väläyksen psykologin omasta siviilielämästä? Töihin jo päässeet saattavat pohtia mitä tapahtuu, jos oma rikkinäinen menneisyys paljastuu asiakkaille ja työkavereille.
Entä jos, entä jos, entä jos...[jokin kauhea tragedia, joka heittää roiskeet psykologin vaivalla kiillotetun kuoren päälle].
Ehkä ammatillista imagoaan etsiviä tai sen puolesta pelkääviä psykologeja voisi rentouttaa se fakta, että edellämainittuja kysymyksiä saattaavat pohtia parempienkin piirien edustajat. Esimerkkinä tästä mestyksekkään terapiamuodon sekä hoitomallin kehittänyt rautainen ammattilainen, joka on tuonut toivoa ja apua jo miljoonille ihmisille maailmanlaajuisesti.
17.6. 2011 Marsha Linehan, itsetuhoisuudesta ja epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien auttamiselle omistautunut psykologi, paljasti puheensa yhteydessä saaneensa nuoruudessaan itsekin epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin. Noin viikkoa myöhemmin hän antoi The New York Times -lehdelle haastattelun, jossa hän kuvasi vielä tarkemmin menneisyyttään, johon liittyy oman kehon vahingoittamista viiltämällä ja polttamalla, lukuisia itsemurhayrityksiä, epätoivoa ja lopulta järisyttävä kokemus, joka muutti kaiken parempaan suuntaan. Voit lukea haastattelun täältä.
Romahtiko maailma Marsha Linehanin paljastuksen jälkeen? Voin puhua vain omasta puolestani, mutta mielestäni maailma muuttui ainoastaan hieman paremmaksi paikaksi. Tarvitsemme Marshan kaltaisia rohkeita ihmisiä, jotka taistelevat mielenterveysongelmien aiheuttamaa stigmaa vastaan ja rikkovat samalla myyttiä hajuttomista, mauttomista ja persoonattomista psykologeista. Olemme kaikki yhtä ja samaa ihmiskuntaa, jonka jakaminen kahteen osaan - mieleltään selkeästi sairaisiin ja terveisiin, on täysin mahdotonta ja tuhoisaa.
“I’m a very happy person now,” she said in an interview at her house near campus, where she lives with her adopted daughter, Geraldine, and Geraldine’s husband, Nate. “I still have ups and downs, of course, but I think no more than anyone else.” [Marsha Linehan, The New York Timesille]
Kun tuo Marsha nyt kerran aloitti, voisin minäkin paljastaa, että olen joinakin päivinä up ja toisina down. Töissä kuitenkin joka ikinen hetki läsnä, vain asiakastani varten ja valmiina tekemään kaikkeni, jotta hän pääsee nauttimaan elämän nousuista ja laskuista hyvinvoivana ja onnellisena.
_______________________________________________________________
